Vaalitoimikuntien asettaminen, vuoden 2021 kuntavaalit

HEL 2021-000722
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 392 §

Kuntavaalien vaalitoimikuntien täydentäminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus muutti 15.2. ja 3.5.2021 asettamiensa vaalitoimikuntien kokoonpanoa liitteen 1 mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus asetti 15.2.2021 § 124 ja 3.5.2021 § 340 vaalitoimikunnat ja valitsi jäsenet niihin vuoden 2021 kuntavaalien ennakkoäänestysaikana suoritettavaan toimikuntaäänestykseen. Kuntavaalit siirrettiin pidettäväksi 13.6.2021. Osa vaalitoimikuntien jäsenistä on ilmoittanut olevansa estyneitä työn, matkan tai muun syyn vuoksi toimimaan vaalitoimikunnassa.

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021. Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 26.5.2021 ja päättyy tiistaina 8.6.2021.

Kaupunginhallituksen on vaalilain 15 §:n mukaisesti hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava laitoksissa suoritettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu kolme jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ympärivuorokautista hoitoa antavassa tai muussa kunnanhallituksen ennakkoäänestyspaikaksi määräämässä sosiaalihuollon toimintayksikössä taikka joka on otettu rangaistuslaitokseen, saa äänestää kyseisessä laitoksessa ennakolta laissa tarkemmin säädetyllä tavalla (laitosäänestys).

Vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten tulee kunnallisissa vaaleissa mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Esitys on laadittu tämän mukaisesti.

Vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan on jokainen äänioikeutettu, jonka kotikunta on Helsinki. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Vaalilain 9 §:n 3 momentin mukaisesti laitosennakkoäänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset. Helsingissä laitosäänestys järjestetään sairaaloissa, rangaistuslaitoksissa ja ympärivuorokautista hoitoa antavat sosiaalihuollon yksiköissä.

Valtioneuvosto on tehnyt muutoksen asetukseen vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista. Rokotusjärjestystä on muutettu siten, että kuntavaalien kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat ja laitosäänestyksen toimittavat vaalivirkailijat voidaan rokottaa koronavirusta vastaan.

Sulje

Kaupunginhallitus 03.05.2021 § 340

Päätös

Kaupunginhallitus asetti vuoden 2021 kuntavaaleihin yhden uuden vaalitoimikunnan ja muutti 15.2.2021 asettamien vaalitoimikuntien kokoonpanoa liitteen 1 mukaisesti.

15.02.2021 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 310 64572

veera.reuna@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindèn, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi