Yhtiökokoukset vuonna 2021, Helsingin Satama Oy

HEL 2021-001717
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 29 §

Helsingin Satama Oy:n varsinainen yhtiökokous vuonna 2021

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Helsingin Satama Oy:n vuoden 2021 varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että

  • osakkeenomistajan nimitystoimikunnan jäseniksi valitaan Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori ja kansliapäällikkö Sami Sarvilinna asemansa perusteella sekä lisäksi kaupunginvaltuutettu Pentti Arajärvi, kaupunginhallituksen konsernijaoston varapuheenjohtaja Jasmin Hamid ja kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen Veronika Honkasalo,
  • hallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenille päätetään maksaa nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaiset palkkiot,
  • tilintarkastajalle päätetään maksaa palkkiot kilpailutettujen tilintarkastustehtävien osalta tarkastuslautakunnan hyväksymän tilintarkastusyhteisön tarjoukseen perustuvan hyväksyttävän laskun mukaan ja muiden tehtävien osalta hyväksyttävän laskun mukaan,
  • hallitukseen valitaan nimitystoimikunnan ehdotuksen mukainen määrä hallituksen jäseniä,
  • hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet valitaan yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti,
  • yhtiökokouksessa käsiteltävät muut asiat hyväksytään hallituksen päätösehdotusten mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin Satama -konserni

Helsingin Satama Oy:n toimialana on ylläpitää ja kehittää satamaa ja sataman toimintaa sekä tarjota satamapalveluita ja harjoittaa muita alaan liittyviä toimintoja.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.

Helsingin Satama -konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Etelä-Suomen satamapalvelu Oy ja Loviisan Satama Oy.

Osakkeenomistajan nimitystoimikunta

Helsingin Satama Oy:llä on pysyvä osakkeenomistajan nimitystoimikunta, jonka tehtävänä on valmistella yhtiökokoukselle ehdotukset hallituksen jäsenten lukumääräksi ja hallituksen jäseniksi valittaviksi henkilöiksi sekä heille maksettaviksi palkkioiksi. Lisäksi toimikunta valmistelee ehdotuksen hallituksen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi.

Nimitystoimikunnan toimikausi päättyy varsinaisen yhtiökokouksen yhteydessä. Nimitystoimikunnan voimassaolevan työjärjestyksen mukaan toimikuntaan kuuluu viisi jäsentä. Nimitystoimikunnan jäseniksi valitaan asemansa perusteella Helsingin kaupungin pormestari sekä kansliapäällikkö. Lisäksi nimitystoimikunnan jäseneksi valitaan kaksi edustajaa kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja/tai konsernijaoston puheenjohtajistosta sekä yksi muu henkilö.

Päättyvällä toimikaudella nimitystoimikunnan jäseninä ovat toimineet 29.3.2019 alkaen pormestari Jan Vapaavuori, kansliapäällikkö Sami Sarvilinna, kaupunginvaltuutettu Pentti Arajärvi, kaupunginhallituksen konsernijaoston varapuheenjohtaja Jasmin Hamid sekä kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen Veronika Honkasalo.

Osakkeenomistajan nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajan nimitystoimikunta on tehnyt varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotukset Helsingin Satama Oy:n hallituksen jäsenten lukumääräksi, hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja jäseniksi valittaviksi henkilöiksi sekä hallitukselle maksettaviksi palkkioiksi.

Nimitystoimikunnan ehdotukset ovat liitteenä.

Ehdotus Helsingin Satama Oy:n hallituksen kokouspalkkioiksi, jäsenmääräksi ja jäseniksi valittaviksi henkilöiksi

Kaupunginhallitus päätti 7.1.2015, 16 §, että Helsingin Satama Oy:n osalta voidaan poiketa kaupunginhallituksen 13.9.2004, 1119 § päättämistä kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden ja säätiöiden hallitusten palkkioperusteista ja -käytännöistä.

Helsingin Satama Oy:n nimitystoimikunnan tavoitteena on taata, että yhtiöllä on tehokas, yhtiön toiminnan edellyttämän asiantuntemuksen omaava hallitus, jonka jäsenillä on sopivat ja monipuoliset taidot ja kokemus. Kilpailukykyinen, tehdystä työstä sekä tehtävään liittyvästä vastuusta maksettava hallituksen palkkio on yksi tekijä tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Nimitystoimikunnan näkemyksen mukaan sen tekemä hallituksen palkkioita koskeva ehdotus huomioi oikealla tavalla Helsingin Satama Oy:n omistuspohjan sekä tehdyn työn ja vastuun määrää hallitustyöskentelyssä. Lisäksi palkkioehdotus on tasapainossa Helen Oy:n nimitystoimikunnan palkkioehdotuksen kanssa. Palkkioehdotus vastaa sisällöltään voimassa olevaa tilannetta.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että Helsingin Satama Oy:n hallituksen jäsenten lukumääräksi päätetään yhdeksän jäsentä. Lukumäärä vastaa yhtiön hallituksen jäsenten nykyistä määrää.

Nimitystoimikunnan ehdotuksessa Helsingin Satama Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi ja jäseniksi on otettu huomioon toimikunnan työjärjestyksessä esitetyt pätevyysvaatimukset (riittävä asiantuntemus sekä osaaminen ja kokemus yhtiön toimialaan ja liiketoimintaan kuuluvissa asioissa).

Osakkeenomistajan nimitystoimikunnan ehdotus Helsingin Satama Oy:n hallitukseen valittaviksi henkilöiksi vastaa sisällöltään voimassa olevaa tilannetta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.03.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi