Avustuksen myöntäminen, iäkkäiden ihmisten liikunnan ja kulttuuritoiminnan edistäminen, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2021-003598
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 137 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Seurana Oy:n oikaisuvaatimus koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan erillistä avustuspäätöstä 11.5.2021 § 96 iäkkäiden ihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Seurana Oy:n oikaisuvaatimuksen Onnellinen vanhuus ry:n osalta sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä 11.5.2021 § 96 koskien erillistä avustuspäätöstä 2021 iäkkäiden ihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseksi.

Oikaisuvaatimuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia perusteluja, joiden vuoksi se tulisi hyväksyä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Taustaa

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 8.12.2020 § 263 mukaisesti erillistä avustusta myönnetään järjestöille vuonna 2021 hankkeisiin, jotka kehittävät iäkkäille ihmisille suunnattuja lähipalveluja, digitaalisia palveluja ja vapaaehtoistoimintaa. Erillisavustusten avustusehdoissa otetiin huomioon Helsingin hyvinvointisuunnitelman ja liikkumisohjelman arkiaktiivisuuden lisäämistä koskevat tavoitteet. Jakoperusteina painotetiin erityisesti saavutettavuutta ja iäkkäiden henkilöiden osallisuutta.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset järjestöjen tekemistä avustushakemuksista perustuvat Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeisiin (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 § 288 vahvistamiin avustusten jakoperusteisiin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 8.12.2020 § 263 mukaisesti edellä mainituista ohjeista poiketen avustuksia voitiin myöntää myös uusille toimijoille, jos yhteisö oli merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimiseksi.

Onnellinen vanhuus ry haki erillistä avustusta iäkkäiden liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseksi 35 000 euroa käytettäväksi hankkeeseen Musiikkia ja muistelua -ulkoilut, jossa iäkkäille tarjotaan ulkoiluseuralaista. Toiminnan kohderyhmänä olisivat 125 yksinasuvaa helsinkiläistä senioria, jotka saisivat hankkeessa Seurana Oy:n palkkaaman ulkoiluseuralaisen kerran viikossa kuukauden ajan. Hankkeen tavoitteena on kävellä vanhuksen lempireitti kodin lähellä ja vastata lähiympäristön ja alueellisten liikkumismahdollisuuksien kehittämiseen. Toiminta tapahtuisi koko Helsingin alueella.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei päätöksellään 11.5.2021 § 96 myöntänyt Onnellinen vanhuus ry:lle erillistä avustusta, koska hankkeeseen suunnitellun ulkopuoliselta toimijalta ostettavan lyhyen intervention ei arvioitu lisäävän pysyvämmin kodin lähialueiden liikkumismahdollisuuksia eikä kehittävän suoraan alueellisia liikuntamahdollisuuksia. Hankesuunnitelma painottuu lähes kokonaisuudessaan kumppanilta ostettavan ulkoiluseuran hankkimiseen ja hakijan oma välitön auttamis- ja tukemistoiminta jää ohueksi.

Seurana Oy on tehnyt sosiaali- ja terveyslautakunnan 11.5.2021 § 96 päätöksestä oikaisuvaatimuksen 1.6.2021 koskien Onnellinen Vanhuus ry:n kielteistä avustuspäätöstä. Oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 138 §:n mukaisessa määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset ja perusteiden arviointi

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen oikaisua Onnellinen vanhuus ry:n osalta siten, että sille myönnetään rahoitusta.

Perusteluina oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että Onnellinen vanhuus ry on pieni yhdistys, jonka avulla Seurana Oy:n missio onnellisesta vanhuudesta mahdollistetaan niille, joilla ei ole varaa maksaa siitä. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että Helsingin kaupunki laittaa mieluummin oman yrittäjän ja palveluntarjoajan sivuun ja ohjaa tukea yhdistyksille, jotka saavat rahoitusta muualtakin.

Erillisessä avustushaussa hakukelpoisia olivat Helsingissä toimivat rekisteröidyt yhdistykset ja säätiöt, myös uudet. Avustettavaksi haettava toiminta on mahdollista toteuttaa yhteistyössä rekisteröimättömien yhteisöjen, toimintaryhmien ja ei-helsinkiläisten toimijoiden sekä esimerkiksi yritysten kanssa, mutta avustuksen käytöstä ja käytön raportoinnista vastaa hakijayhteisö.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on sekä Onnellinen vanhuus ry:n puheenjohtaja että Seurana Oy:n toimitusjohtaja. Onnellinen vanhuus ry on uusi yhdistys, eikä sillä ole ollut toimintaa vuonna 2019. Avustushakemuksesta ei selvinnyt onko yhdistyksellä omaa välitöntä auttamis- ja tukemistoiminta ja koko hanketoiminta oli tarkoitus ostaa Seurana Oy:stä lukuun ottamatta hankkeen hallinnointia ja organisointia. Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeiden (28.10.2019) mukaan avustusten myöntämisessä tulee arvioida, aiheutuuko siitä kilpailua tai markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Avustushaun tarkoituksena ei ole ollut tukea helsinkiläisiä yrittäjiä ja palveluntarjoajia ostamalla heidän palvelutuotteitaan, vaan hakukelpoisuuden laajentamisella uusiin toimijoihin tavoiteltiin saatavan uudenlaisia innovaatioita ja toimintamalleja, rohkeita kokeiluja sekä uusien kohderyhmien tavoittamista. Onnellinen vanhuus ry:n avustushakemuksen arvioitiin painottuvan liikaa ostopalvelun hankkimiseen eikä hakemuksesta selvinnyt yhdistyksen oma toiminta ikääntyneiden liikkumisen edistämiseksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan myös sillä, että ulkoiluseuraksi palkattu eläkeläinen kokee merkityksellisyyttä saadessaan tehdä töitä. Yksi avustushaun painopisteistä oli vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittäminen. Onnellinen vanhuus ry:n hankkeessa ei pyritty vastaamaan tähän osa-alueeseen, mutta ulkoiluseuralaisen maksullisuuden arvioitiin olevan ristiriidassa avustushaun tavoitteiden suhteen. Toiminnan maksullisuus nousee esteeksi toimintamallin laajemmalle juurruttamiselle.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista uutta seikkaa, jonka perusteella asia tulisi ratkaista toisin kuin alkuperäisessä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessä 11.5.2021 § 96 on tehty.

Oikaisuvaatimuksessa ei myöskään ole esitetty näyttöä siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.

Onnellinen vanhuus ry:n avustushakemuksen liitteet ovat nähtävillä etukäteen jäsenille sosiaali- ja terveyslautakunnan työtilassa.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella. Hallinto-oikeus voi tutkia valituksen ainoastaan kuntalain 135 §:stä ilmenevillä perusteilla. Kunnallisvalituksen valitusperusteet ilmenevät tämän päätöksen liitteenä olevasta muutoksenhakuohjeesta.

Sulje

Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja 19.05.2021 § 78

Päätös

Sosiaali-ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti myöntää järjestöjen kuudelle hakemukselle avustusta iäkkäiden ihmisten liikkumista edistäviin hankkeisiin yhteensä 27 400 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti.

Lisäksi toimialajohtaja päätti hylätä seitsemän hakemusta, joille ei myönnetä avustusta taulukossa esitetyin perusteluin.

Samalla toimialajohtaja päätti avustusten ehdoista seuraavaa:

- Kaikki avustukset maksetaan yhdessä erässä kesäkuussa 2021.

- Rahoitus tulee käyttää 31.3.2022 mennessä avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn hankkeeseen ja toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana.

- Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.

- Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi rahoitettavien hankkeiden seurannasta ja raportoinnista tullaan antamaan tarkemmat ohjeet toukokuun 2021 aikana avustusta saaneille järjestöille.

- Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

- Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.

- Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.

- Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

- Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että järjestöjen toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.

Päätöksen perustelut

Iäkkäiden ihmisten liikunnan ja kulttuuritoiminnan edistämiseen kohdennettujen erillisten avustusten hakuaika oli 1.‒26.2.2021. Hausta ilmoitettiin internetissä 17.12.2020 ja ruotsinkielellä 21.12.2020. Hakuohjeet julkaistiin sosiaali- ja terveystoimialan internet-sivuilla 29.1.2021 ja ruotsiksi 8.2.2021. Hakua markkinoitiin myös sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa yhteistyökumppaneiden verkostotilaisuuksissa.

Hakuohjeessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin asiointipalvelusivustolla (https://asiointi.hel.fi) ja täyttämällä sähköinen Questback- lomake johon kuvattiin hankkeen sisältöä, tavoitetta ja toteutusta. Toissijaisesti avustusta sai hakea paperisella lomakkeella, jonka voi tulostaa inter-netistä tai pyytää postittamaan.

Avustusehdotusten valmistelussa noudatettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä (Iäkkäiden ihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseen myönnettävien erillisten avustusten jakoperusteet ja erään sosiaali- ja terveystoimialalle osoitetun valtionperinnön käyttäminen, (8.12.2020 § 263) ja päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723). Lisäksi avustusehdotusten valmistelun pohjana käytettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 § 288 vahvistamia, liitteenä 3 olevia avustusten jakoperusteita.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 12.2.2013 § 12 oikeuttanut virastopäällikön (nykyisin toimialajohtaja) päättämään enintään 10 000 euron järjestöavustuksista. Muista ikääntyneiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustushakemuksista sosiaali-ja terveyslautakunta on tehnyt päätöksen 11.5.2021 § 96.

Näitä enintään 10 000 euron avustushakemuksia saapui erillishakuun yhteensä kolmetoista. Vuodelle 2021 sosiaali- ja terveyslautakunta osoitti (11.5.2021 § 96) näiden hakemusten avustuspäätöksille varattavaksi yhteensä 27 400 euroa.

Avustettavaksi haettuihin iäkkäiden ihmisen liikkumista edistäviin hankkeisiin saatiin kannanotot monialaiselta arviointiryhmältä, johon kuului asiantuntijoita sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluista sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta vapaaehtoistoiminnan ja liikkumisohjelman asiantuntijat. Avustusehdotusten valmistelussa sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan arviointiryhmät ovat tehneet tiivistä yhteistyötä. Työskentelyyn osallistui myös kaupunginkanslian edustaja.

Avustukset kohdennetaan kotona asuvien helsinkiläisten iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaan toimintaan, joka lisää mahdollisuuksia liikkumiseen. Jakoperusteina painotettiin erityisesti saavutettavuutta ja toimintaa, jolla vahvistetaan iäkkään ihmisen osallisuutta ja toimijuutta. Avustettavien hankkeiden tuli edistää yhtä tai useampaa seuraavista tavoitteista: lähiympäristön ja alueellisten liikkumismahdollisuuksien kehittäminen, digitaalisten ja etänä toteutettavien liikkumiseen aktivoivien ratkaisujen kehittäminen ja vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittäminen. Vertailussa ja arvioinnissa painotettiin hankkeita, jotka edistävät uudenlaisilla kumppanuuksilla ja toimintamalleilla iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä.

Lisätiedot

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Mari Riila, erityissuunnittelija, puhelin: 310 46595

mari.riila@hel.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunta 11.05.2021 § 96

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 15 hakemukselle avustusta iäkkäiden ihmisten liikunnan edistämiseen, yhteensä 522 600 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti.

- hylätä kymmenen järjestön hakemusta liitteen 1 taulukossa esitetyin perusteluin.

- osoittaa toimialajohtajan päätettäväksi enintään 27 400 euroa niille 13 avustushakemukselle, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun taulukkoon.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päättää avustusten maksatuksesta ja ehdoista seuraavaa:

- Kaikki avustukset maksetaan yhdessä erässä kesäkuussa 2021.

- Rahoitus tulee käyttää 31.3.2022 mennessä avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn hankkeeseen ja toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana.

- Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.

- Avustettavien hankkeiden seurannasta ja raportoinnista tullaan antamaan tarkemmat ohjeet toukokuun 2021 aikana avustusta saaneille järjestöille.

- Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen (28.10.2019 § 723) hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

- Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.

- Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.

- Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

- Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että järjestöjen toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.

Käsittely

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Mari Riila olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Maritta Hyvärinen: Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa samalla, että kaupungin avustusten ehdoissa ja hakukäytännöissä tulisi kiinnittää jatkossa entistäkin enemmän huomiota eri ryhmien tasapuoliseen asemaan siten, että esimerkiksi ikäihmisillä olisi käytännössä tasavertainen mahdollisuus hakea avustuksia ja osallistua toimintaan IT-taidoista riippumatta.

Kannattaja: jäsen Sami Heistaro

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (jäsen Maritta Hyvärinen)

Jaa-äänet: 8
Katju Aro, Tapio Bergholm, Leo Bergman, Cecilia Ehrnrooth, Touko Niinimäki, Karita Toijonen, Hannu Tuominen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 4
Sami Heistaro, Maritta Hyvärinen, Reko Ravela, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 1
Aleksi Niskanen

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8 - 4 (tyhjää 1).

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisesti.

27.04.2021 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Mari Riila, erityissuunnittelija, puhelin: 310 46595

mari.riila@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 30.06.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Mari Riila, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 46595

mari.riila@hel.fi

Liitteet (pdf)

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.