Pyörätelineiden sijoittaminen, Malmi

HEL 2021-004962
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 80

Pyörätelineiden sijoittaminen Malmille

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että sijoitetaan pyörätelineitä Malmille piirustuksen 7152 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Pyöräilyn suosion lisääminen on Helsingin strategian mukainen tavoite ja laadukkaan pyöräpysäköinnin tarjoaminen on merkittävä osa kokonaisvaltaista pyöräliikenteen edistämistä. Polkupyörien pysäköinnin kehittämisohjelmaan ja Pyöräilyn edistämisohjelmaan liittyy pyöräpysäköinnin toimenpiteitä.

Malmilla on toistaiseksi kysyntään nähden liian vähän turvallisia ja helppokäyttöisiä pyörätelineitä. Runkolukittavien pyörätelineiden lisäämisellä edistetään yleisiä pyöräliikenteen edistämisen tavoitteita, vähennetään villin pysäköinnin haittoja jalankululle sekä ehkäistään pyörävarkauksia. Pyöräpysäköinnin sijoittelulla tuetaan myös oikeaa liikennekäyttäytymistä, joten Malmilla pyöräliikenteen suunnitteluratkaisujen mukaisesti osa pysäköinnistä on toteutettu pyöräilyväylien varteen ja osa autopysäköintipaikoille.

Kalustemalliston mukaiset pyörätelineet asennetaan kaupungin hallinnoimalle maa-alueelle. Pyörätelineiden sijoituksessa on huomioitu liikenteellisiä ja kaupunkikuvallisia seikkoja sekä otettu huomioon teknisiä vaatimuksia. Suunnittelussa on otettu käytetty apuna maastossa havainnoitua pyöräpysäköintikysyntää sekä kesällä 2017 asukkaille toteutetun Kerro kantasi web-kyselyn tuloksia.

Suunnitelman liitteenä esitettyihin telinesijoitteluihin voidaan esimerkiksi asennusteknisitä syistä tehdä pieniä muutoksia. Suunnitelma vaikuttaa yhteen autopaikkaan, joka korvautuu noin 10:llä pyöräpysäköintipaikalla. Pyöräteline on kadun kaluste, joka rakenteensa avulla erottuu selvästi autoille tarkoitetuista pysäköintipaikoista. Rakenteen johdosta kyseisiä pyörien pysäköintipaikkoja ei yleensä osoiteta erikseen liikennemerkillä.

Suunnitelmassa lisätään kiinteitä ja runkolukituksen mahdollistavia pyörätelineitä ympärivuotiseen käyttöön yhteensä 172 kappaletta. Suunnitelman myötä näitä pyöräpaikkoja tulee laskennallisesti 374 polkupyörän pysäköintiin, muutamissa kohteissa poistetaan samalla vanhoja pyörätelineitä. Erilliset liikennemerkkipäätökset tehdään tarvittaessa. Pyörätelineiden asentaminen toteutetaan vuonna 2021.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 133 000 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Päätös tullut nähtäväksi 02.07.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Ilari Heiska, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37220

ilari.heiska@hel.fi