Hankerahoitus, yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen, Valtionvarainministeriö

HEL 2021-005893
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti, että Helsingin kaupunki / Helsingin rakennusvalvontapalvelut osallistuu VM:n hankehakuun yhteishakemuksella, Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen.

Päätöksen perustelut

Valtiovarainministeriön talousarviossa on 10 miljoonan määräraha, jolta voidaan myöntää avustusta kuntien digitalisaation edistämiseen. Rahoitushaku, jonka kautta kunnat voivat hakea avustusta kuntien toiminnan ja palveluiden digitalisaation kehittämiseksi rakennetun ympäristön toimialalla oli avoinna 4.5.2021 saakka. Avustusta voidaan hakea kuntien yhteisiin hankkeisiin, joilla edistetään digitalisaatiota ja sen edellyttämää toiminnan muutosta ja juurtumista pysyviksi käytännöiksi. Yhteishankkeilla varmistetaan kehitystyön hyötyjen skaalautuminen laajasti eri kuntiin. Uudet ratkaisut edellyttävät kaupungeilta yhteistyötä.

Tavoitteena on, että samaa digitaalista ratkaisua tai alustaa voidaan hyödyntää kustannustehokkaasti eri organisaatioissa. Tavoitteena on myös pilvipalvelujen tehokas hyödyntäminen sekä prosessien uudistaminen esimerkiksi automatisoinnin ja tekoälyn keinoin. Kehittäminen näkyy kuntalaisille sujuvina palveluina.

Julkisten palvelujen digitalisaation ja yhteentoimivuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki sitoutuu noudattamaan Valtiovarainministeriön digitalisointiperiaatteita (https://vm.fi/digitalisoinnin-periaatteet). Periaatteiden tavoitteena on mm. varmistaa digitaalisten palvelujen asiakaslähtöisyys, vaikuttavuus, avoimuus, turvallisuus ja helpottaa ihmisten arkea helpottamalla tietojen jakamista organisaatioiden välillä ja poistamalla turha asiointi.

Kunnat ovat yhteisten haasteiden edessä niin lainsäädännön kuin teknologian murroksen vuoksi. Kehittämisen tulisi siksi olla useita kuntia hyödyttävää ja henkilö- ja rahallisia resursseja säästävää. Tuotosten tulisi olla mahdollisimman monipuolisesti jaettavia ja helposti jalkautettavia.

Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalvelut osallistuu Vm:n hankehakuun hakemuksella Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen, yhdessä hankehallinnoijana toimivan Tampereen rakennusvalvonnan ja muiden hakijoiden (Espoo, Vantaa, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Pori ja Rakennustarkastusyhdistys RTY ry) kanssa.

Hankkeessa tehdään digitaalinen saavutettavuusvaatimukset täyttävä tuotanto- ja julkaisualusta Rakentamisen Topten -käytännöille ja -yhteistyölle. Rakentamisen Topten-käytännöt laaditaan rakennusvalvontajohtoisesti yhteistyössä koko rakennusalan kanssa. Rakentamisen Topten-yhteistyöstä on muodostunut merkittävä rakentamisen sujuvuutta, tiedon ja osaamisen jakamista, hyvää rakentamistapaa ja virheiden ennaltaehkäisyä edistävä yhteistyöverkosto.

Rakentamisen säädökset Suomessa on uudistettu ja uudet asetukset ovat astuneet voimaan vuoden 2018 alusta. Asetukset ovat osin yleispiirteisiä ja mahdollistavat useammanlaisia yksityiskohdissaan erilaisia tulkintoja ja kaikkiin ei ole ehditty laatimaan täydentäviä oppaita. Yhtenäisille digitalisaatiota mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäville koko rakennusalan yhteisille tulkinnoille ja käytänteille on suuri tarve. Valmistelussa oleva MRL:n uudistus tuo merkittäviä uusia lisähaasteita tähän kehitystyöhön.

Kunnat ovat yhteisten haasteiden edessä niin lainsäädännön kuin teknologian murroksen vuoksi. Kehittämisen tulee sen vuoksi olla useita kuntia hyödyttävää ja henkilö- ja taloudellisia resursseja säästävää. Tuotosten tulee olla mahdollisimman helppokäyttöisiä, monipuolisesti jaettavia ja helposti jalkautettavia.

Koko rakentamisen sektorin kanssa yhteistyössä laaditut digitalisaatiota tehokkaasti hyödyntävät yhtenäiset käytänteet sujuvoittavat kaikkien rakentamisen osapuolien työtä, nopeuttavat viranomaiskäsittelyä, tuovat säästöä ja tehokkuutta sekä varmistavat rakentajien tasapuolisen kohtelun eri puolilla Suomea.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 310 000 €, josta 66 % rahoitusta haetaan valtiovarainministeriöltä ja Helsingin osuus budjetista on 10 000 €, joka katetaan kehitystyöllä projektiryhmissä sisältäen lisäksi matkakuluja.

Hallintolain 51 § perusteella korjattu kirjoitusvirhe Helsingin osuus summassa TM 15.9.2021

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 310 000 €, josta 66 % rahoitusta haetaan valtiovarainministeriöltä ja Helsingin osuus budjetista on 10 500 €, joka katetaan kehitystyöllä projektiryhmissä sisältäen lisäksi matkakuluja.

Päätös tullut nähtäväksi 19.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Kai Miller, rakennusvalvontapäällikkö, puhelin: 09 310 26328

kai.miller@hel.fi

Päättäjä

Elsa Paasilinna
vs. hallintojohtaja