Määrärahojen siirto, osallistuva budjetointi, hankkeiden valmistuminen ja siirtyminen Osallisuusrahastosta toimialalle

HEL 2021-006678
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 500 §

Osallistuvan budjetoinnin hankkeiden valmistumisen toteaminen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginkanslian viestintäjohtaja toteaa osallistuvan budjetoinnin hankkeiden valmistumisen erillisellä päätöksellä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupungin omavalvonnassa on tunnistettu tarve selkiyttää ja vahvistaa
päätöksentekoa Osallisuusrahaston valmistuvien hankkeiden osalta ja
käyttöomaisuushankkeiden siirtämisestä Osallisuusrahastosta
toimialan käyttöomaisuuteen.

Kaupunkitasoisen, kaikkia toimialoja koskevan osallistuvan budjetoinnin käynnistämisestä ja vakinaistamisesta päätettiin 13.11.2017 (kaupunginhallitus §1047). Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa valmistelemaan lähiörahaston muutoksen osallisuusrahastoksi siten, että osallisuusrahaston tuotosta voidaan rahoittaa vuosittain osallistuvan budjetoinnin kustannukset sisältäen toimeenpanon henkilöstön, alueellisen osallisuuden käyttömenot, sekä osallistuvan budjetoinnin alueellisesti päätettävät summat.

Kaupunginvaltuusto päätti 13.6.2018 § 176 perustaa itsenäiseksi taseyksiköksi muodostettavan Osallisuusrahaston, - Delaktighetsfonden. Osallisuusrahaston tarkoituksena on edistää yhdenvertaista kaupunkia luomalla taloudelliset edellytykset helsinkiläisten asukkaiden ja yhteisöjen esittämien hankkeiden ja projektien toteuttamiselle hallintosäännön VII osan 27 luvun 1 § mukaisesti.

Osallisuusrahaston sääntöjen mukaan varoja käytetään rahaston tarkoituksen mukaisten, joko kaupungin toimesta tai yhteistyössä muiden osapuolien kanssa toteutettavien kaupunginvaltuuston tai kaupunginhallituksen erikseen päättämien investointien tai projektien toteutukseen sekä osallistuvan budjetoinnin toteuttamisen edellyttämiin menoihin.

Perustamispäätöksessä todetaan, että rahaston hallinnosta vastaa kaupunginhallitus ja rahastoa hoitaa kaupunginkanslia. Rahaston kirjanpitoa hoitaa Taloushallintopalvelu -liikelaitos. Rahaston tilivuosi on kalenterivuosi. Osallisuusrahasto on talousarvion ulkopuolinen rahasto (yritysnumero 3600). Rahastoa voidaan käyttää sekä käyttö- että investointimenoihin. Rahastosta raportoidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä rahaston pääoma vuoden alussa, rahaston tulot ja menot hanke- tai projektikohtaisesti sekä rahaston pääoma vuoden lopussa.

Taloushallintopalvelut ja kanslian talouspalvelut ja kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikkö ovat yhteistyössä toimialojen kanssa valmistelleet käytännöt rahaston talouden seurantaan, kirjanpitoon ja käyttöomaisuushankkeiden siirtoon toimialan käyttöomaisuuteen hankkeen tultua valmiiksi.

Kaupunginhallituksen delegointipäätöksen (kaupunginhallitus 1.10.2018 § 631) mukaisesti pormestari vahvistaa äänestyksen jälkeen äänestystuloksen ja toteutettavaksi etenevät hankkeet sekä niille kohdennettavat määrärahat. Päätöksen ja määrärahaerittelyn perusteella taloushallintopalvelut avaavat projektit ja niille sidottavat määrärahat. Määrärahoja seurataan sekä toimialoilla, osallisuus ja neuvonta -yksikössä että taloushallintopalveluissa. Käyttöomaisuushankkeet kirjautuvat osallisuusrahastolle keskeneräiseen käyttöomaisuuteen. Valmistumisen yhteydessä ne tullaan siirtämään toimialan valmiiseen käyttöomaisuuteen.

Ensimmäiset osallistuvan budjetoinnin 44 hanketta käynnistettiin 2020. Pääosa hankkeista jatkui vuoden 2021 puolella. Viisi hanketta valmistui vuonna 2020. Hankkeita toteuttavat toimialat vastasivat hankkeiden kustannusten kirjaamisesta hankkeiden projektirakenneosille. Hankkeen merkitsemiseminen valmiiksi ja siirtäminen käyttöomaisuuden hankkeissa toimialan käyttöomaisuuteen toteutetaan siten, että toimiala ilmoittaa valmistuvat hankkeet toteumatietoineen kanslian osallisuus ja neuvonta –yksikköön, joka välittää tiedot taloushallintopalveluihin, jossa ne siirretään kirjanpidossa Osallisuusrahaston keskeneräisestä käyttöomaisuudesta toimialan käyttöomaisuuteen.

Taloushallintopalvelut ja kaupunginkanslia uudistavat vuoden 2021 aikana kirjanpito-ja siirtotapahtumakäytäntöjä siten, että jatkossa Osallisuusrahaston pääoma kuluu normaalisti toteutuneiden investointimenojen ja kulujen mukaisesti. Päätöksentekoa valmistuvien käyttöomaisuushankkeiden osalta selkiytetään ja vahvistetaan siten, että jatkossa valmistuvat hankkeet todetaan kaupunginkanslian viestintäjohtajan viranhaltijapäätöksellä, jonka jälkeen ne siirtyvät toimialan taseeseen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.07.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Johanna Seppälä, osallisuus- ja neuvontayksikön päällikkö, puhelin: 09 310 79780

johanna.m.seppala@hel.fi