Ryhmäaloite, kd&sin, etäopiskelu mahdollisuuksien hyödyntämisestä koronana jälkeen

HEL 2021-006785
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 802 §

V 24.11.2021, Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmän ryhmäaloite etäopiskelumahdollisuuksien hyödyntämisestä koronapandemian jälkeen

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmä esittää ryhmäaloitteessaan etäopiskelumahdollisuuksien hyödyntämistä myös korona-ajan jälkeen.

Perusopetuslaki ei mahdollista opetuksen järjestämistä etäopetuksena, jossa oppilas valitsee itse opiskelun ajan ja paikan. Tämän vuoksi oppivelvollisuusikäisten perusopetus järjestetään lähiopetuksena. Lähiopetuksen kuuluu opettajan antama opetus koulun osoittamassa turvallisessa opiskeluympäristössä työsuunnitelmassa määriteltyinä työaikoina.

Lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisesti koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen toteutus- ja järjestämistavoista. Tämä mahdollistaa opetuksen järjestämisen lähiopiskelun lisäksi myös etäopiskeluna sekä lähi- ja etäopiskelun rinnakkaismallina.

Etäopetuksen hyödyntämisen nykytilanne toisen asteen opinnoissa ja vapaassa sivistystyössä

Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijat voivat suorittaa lukiokursseja kaupungin yhteisen tarjonnan kautta. Yhteinen tarjonta koostuu verkko-opinnoista, etäopinnoista, kaupunkitarjottimen lähiopinnoista sekä kesäopinnoista. Verkko-opinnoilla tarkoitetaan opintokokonaisuuksia, jotka opiskelija voi
suorittaa joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta, kuitenkin verkkoperiodeihin sidotusti.

Lisäksi Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijat voivat suorittaa lukiokursseja kaupungin etätarjottimen kautta. Etäopetus tarkoittaa opintojaksoa, jossa opiskelija osallistuu oppitunneille verkossa lukujärjestykseen merkittynä aikana.

Helsingin aikuislukion järjestämät, Helsingin kaupungin lukioiden yhteiseen tarjontaan kuuluvat lukiokurssit on toteutettu lähiopetuksena. Elokuussa Helsingin aikuislukio kuitenkin tarjosi kertauskursseja syksyn ylioppilaskokelaille etäopetuksena. Preliminäärikokeet saattoi halutessaan suorittaa lähikokeena.

Stadin ammattiopistossa (Stadin AO:ssa) kaksi kolmasosaa opetuksesta toteutetaan tällä hetkellä lähiopetuksena tai työelämässä tapahtuvana oppimisena ja yksi kolmasosa verkko-opetuksena. Vuonna 2021 Stadin AO:n eStadi-toiminta on laajennettu kaikille kampuksille ja tämä tarjoaa mahdollisuuden kaikille opiskelijoille suorittaa opintoja verkko-opintoina. Digipedatiimi, eOppimisen mentorit ja digiagentit tarjoavat tukea opettajille ja opiskelijoille verkko-opintojen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Helsingin Työväenopistossa tavoitteena on, että syksystä 2021 alkaen 10 % kursseista toteutetaan etäopetuksena. Työväenopisto tuo kaupungin kurssitarjottimelle yhteistyökursseja, jotka ovat yhdistettävissä sekä Stadin AO:n että Helsingin kaupungin lukioiden opintoihin.

Etäopetusmahdollisuuksien kehittäminen

Tarve verkko- ja etäopetuksen tarjonnan laajentamiseen toisen asteen opinnoissa ja vapaassa sivistystyössä on tunnistettu jo ennen koronapandemiaa, jolloin verkko-opetustarjontaa alettiin voimakkaasti kehittää vastaamaan kysyntää. Toisen asteen ja vapaan sivistystyön opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa opintoja Helsingin kaupungin lukioissa, Stadin AO:ssa ja Työväenopistoissa pyritään laajentamaan entisestään tulevaisuudessa. Verkko-opintotarjontaa kehitetään niin, että opiskelijat voivat valita opintoja myös ristiin eri oppilaitoksista. Kartoitusta Helsingin kaupungin kurssitarjottimen laajentamiseksi ei ole tarpeen käynnistää uudestaan, sillä tämä työ on jo käynnissä.

Vastaus on asiasta saadun kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n mukaan valtuustoryhmä voi tehdä ryhmäaloitteen. Ryhmäaloite on aloite, jonka on allekirjoittanut enemmän kuin puolet valtuustoryhmän jäsenistä ja joka otsikoidaan ryhmäaloitteeksi. Ryhmäaloitteen jättää puheenjohtajalle valtuustoryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Valtuustoryhmä voi tehdä neljä ryhmäaloitetta valtuustokauden aikana.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 24.08.2021 § 277

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi lausunnon Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmien aloitteesta etäopiskelumahdollisuuksien hyödyntämisestä koronaepidemian jälkeen:

Oppivelvollisuusikäisten perusopetus järjestetään lähiopetuksena. Lähiopetuksen kuuluu opettajan antama opetus koulun osoittamassa turvallisessa opiskeluympäristössä työsuunnitelmassa määriteltyinä työaikoina. Perusopetuslaki ei mahdollista opetuksen järjestämistä etäopetuksena, jossa oppilas valitsee itse opiskelun ajan ja paikan. Lukiolaki ja laki ammatillisesta koulutuksesta toteaa, että koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen toteutus- ja järjestämistavoista (Lukiolaki §13, Laki ammatillisesta koulutuksesta §62). Tämä mahdollistaa opetuksen järjestämisen lähiopiskelun lisäksi myös etäopiskeluna sekä lähi- ja etäopiskelun rinnakkaismallina.

Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijat voivat suorittaa lukiokursseja kaupungin yhteisen tarjonnan kautta. Yhteinen tarjonta koostuu verkko-opinnoista, etäopinnoista, kaupunkitarjottimen lähiopinnoista sekä kesäopinnoista.

Verkko-opinnoilla tarkoitetaan opintokokonaisuuksia, jotka opiskelija voi suorittaa joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta, kuitenkin verkkoperiodeihin sidotusti. Verkko-opetuksen tarkoitus on mahdollistaa opiskelijalle joustavia oppimispolkuja.

Helsingin kaupungin lukioiden opiskelijat voivat myös suorittaa lukiokursseja kaupungin etätarjottimen kautta. Etäopetus tarkoittaa opintojaksoa, jossa opiskelija osallistuu oppitunneille verkossa lukujärjestykseen merkittynä aikana.

Helsingin kaupungin lukiolaisilla on mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin ja suorittaa yliopiston ja ammattikorkeakoulun kursseja jo lukioaikana. Helsingin kaupungin lukiolaiset voivat suorittaa joitakin opintoja myös Helsingin kaupungin työväenopistoissa. Opinnot hyväksiluetaan lukiotutkintoon.

Helsingin aikuislukio järjestää Helsingin kaupungin lukioiden yhteiseen tarjontaan kuuluvia lukiokursseja kesäkuussa. Nämä kurssit toteutetaan lähiopetuksena. Elokuussa Helsingin aikuislukio tarjoaa osana kaupungin yhteistä tarjontaa kertauskursseja syksyn yo-kirjoittajille, nämä taas järjestetään etäopetuksena, preliminäärikokeet voi suorittaa halutessaan lähikokeena. Yleensä lukioissa kesäopetusta ei opettajien virkaehtosopimuksen mukaan ole mahdollista toteuttaa, mutta Helsingin aikuislukiossa tämä on paikallisen sopimisen johdosta mahdollista.

Stadin AO:ssa toteutetaan opetusta ja ohjausta ympärivuotisesti ja opiskelijaksi voi hakeutua jatkuvan haun kautta. Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa opetuksesta toteutetaan lähiopetuksena tai työelämässä tapahtuvana oppimisena ja yksi kolmasosa verkko-opetuksena. Stadin AO:ssa on vuonna 2021 laajennettu eStadin toiminta kaikille kampuksille ja tämä tarjoaa mahdollisuuden kaikille opiskelijoille suorittaa opintoja verkko-opintoina. Digipedatiimi, eOppimisen mentorit ja digiagentit tarjoavat tukea opettajille ja opiskelijoille verkko-opintojen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Helsingin Työväenopistossa on tavoitteena, että syksystä 2021 alkaen 10% kursseista etätoteutuksena. Työväenopisto tuo kaupungin kurssitarjottimelle yhteistyökursseja, jotka ovat yhdistettävissä sekä Stadin AO:n että Helsingin kaupungin lukioiden opintoihin.

Tarve verkko- ja etäopetuksen tarjonnan laajentamiseen toisen asteen opinnoissa ja vapaassa sivistystyössä on tunnistettu jo ennen koronaepidemiaa, jolloin verkko-opetustarjontaa alettiin voimakkaasti kehittää vastaamaan kysyntää. Palvelukokonaisuuden tavoitteena on, että toisen asteen ja vapaan sivistystyön opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa opintoja Helsingin kaupungin lukioissa, Stadin AO:ssa ja Työväenopistoissa laajennetaan entisestään tulevaisuudessa. Verkko-opintotarjontaa kehitetään niin, että opiskelijat voivat valita opintoja myös ristiin eri oppilaitoksista. Kartoitusta Helsingin kaupungin kurssitarjottimen laajentamiseksi ei tarvitse käynnistää uudestaan, sillä tämä työ on jo käynnissä.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen vs. toimialajohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Tommi Tiittala, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 22900

tommi.tiittala@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi