Velvoitteen asettaminen, luvaton rakennus, Kaasutintie 24, Suurmetsä

HEL 2021-009722
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 188 §

Velvoitteen asettaminen luvatonta rakennusta koskevassa asiassa, Kaasutintie 24

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla velvoittaa Un-Kiinteistö Oy:n purkamaan kiinteistöjen 91-429-5-130 ja 91-429-5-270 alueella sijaitsevalla kaavatontilla 91-41-5-12 (Kaasutintie 24) sijaitsevan teollisuusrakennuksen sekä viemään purkujätteet pois kiinteistöltä 1.6.2022 mennessä.

Nyt asetettavan juoksevan uhkasakon kiinteä peruserä on neljäkymmentä tuhatta (40 000) euroa ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu, on neljä tuhatta (4 000) euroa.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti lisäksi hyväksymänsä rakennusvalvontataksan 12 §:n b kohdan nojalla määrätä Un-Kiinteistö Oy:n maksamaan kahdentuhannen (2 000) euron suuruisen valvontamaksun rakennusvalvonnan suorittamista valvontatoimenpiteistä. Valvontamaksuun haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella kaupunkiympäristölautakunnalta kuntalain 134 §:n mukaisesti.

Jos kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tiedottamisesta on huolehdittava muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava kirjallisesti Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalveluille luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää lisäksi ilmoittaa asiasta maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:n mukaisesti poliisille esitutkintaa varten.

Pöytäkirjanote liitteineen saantitodistuksella velvoitetulle.

Pöytäkirjanote maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Tiedoksi maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelulle ja ympäristöpalveluille.

Perustelut

Kaavatontilla on voimassa kaupunginvaltuuston 13.5.1987 hyväksymä asemakaava nro 9200, jossa tontti on osoitettu teollisuus- ja varastotarkoitukseen. Kaavatontilla on aikanaan määräaikaisen rakennusluvan 41-1134-A-71 nojalla rakennettu 455 neliömetrin suuruinen teräspeltihalli, jonka paikoillaan pysyttämisen määräaika on rakennuslautakunnan 18.1.2000 myöntämän rakennusluvan 41-5527-99-AJ mukaan päättynyt 31.12.2019. Rakennusta on lisäksi laajennettu luvattomasti noin 150 neliömetrillä ilman, että laajennukselle on haettu lainkaan lupaa. Laajennusosa sijaitsee asemakaavan vastaisesti kiinni naapuritontin rajassa. Asemakaavan mukaan rakennuksen etäisyys naapuritontin rajasta tulee olla vähintään 6 metriä.

Määräaikaisen rakennusluvan umpeen kulumisen jälkeen rakennuksen paikallaan pysyttäminen vaatii maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n mukaisen rakennusluvan ja kun sellaista ei ole haettu eikä myönnetty, on nyt asetettava velvoite luvattoman rakennuksen purkamiseksi.

Rakennusvalvonnan tarkastuslausunto 12.5.2020

Otsikkokohdassa mainitulle kaavatontille (kiinteistöllä 91-429-5-130) on aikanaan määräaikaisen rakennusluvan nojalla rakennettu teräspeltihalli, jonka paikallaan pysyttämisen määräaika on viimeisen rakennuslautakunnan 18.1.2000 myöntämän luvan 41-5527-99-AJ mukaan päättynyt 31.12.2019.

Paikallakäynnillä 15.4.2020 todettu, ettei luvan 41-5527-99-AJ lupamääräyksiä ole noudatettu, ja halli on pysytetty paikoillaan ilman lupaa. Rakennusvalvontapalveluissa ei myöskään ole 12.5.2020 vireillä uutta rakennuksen paikallaan pysyttämistä koskevaa lupahakemusta.

Tämän johdosta kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostolle tullaan, jollei asiassa muuta ilmene, esittämään, että tontin haltijalle Un-Kiinteistö Oy:lle asetetaan velvoite purkaa teräspeltihalli ja että kiellon tehosteeksi asetetaan uhkasakko.

Velvoitteen määräajasta sekä uhkasakon määrästä päättää ympäristö- ja lupajaosto.

Teille varataan tällä kirjeellä tilaisuus antaa vastine tästä tarkastuslausunnosta ympäristö- ja lupajaostolle kahden viikon kuluessa tämän kirjeen tiedoksisaannista. Vastineen antamatta jättäminen ei estä päätöksen tekemistä asiassa.

Vastineet

Yhtiön edustajaksi esittäytynyt henkilö on toimittanut rakennusvalvontaan sähköpostitse 10.6.2020 saapuneen vastineen, jossa kerrotaan, että yhtiö on hankkimassa kiinteistön muutostöitä varten pääsuunnittelijan, joka tekee myös kuntoarvion. Tämän jälkeen yhtiössä päätetään joko vanhan rakennuksen uusimisesta tai luvan hakemisesta uudelle rakennukselle.

Pääsuunnittelija on ilmoittanut rakennusvalvonnalle sähköpostitse 7.12.2020, että uuden rakennuksen rakennuslupapiirustukset alkavat olla loppusuoralla. Rakennusvalvontapalvelut on ilmoittanut 10.3.2021, että lupahakemusta odotetaan toukokuun loppuun, jonka jälkeen asia valmistellaan ympäristö- ja lupajaoston päätettäväksi. Pääsuunnittelija on ilmoittanut 25.5.2021, että tavoitteena on saada rakennuslupa sisään parin viikon sisällä. Rakennuslupahakemusta ei ole jätetty 6.9.2021 mennessä.

Vuokrauspäätös

Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikön päällikkö on 1.12.2020 päättänyt tontin uudelleen vuokraamisesta Un-Kiinteistö Oy:lle 1.1.2021 - 31.12.2022 väliseksi ajaksi. Päätöksessä on määrätty maanvuokrasopimuksen allekirjoittamisen edellytykseksi vuokralaisen antama kirjallinen vakuutus, että tontille rakennettavalle rakennukselle on voimassa oleva rakennuslupa ja että rakennus toteutetaan rakennusluvan mukaisesti.

Päätöksen perustelujen mukaan vuokralaisella on mahdollisuus pidempään vuokra-aikaan, kun rakennusten purkuvelvoite ja asemakaavan mukaisen rakentamisen velvoite on täytetty viimeistään 31.12.2022 mennessä.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 125 §

Rakennuslupa

Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.

[…]

Määräajan paikallaan pysytettävää rakennusta varten rakennuslupaan voidaan asettaa määräaika.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 182 §

Uhkasakko ja teettämisuhka

Jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen, kunnan määräämä monijäseninen toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto markkinavalvontaviranomaisena voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. (22.8.2014/682)

Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 186 §

Ilmoitus syytteen nostamiseksi

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on rakennustyön keskeyttämistä taikka uhkasakon tai teettämisuhan käyttämistä edellyttävän teon tai laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta poliisille esitutkintaa varten.

Ilmoitus saadaan jättää tekemättä, jos tekoa tai laiminlyöntiä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä, eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

Uhkasakkolaki 1 §, 4 §, 6 §, 7 §, 8 §, 9 §, 18 §, 19 §, 20 §, 22 §, 23 § ja 24 §

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.09.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 186 (Valvontamaksun osalta), 187 (Valvontamaksun osalta) ja 188 (Valvontamaksun osalta) §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS

Pöytäkirjan 186 (Valvontamaksun osalta), 187 (Valvontamaksun osalta) ja 188 (Pääasian osalta) §:t.

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).

Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

yksikön päällikkö
Pentti Ruuska

Lisätietojen antaja

Ulpu Juvalainen, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26467

ulpu.juvalainen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Sijaintikartta
2. Tarkastuslausunto
3. Vastine 10.6.2020
4. Sähköposteja
5. Valokuvia 15.4.2020
6. Ilmakuva, Kaasutintie 24
7. Rakennuslupapäätös 18.1.2000
8. Tontin vuokrauspäätös 1.12.2020

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.