Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustus 2021-2023, Norr om Stan rf

HEL 2021-009854
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 24

Norr om Stan rf:n projektiavustushakemus vuodelle 2021

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää Norr om Stan rf:lle 3 000 euron projektiavustuksen nuorille ryhmänohjauskoulutusta järjestävän kolmivuotisen hankkeen aiheuttamiin kustannuksiin ensimmäiselle vuodelle 2021, hankkeen aloituspäivästä 2.8.2021 alkaen.

Selvitys avustuksen käytöstä on toimitettava projektiavustusselvityslomakkeella nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön toisen vuoden projektiavustushakemuksen yhteydessä, mutta kuitenkin viimeistään 31.1.2022.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisojaoston hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Norr om Stan rf on vuonna 2004 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on turvata ruotsinkielistä, laadukasta ja turvallista vapaa-ajan toimintaa Pohjois-Helsingissä sekä järjestämällä sitä itse että tiedottamalla alueen muusta ruotsinkielisestä vapaa-ajan toiminnasta. Norr om Stan rf on yhteistyöyhdistys, jonka jäseninä on alueen ruotsinkielisiä yhdistyksiä, jotka haluavat edistää samaa tarkoitusta. Yhdistys järjestää etupäässä lapsille ja nuorille toimintaa, josta suurimman osan muodostavat kerhot, kurssit ja leirit.

Hankkeen idea syntyi nykyisestä tilanteessa, jossa nuoret tarvitsevat yhteistä toimintaa koronapandemian rajoitusten jälkeen, ja samaan aikaan järjestökenttä tarvitsee yhteyksiä nuoriin saadakseen heitä mukaan toimintaan. Ajatuksena on laaja yhteistyöhanke, jossa nuorille tarjotaan koulutusta ryhmän ohjaamiseen sekä yhteyksiä heitä kiinnostaviin yhdistyksiin. Hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten osaamista, itseluottamusta ja työelämävalmiuksia, sekä saada lisää aktiivisia nuoria mukaan järjestötoimintaan. Hankkeen tavoitteena on myös ehkäistä nuorten yksinäisyyttä ja tukea hyvinvointia.

Nuorten ryhmänohjaamisen koulutusta pilotoitiin keväällä 2021. Koulutus onnistui hyvin ja nuorilta osallistujilta kerätty palaute oli myönteistä, joten hanketta alettiin suunnitella. Koulutukseen sisältyy käytännön harjoittelu hankkeen verkostossa mukana olevan yhdistyksen toiminnassa. Kaikki toiminta on osallistujille vapaaehtoista. Hankkeen kohderyhmä on 14-17 –vuotiaat nuoret, jotka tavoitetaan yhteistyössä mukana olevien pääkaupunkiseudun oppilaitosten kautta. Hanke on pääkaupunkiseudun laajuinen. Toimintaa on Helsingin lisäksi Vantaan, Espoon ja Kauniaisten alueilla. Projektiin odotetaan osallistuvan kolmen vuoden aikana 960 nuorta, joista 500 on helsinkiläisiä. Hankkeen yhteistyökumppaneina on esimerkiksi Finlands Svenska 4H, Barnavårdsföreningn i Finland rf, Helsingfors Svenska Scoutter r.f.ja Svenska folkskolans vänner rf. Hanketta koordinoi Norr om Stan rf, joka on luonut hyvät yhteydet pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen järjestökentän lisäksi myös pääkaupunkiseudun kuntiin ja niiden ruotsinkielisiin kouluihin.

Kolmivuotisen hankkeen kokonaiskustannukset ovat 384 500 euroa, joista ensimmäisen hankevuoden 2021 kokonaiskustannukset ovat 42 000 euroa. Ensimmäisen vuoden kustannukset koostuvat henkilöstömenoista, tarvikkeista sekä tila- ja yleiskuluista. Hankkeen tulot koostuvat valtaosin yksityisten säätiöiden rahoituksesta, minkä lisäksi myös pääkaupunkiseudun muista kolmesta kunnasta haetaan rahoitusta.

Norr om Stan rf hakee 31.5.2021 saapuneella hakemuksellaan 3 000 euron projektiavustusta nuorten ryhmänohjaajien kolmivuotisen koulutushankkeen ensimmäisen vuoden aiheuttamiin kustannuksiin. Hakija on tavattu valmisteluvaiheessa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti kumppanuuspäällikkö tekee päätöksen enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Päätös tullut nähtäväksi 15.09.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö