Opetuksen järjestäminen, painotettu kaksikielinen ja englanninkielinen opetuksen opintopolku
Painotetun opetuksen, laajamittaisen kaksikielisen opetuksen, englanninkielisen opetuksen ja kielikylpyopetuksen opinpolut suomenkielisessä perusopetuksessa 1.1.2022 alkaen
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti hyväksyä liitteen 1 mukaiset painotetun opetuksen, laajamittaisen kaksikielisen opetuksen, englanninkielisen opetuksen ja kielikylpyopetuksen opinpolut 1.1.2022 alkaen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n 2 mom. 2 kohdan mukaan suomenkielisen ja ruotsinkielisen jaoston tehtävänä on oman kieliryhmänsä osalta päättää oppilaaksioton perusteista.
Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun tai muun soveltuvan paikan. Oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin kunnan osoittamaan kouluun. Jos opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, jossa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta, voidaan oppilaita otettaessa käyttää myös oppilaan taipumuksia edellä tarkoitettuun opetukseen osoittavaa koetta. Valintaperusteista ja -kokeesta tulee ilmoittaa etukäteen. Kunta voi päättää, että sen järjestämään opetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia lapsia. Oppilaaksiotossa on noudatettava yhdenvertaisia valintaperusteita (perusopetuslain 28 §).
Yhtenäisessä peruskoulussa oppilas pystyy opiskelemaan painotettua, laajamittaista kaksikielistä ja englanninkielistä opetusta 9. luokalle asti. Mikäli oppilaan koulussa on vuosiluokat 1-6, tällä hetkellä hänen pitää hakea erikseen 7. luokalle samaan opetukseen. Opinpolkujen käyttöönotto turvaa oppilaalle yhtenäisen opinpolun ilman erillistä hakeutumista päätetyllä opinpolulla. Oppilas pystyisi jatkamaan päätetyn opinpolun mukaisessa koulussa valitsemaansa opetusta 9. luokalle asti.
Päätösehdotus koskee vain liitteessä 1 olevia opinpolkuja. Oppilaaksioton kriteerien kokonaisuudistuksella pyritään yhdenvertaisuuden parantamiseen siten, että oppilas saisi halutessaan jatkaa em. opetuksessa oman opinpolun mukaisessa vuosiluokkien 7-9 koulussa ilman uutta valintakoetta. Opinpolkujen käyttöönotosta päättää kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto erillisellä oppilaaksioton kriteerien kokonaismuutosta koskevalla päätöksellä. Opinpolkuja tarkistetaan aina tarvittaessa.
Liitteessä 1 olevat ehdotetut opinpolut on suunniteltu niin, että vuosiluokkien 1-6 koulusta on painotetun, laajamittaisen kaksikielisen tai englanninkielisen opetuksen jatkumo lähialueen vuosiluokkien 7-9 kouluun, jossa kyseistä opetusta on tarjolla.
Päätös tullut nähtäväksi 04.02.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anni Holopainen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 27922
Hanna Välitalo, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 83012
Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 310 15036