Liikenteenohjaussuunnitelma, Kalliolanrinteen itäosa
Kalliolanrinteen itäosan liikenteen ohjaussuunnitelma
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Kalliolanrinteen itäosassa piirustuksen 7242 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Toimitilat osoitteessa Kalliolanrinne 4 ovat muuttuneet asumiseen, jolloin kiinteistön huoltoajon tarve on vähentynyt. Tämän vuoksi sen edustalla oleva pysäköintikielto (klo 8-17) muutetaan maksullisiksi asukaspysäköintipaikoiksi. Uusia asukaspysäköintipaikkoja tulee noin 5 kpl. Samalla selkiytetään Kalliolanrinteen pohjoisreunan vinopysäköintipaikkojen liikenteen ohjausta.
Läntisen Brahenkadun katusaneeraus osana Kasin urakkaa valmistuu arviolta vuonna 2022. Kalliolanrinteen risteyksessä sijaitsevan suojatien valo-ohjaus säilyy ja pyöräilijöille rakennetaan reunakiveen aukko, jotta liittyminen Läntisen Brahenkadun pyörätieltä Kalliolanrinteen ajoradalle on sujuvampaa. Pyöräilijä ei ole tällöin valo-ohjauksen vaikutuspiirissä. Valtioneuvoston asetuksessa liikenteenohjauslaitteiden käytöstä todetaan § 4 Liikennesuuntien ohjaus, että mikäli suojatie on valo-ohjattu ja muu risteys jätetään valo-ohjauksen ulkopuolelle, tulee risteyksen sivusuuntien olla vähäliikenteisiä ja väistämisvelvollisia.
Yksisuuntaista Kalliolanrinnettä ei esitetä muutettavaksi pyöräliikenteelle kaksisuuntaiseksi, koska Kalliolanrinne ja edelleen muut Läntiseen Brahenkatuun liittyvät vähäliikenteiset tonttikadut pitäisi muuttaa väistämisvelvollisiksi kärkikolmioilla, mikä kasvattaisi ajonopeuksia pääsuunnalla. Toinen vaihtoehto olisi valo-ohjata koko Läntisen Brahenkadun ja Kalliolanrinteen risteys, mutta tämä edellyttäisi liikennevalojen suunnittelua sekä rakentamista ja siten investointimäärärahoja.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 1000 euroa
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Päätös tullut nähtäväksi 05.12.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Inga Valjakka, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37087