Valtuustoaloite, Talin Puistotien Talinlehdon urheilukenttä talvikausina luistelukentäksi

HEL 2022-000715
Asialla on uudempia käsittelyjä
26. / 163 §

Valtuutettu Pia Kopran aloite Talin puistotien varrella sijaitsevan kentän jäädyttämisestä

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Valtuutettu Pia Kopra ehdotti valtuutettu Laura Korpisen kannattaman, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteluun siten, että Talinlehdon urheilukenttä saadaan talvikausina luistelukentäksi.

Kentän jäädyttäminen palvelee lähialueen asukkaita mahdollistamalla talviurheilun ja tuomalla sitä kautta asukkaille terveyshyötyä. Asukkaita olisi kuunneltava. Kenttä on jäädytetty aiemminkin eikä pienen kentän jäädyttäminen ole kohtuuttoman suuri kustannuserä.

14 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Pia Kopran palautusehdotus

Jaa-äänet: 72
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Tarik Ahsanullah, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Sandra Hagman, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Shawn Huff, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Elina Kauppila, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Otto Meri, Nina Katariina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Hannu Oskala, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Byoma Tamrakar, Coel Thomas, Pilvi Torsti, Erkki Tuomioja, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 7
Nuutti Hyttinen, Erkki Karinoja, Pia Kopra, Laura Korpinen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Pirkko Ruohonen-Lerner

Tyhjä: 3
Mari Holopainen, Heimo Laaksonen, Mikko Paunio

Poissa: 3
Mikael Jungner, Suldaan Said Ahmed, Aino Tuominen

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että Talinlehdon urheilukenttä saadaan talvikausina luistelukentäksi. Kentän jäädyttäminen palvelee lähialueen asukkaita mahdollistamalla talviurheilun ja tuomalla sitä kautta asukkaille terveyshyötyä. Asukkaita olisi kuunneltava. Kenttä on jäädytetty aiemminkin eikä pienen kentän jäädyttäminen ole kohtuuttoman suuri kustannuserä.

Jäsen Valtuustoryhmä
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahsanullah, Tarik Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kettunen, Marko Ei valtuustoryhmää
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tamrakar, Byoma Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Thomas, Coel Vihreä valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Karinoja, Erkki Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Tuominen, Aino Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 21 0 1 0
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 1 1
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 10 0 0 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Ei valtuustoryhmää 2 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 2 0 0 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 7 1 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Pia Kopra ja 14 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Talin puistotien varrella oleva urheilukenttä jäädytetään talvikausina luistelukentäksi.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelut vastaa pääasiassa liikuntapuistoissa sijaitsevista tekojääradoista ja suuremmista luistelukentistä. Kaupunkiympäristön toimiala puolestaan vastaa yleisillä puistoalueilla olevista pienemmistä luistelukentistä. Aloitteessa ehdotettu hiekkakenttä Talin puistotien varrella ei kuulu talvisin jäädytettäviin kenttiin. Kaikkien jäädytettäviksi sopivien puistokenttien jäädyttäminen ei ole mahdollista nykytilanteessa ennen kaikkea kustannussyistä.

Kaupunkiympäristölautakunta on lausunnossaan arvioinut, että Talin alueella pienten luistelukenttien verkosto on riittävä ja toimiva. Lähimmät luistelukentät on esitetty liitteenä olevassa kartassa. Vastaus on kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 18.05.2022 § 136

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kaupunginhallitus 02.05.2022 § 321

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Palautusehdotus:
Jussi Halla-aho: Kaupunginhallitus palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että Talinlehdon urheilukenttä saadaan talvikausina luistelukentäksi.

Perustelut: Kentän jäädyttäminen palvelee lähialueen asukkaita mahdollistamalla talviurheilun ja tuomalla sitä kautta asukkaille terveyshyötyä. Asukkaiden pyyntöä on kuunneltava. Ottaen huomioon, että kenttä on jäädytetty aiemminkin, ovat päätösehdotuksessa esitetyt perustelut heikkoja. Pienen kentän jäädyttäminen ei ole suuri kustannuserä verrattuna siitä saatavaan hyötyyn.

Jussi Halla-ahon palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 08.03.2022 § 142

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Yleiset alueet palvelun kunnossapitoyksikkö tilaa Helsingin kaupungin palveluverkkoon kuuluvien pienten luistelukenttien jäädyttämisen sopimusurakoitsijoiltaan ja liikuntapalvelut vastaa puolestaan ulkoliikunta-alueilla sijaitsevista suuremmista jäädytettävistä kentistä.

Puistojen pienet jääkentät löytyvät Helsingin palveluverkkokartasta. Alueen lähimmät kentät on esitetty kartassa (liite 1).

Valtuustoaloitteessa ehdotettu kenttä ei kuulu Helsingin kaupungin tarjoamaan palveluverkon talvisin jäädytettäviin kenttiin. Kaikkien jäädytettäviksi sopivien puistokenttien jäädyttäminen ei ole mahdollista nykytilanteessa ennen kaikkea kustannussyistä. Palveluverkosto tarkistetaan osana yleisten alueiden suunnitelmaa. Tällä alueella pienten luistelukenttien verkosto on riittävä ja toimiva.

Käsittely

Palautusehdotus:
Mika Raatikainen: Kaupunkiympäristölautakunta palauttaa esityksen uudelleen valmisteluun siten, että Talinlehdon urheilukenttä saadaan talvikausina luistelukentäksi.

Perustelut: Kentän jäädyttäminen palvelee lähialueen asukkaita mahdollistamalla talviurheilun ja tuomalla sitä kautta asukkaille terveyshyötyä. Asukkaiden pyyntöä on kuunneltava. Ottaen huomioon, että kenttä on jäädytetty aiemminkin, ovat päätösehdotuksessa esitetyt perustelut heikkoja. Pienen kentän jäädyttäminen ei ole suuri kustannuserä verrattuna siitä saatavaan hyötyyn.

Palautusehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

01.03.2022 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Ville Immonen, projektijohtaja: 31026737

ville.immonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi