Virkasuhteen täyttäminen, työterveysliikelaitos, toimitusjohtaja

HEL 2022-001129
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 112 §

Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen toimitusjohtajan viran määräaikainen täyttäminen 1.3.2022 lukien

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus otti filosofian maisteri Marko Karvisen hoitamaan työterveysliikelaitoksen toimitusjohtajan virkaa määräaikaisesti siihen kuuluvine palkkaetuineen 1.3.2022 - 31.12.2023 tai enintään siihen saakka, kun määräaikaisuuden peruste on olemassa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on merkinnyt tiedoksi 17.1.2022 työterveysliikelaitoksen toimitusjohtajan eroilmoituksen virasta 1.3.2022 lukien ja samalla kehottanut kaupunginkansliaa käynnistämään viran määräaikaisen täyttämisen.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 2 luvun 3 § 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä tai jos määräajaksi ottamisesta erikseen säädetään taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan tai hyvinvointialueen toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.

Kaupunginvaltuusto päätti 8.12.2021 Helsingin kaupungin talousarviosta vuodeksi 2022. Talousarviossa todetaan, että työterveyspalveluista tullaan järjestämään laatukilpailutus, jolla parannetaan työterveyspalvelujen saatavuutta. Koska kaupunki on käynnistämässä laatukilpailutuksen, on tarkoituksenmukaista, että virka täytetään määräaikaisesti palvelutoimintaan liittyvien mahdollisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi.

Työterveysliikelaitoksen toiminnan jatkuvuuden kannalta on välttämätöntä, että liikelaitoksella on määräaikainen toimitusjohtaja 31.12.2023 asti, tai enintään siihen saakka, kun palvelujen mahdollinen ulkoistaminen on tapahtunut.

Hallintosäännön 23 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentissa säädetyn lisäksi henkilö voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, jossa on kyseessä viran määräaikainen täyttö.

Hallintosäännön 23 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan työterveysliikelaitoksen johtajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, kokemusta johtamistehtävissä sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Viran määräaikaiseksi täyttämiseksi on kartoitettu sopivia ehdokkaita Helsingin kaupungin sisältä. Kartoituksessa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, minkälaista johtamisosaamista em. muutostilanne edellyttää. Kyseessä on organisaation henkilöstön kannalta haastava välivaihe, jossa lopullista päätöstä palvelujen mahdollisesta uudelleenjärjestämisestä joudutaan odottamaan. Tällaisessa tilanteessa tulee turvata henkilöstön sitoutuminen ja motivaatio, varmistaa hyvä muutosjohtaminen sekä hyvien työterveyspalvelujen tuottaminen. Nämä ovat keskeisiä asioita, joiden hoitamiseen tarvitaan kokenutta muutosjohtamisen osaajaa. Myös kaupungin toimintaympäristön tuntemusta pidetään tärkeänä toiminnan ja palvelujen hallinnoimiseksi ja johtamiseksi.

Helsingin kaupungilla vuodesta 1999 alkaen työskennellyt filosofian maisteri Marko Karvinen on toiminut strategiapäällikkönä Helsingin kaupunginkanslian talous- ja suunnittelukeskuksessa vuodesta 2012 alkaen. Aiempaa kokemusta hänellä on mm. suunnittelu-, tutkimus- ja projektitehtävistä.

Marko Karvinen on toiminut työterveysliikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajana sen perustamisvaiheesta 1.1.2016 alkaen toukokuuhun 2019 saakka, jonka jälkeen hän on toiminut johtokunnan jäsenenä. Hän tuntee työterveysliikelaitoksen palvelut ja toimintaa kuuden vuoden ajalta päätöksenteon ja johtokuntakäsittelyjen pohjalta. Lisäksi hän on osallistunut erilaisiin kehittämistilaisuuksiin ja vuorovaikutustilanteisiin liikelaitoksen johdon ja henkilöstön kanssa ja kasvattanut ymmärrystään toimintaan näiden perusteella. Kokonaisuudessaan hän on seurannut työterveysliikelaitoksen toimintaa osana kaupunkikokonaisuuden strategista ohjausta ja talousarvio-ohjausta vuodesta 2006 alkaen.

Valittavalla määräaikaisella toimitusjohtajalla tulee olla aiempaa kokemusta ja näyttöä strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta. Marko Karvisella on hyvää kokemusta strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta, sillä hän on toiminut johtamistehtävissä jo pidemmän aikaa ja on onnistuneesti edistänyt kaupungin strategioiden valmistelua ja käytäntöön viemistä johtamansa yksikön asiantuntijoiden kanssa.

Työkokemuksensa myötä Karvinen on kerryttänyt kokemusta ja osaamista monialaisen organisaation johtamisjärjestelmän uudistuksista ja läpiviennistä. Hänellä on ymmärrystä työkokemuksensa perusteella siitä, mitä organisaatiomuutos edellyttää, kuten viestinnän roolista muutoksessa sekä henkilöstön kanssa tehtävästä yhteistoiminnasta ja vuorovaikutuksen merkityksestä muutoksessa.

Karvisella on erittäin hyvä liikelaitoksen ja kaupunkiorganisaation tuntemus, mikä edesauttaa nopeaa tehtävään siirtymistä. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kuten erilaisten moniammatillisten ja laaja-alaisten ohjelmien, projektien, työryhmien ja verkostojen johtamisesta. Monipuolisen johtamiskokemuksensa ansiosta hänellä katsotaan olevan valmiuksia johtaa työterveysliikelaitosta muutostilanteessa.

Marko Karvinen täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja kokonaisarvioinnin perusteella hänen katsotaan olevan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja kykyjensä puolesta sopiva hoitamaan kyseistä virkaa määräaikaisesti. Hänellä on nykyisten työtehtäviensä myötä muodostunut hyvä kaupunkiorganisaation ja työterveysliikelaitoksen tuntemus.

Selvitystä terveydentilasta ei edellytetä, koska Marko Karvinen siirtyy virkaan suoraan kaupungin toisesta tehtävästä. Karvisen tulee kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 2 luvun 7 §:n ja yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 3 luvun 7 §:n mukaisesti esittää huumausainetestiä koskeva todistus. Selvitys on esitettävä 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien, jonka ajan virkasuhde on ehdollinen.

Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 10 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää liikelaitoksen johtajan virkaan ottamisesta.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.02.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Susanna Laakkonen, asiantuntija, puhelin: 09 310 33418

susanna.m.laakkonen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Virkaan esitettävän CV

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.