Toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, kasvatus- ja koulutuslautakunnan toimivalta, lukion opintosuunnitelmien muutokset

HEL 2022-001384
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 25 §

Toimivallan siirtäminen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksymisessä

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti siirtää toimivaltaansa siten, että lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti suomenkielisen lukiokoulutuksen paikalliseen, jaoston hyväksymään opetussuunnitelmaan tulevista muutoksista.

Samalla suomenkielinen jaosto toteaa, että jaosto päättää suomenkielisen lukiokoulutuksen paikallisen opetussuunnitelman hyväksymisestä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Toimivallan siirtämisestä

Toimivallan siirtäminen keventää hallintoa päätöksenteon siirtyessä muutosten osalta viranhaltijatasolle. Kyseessä olevat muutokset ovat luonteeltaan operatiiviseen päätöksentekoon kuuluvia, jolloin on tarkoituksenmukaista, että muutostarpeen arviointi ja muutokset voidaan tehdä asiakaslähtöisesti palvelutuotannon tarpeiden mukaisesti.

Palvelukokonaisuuden johtajan päätökset ovat nähtävillä kaupungin internetsivuilla. Kasvatus- ja koulutuslautakunta tai apulaispormestari voi myös ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.

Paikallisten opetussuunnitelmien hyväksyminen

Suomenkielisessä lukiokoulutuksessa laaditaan paikalliset lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat, jotka perustuvat Opetushallituksen määräyksiin valtakunnallisista opetussuunnitelmista. Jaoston toimivaltaan kuuluu paikallisen opetussuunnitelman hyväksymisestä päättäminen, eikä tätä toimivaltaa ei esitetä siirrettäväksi.

Suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelmiin tehtävät muutokset, joita toimivallan siirtäminen koskee

1. Opetushallituksen määräys valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden muuttamisesta

Opetushallitus voi antaa määräyksen lukion opetussuunnitelman perusteiden tai aikuisten lukiokoulutuksen perusteiden muuttamisesta. Tällöin kaupungin suomenkielinen nuorten tai aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelma tulee muuttaa noudattaen Opetushallituksen määräystä. Opetushallitus voi esimerkiksi tehdä määräyksen, jonka mukaan johonkin oppiaineeseen lisätään uusia oppimääriä ja niihin liittyvät moduulit.

2. Helsingin kaupungin tarpeelliseksi katsomat lukiokoulutuksen muutokset

Helsingin kaupunki voi myös itse päättää muuttaa kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen paikallisia opetussuunnitelmia. Muutokset ovat luonteeltaan seuraavia:

− Opetussuunnitelmaan lisätään tai siitä poistetaan yksi tai useampi kaupunkitasoinen oppiaine tai yksi tai useampi opintojakso.

− Opetussuunnitelmassa muutetaan jonkin kaupunkitasoisen oppiaineen tehtävää, tavoitteita, laaja-alaisen osaamisen kuvausta tai osaamisen arviointia.

− Opetussuunnitelmassa muutetaan jonkin opintojakson tavoitteita, keskeisiä sisältöjä, arviointia tai laaja-alaisen osaamisen kuvausta.

− Opetussuunnitelmassa muutetaan jonkin opintojakson laajuutta.

− Muutetaan opetussuunnitelman yhteisen osan paikallisia tarkennuksia.

− Lisätään opetussuunnitelman liitteisiin paikallisia tarkennuksia tai muutetaan näitä tarkennuksia.

− Muutetaan opetussuunnitelman liitteenä olevaa ohjaussuunnitelmaa.

Lukion opetussuunnitelman perusteet ja Aikuisten lukiokoulutuksen perusteet (Opetushallitus 2019) sisältävät molemmat edellä mainitun yhteisen osan. Yhteinen osa sisältää opetukselle, ohjaukselle ja lukion toimintakulttuurille yhteisiä määräyksiä sekä niiden ymmärtämistä avaavaa tekstiä. Osa käsittelee esimerkiksi lukiokoulutuksen arvoja, toimintakulttuuria, ohjausta ja oppimisen tukea sekä opiskelijan oppimisen ja osaamisen arviointia. Näitä sisältöjä on suomenkielisissä opetussuunnitelmissa voitu tarkentaa paikallisesti. Lisäksi paikallisen opetussuunnitelman yhteiseen osaan voidaan lisätä kieliohjelma sekä kaupunkitasoiset tuntijaot.

Lukion opetussuunnitelman perusteissa ja Aikuisten lukiokoulutuksen perusteissa (Opetushallitus 2019) on erilaisia liitteitä, joita voidaan tarkentaa paikallisesti. Liitteitä ovat seuraavat:

• Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko
• Lukiokoulutusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, keskeiset sisällöt ja opiskelijan oppimisen arviointi
• Lukiokoulutusta täydentävän romanikielen opetuksen tavoitteet, keskeiset sisällöt ja opiskelijan oppimisen arviointi
• Lukiokoulutusta täydentävän opiskelijan oman äidinkielen opetuksen tavoitteet, keskeiset sisällöt ja opiskelijan oppimisen arviointi.

Helsingin kaupungin lukioiden ohjaussuunnitelma ja Helsingin aikuislukion ohjaussuunnitelma ovat suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien liitteitä. Paikallisissa ohjaussuunnitelmissa kuvataan kaupungin lukioiden ohjauksen yhteiset suuntaviivat. Näihin ohjaussuunnitelmiin voidaan tehdä muutoksia.

Toimivalta

Hallintosäännön 15 luvun 2 § 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto tai ruotsinkielinen jaosto oman kieliryhmänsä osalta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunkitasoisen varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetuksen opetussuunnitelman, aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman sekä kaupunkitasoisten opetussuunnitelmien ja muiden opetuksen järjestämiseen liittyvien suunnitelmien hyväksymisestä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 16.05.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja
Arja Kukkonen

Lisätietojen antaja

Timo Tapani Korhonen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 21012

timo.t.korhonen@hel.fi

Elli-Noora Lassy, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 35095

elli-noora.lassy@hel.fi