Selvitys talousveden laadusta Helsingissä 2021, Kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-002313
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 49 §

Selvitys talousveden laadusta Helsingissä 2021

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti merkitä tiedoksi selvityksen talousveden laadusta, jonka mukaan talousvesi Helsingissä oli laadultaan hyvää vuonna 2021.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut valvoo talousveden laatua terveydensuojelulain 20 §:n sekä talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2015) mukaisesti. Talousveden toimittaa koko Helsingin alueelle Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut – kuntayhtymä, HSY.

Talousveden laatua seurataan määrittämällä valvontatutkimusnäytteistä mikrobiologisia ja kemiallisia muuttujia. Valvontatutkimusohjelmassa on määritelty vedenjakelualue ja sen suhde valvontatutkimusohjelmaan ja vähimmäistutkimustiheyksiin. Talousveden valvontatutkimusnäytteiden tulokset ilmoitetaan Etelä- Suomen Aluehallintovirastolle, josta ne raportoidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) ja edelleen EU:lle.

HSY vesihuollon toimittaman talousveden laatua seurattiin vuonna 2021 valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Vuonna 2021 käytössä ollut HSY:n talousvesiasetuksen mukainen valvontatutkimusohjelma vuosille 2020-2024 on hyväksytty elintarviketurvallisuusyksikön päällikön päätöksellä 25.10.2019, 43 §. Kyseinen valvontatutkimusohjelma täyttää talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2015) vaatimukset. Uudessa valvontatutkimusohjelmassa joidenkin jatkuvan valvonnan ja jaksottaisen seurannan muuttujien tutkimustiheyttä on harvennettu ja joitakin jätetty pois aikaisempaan valvontatutkimusohjelmaan verrattuna. Uraanin tutkimustiheyttä on vähennetty tutkittavaksi joka viides vuosi, eikä sitä ole enää tutkittu 2021. Harvennukset ja poistot on tehty riskinarvioinnin perusteella. Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö on hyväksynyt riskinarvioinnin 29.8.2018.

Näytteenotto

Viranomaisnäytemäärien laskennassa käytetään edellisen vuoden laskutettua vesimäärää. Vuotuista näytemäärää muutetaan tarvittaessa, mikäli laskutetun veden määrä muuttuu merkittävästi. Vuoden 2021 laskennallinen näytemäärä Helsingin osalta oli 346 näytettä.

Vuonna 2021 talousvedestä otettiin 390 valvontatutkimusnäytettä. Jatkuvan seurannan analyysit tutkittiin 346 näytteestä, joista 11 näytteestä tutkittiin jaksottaisen seurannan analyysit. Raakavedestä otettiin 22 näytettä, joista tutkittiin mm. arseeni ja torjunta-aineet. Lisäksi 16 näytettä otettiin vesilaitoksilta lähtevästä vedestä, joista määritettiin nitriittipitoisuus. Näiden lisäksi otettiin 12 uusintanäytettä laadun varmentamiseksi kemiallisten ja mikrobiologisten laatutavoitearvojen ylitysten vuoksi.

Valvontanäytteet otettiin Helsingin kaupungin ympäristöpalveluiden laatiman näytteenottosuunnitelman mukaisesti eri puolilta jakeluverkostoa. Näytteet otettiin elintarvikehuoneistojen kuten henkilöstöravintoloiden ja päiväkotien hanoista. Valvontanäytteitä otettiin kylmänä vuodenaikana kuusi viikossa ja lämpimänä vuodenaikana kahdeksan viikossa. Jaksottaisen seurannan näytteet otettiin edellisten vuosien tapaan touko-, heinä- ja lokakuussa. Yhteenveto talousvedestä määritetyistä analyyseista ja niiden tuloksista sekä määristä on esitetty liitteessä 1.

Talousveden laatu

Helsingin talousveden laatu oli edelleen hyvä vuonna 2021. Talousveden mikrobiologiset sekä kemialliset laatuvaatimukset täyttyivät kaikissa valvontatutkimusnäytteissä. Mikrobiologiset ja kemialliset laatutavoitteet täyttyivät suurimmassa osassa näytteitä.

Raudan laatutavoitearvo on 200 μg/l, joka ylittyi 13 eri näytteenottokohteesta otetuissa valvontanäytteissä. Todennäköisiä syitä raudan laatutavoitearvojen ylityksiin ovat vähäiset virtaamat ja saostumat putkistoissa, sekä kiinteistöjen putkistot, jotka eivät aina kuvaa verkostoveden laatua. Korkea rautapitoisuus voi vaikuttaa myös veden sameuteen ja väriin. Väriarvon ylityksiä todettiin yhdeksästä eri kohteesta haetuissa näytteissä ja sameusarvon ylityksiä todettiin kolmesta kohteesta haetuissa näytteissä. Väri- ja sameusarvojen ylitykset todettiin näytteissä, joissa myös rautapitoisuus oli koholla. Talousveden haju oli poikkeava kahdesta eri näytteenottokohteesta haetuissa näytteissä ja maku oli poikkeava yhdestä näytteenottokohteesta haetussa näytteessä. Heterotrofinen pesäkeluku oli poikkeuksellisen korkea (yli 100 pmy/ml) kahdeksassa eri näytteenottokohteesta haetuissa näytteissä.

HSY:n Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen perusparannustyöt, laitoksen kapasiteetin nosto ja aktiivihiililaitoksen saneeraus on edellyttänyt aktiivihiililaitoksen ja UV-desinfioinnin poistamista tuotantokäytöstä, jolloin veden laatua on seurattu tehostetusti. Toiminnan muutos on terveydensuojeluviranomaisen hyväksymä (22.4.2021, 10 §). Pitkäkosken laitoksen vedenjakelualueella on todettu heterotrofisen pesäkeluvun nousua elo-syyskuussa aktiivihiililaitoksen ja UV-desinfioinnin ohituksen aikana. Myös lämmin kesä saattoi osaltaan lisätä heterotrofien määrää verkostossa.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.03.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

yksikön päällikkö
Riikka Åberg

Lisätietojen antaja

Anni Pakalen, elintarviketarkastaja, puhelin: 09 310 22901

anni.pakalen@hel.fi