Ajankohtaiskatsaus vuonna 2022, Helsingin Satama Oy

HEL 2022-002865
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 97 §

Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsaus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavina olivat Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Ville Haapasaari, hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala ja hallituksen jäsen Tuula Saxholm. He poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esteelliset: Tuula Saxholm
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin Satama Oy:n toimialana on ylläpitää ja kehittää satamaa ja sataman toimintaa sekä tarjota satamapalveluita ja harjoittaa muita alaan liittyviä toimintoja. Helsingin Satama Oy:n hallinnoimia sataman-osia ovat Eteläsatama, Katajanokka, Länsisatama sekä Vuosaaren satama. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.

Helsingin Satama osallistuu omalla toiminnallaan aktiivisesti satama-alueiden kehittämiseen ja tekee yhteistyötä Helsingin kaupungin toimialojen kanssa katu- ja liikenneverkon läpäisykyvyn parantamiseksi.

Kaupunginhallitus päätti 17.1.2022 kaupungin ennakkokantana hyväksyä Helsingin Satama Oy:n kehittämisohjelman.

Kaupunginhallitus hyväksyi 22.3.2021 Helsingin Satama Oy:n omistajastrategian. Omistajastrategian mukaan yhtiö tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää Euroopan vilkkaimman matkustajasataman ja Suomen johtavan ulkomaankaupan yleissataman toimintaa osana Helsingin kaupunkirakennetta.

Lisäksi Helsingin Satama -konserni palvelee pääkaupunkiseudun ja koko maan elinkeinoelämää sekä matkustajaliikenteen kuljetustarpeiden täyttämistä.

Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.

Yhtiön omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit:

1. Alueelliset vaikutukset

- Sataman taloudellinen ja työllistävä kokonaisvaikutus

2. Sijoitetun pääoman tuotto

- Kolmen vuoden keskiarvo vähintään 4 % (pl. vuosi 2020)

3. Tuloksellisuus ja tehokkuus

- Liikevaihto/htv

4. Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman toteuttaminen

- Oman toiminnan hiilineutraalius 2035

- Satama-alueen CO2-päästöt vähenevät vähintään 30 % 2035
mennessä

5. Asiakaskeskeisyys

- Asiakas-/matkustajakokemus ja -tyytyväisyys

6. Riittävä vakavaraisuus

- Omavaraisuusaste vähintään 40 %.

Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Ville Haapasaari antaa konsernijaoston kokouksessa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala ja hallituksen jäsen Tuula Saxholm.

Sulje

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 07.03.2022 § 20

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavina olivat Helsingin Satama Oyn toimitusjohtaja Ville Haapasaari ja maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.11.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718

pia.halinen@hel.fi