Vahingonkorvaus, autovaurio, Töölöntori
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 16.3.2022 esittänyt kaupungille yhteensä 300,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen hakijan ajoneuvon korjauskuluista. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo on vaurioitunut sille tehdyn lähisiirron yhteydessä osoitteessa Töölöntori. Hakija ei ole eritellyt vaatimuksessaan vahingon tapahtuma-aikaa.
Kunnossa- tai puhtaanapitoa haittaavan ajoneuvon siirtotyön suorittaa yksityinen urakoitsija siirronvalvojan valvonnassa, joka laatii lähisiirrosta siirtopöytäkirjan. Siirronvalvoja on siirtotilanteessa valvomassa sekä siirrettävän ajoneuvon omistajan että kaupungin etua. Pöytäkirjaan merkitään tieto, mikäli ajoneuvo vaurioituu siirron yhteydessä. Ennen siirtoa ajoneuvo kuvataan. Siirronvalvoja kuvaa myös ajoneuvoissa jo
olevat vauriot ennen kuin ajoneuvon siirtoa aloitetaan. Hinausyrittäjä vastaa siirron aikana tapahtuvista mahdollisista vahingoista, hinauspalvelusopimuksen mukaisesti.
Vaatimuksen johdosta ajoneuvojen siirtoyksiköstä ja hinausyrittäjältä on pyydetty selvitys hakijan ajoneuvolle tehdystä lähisiirrosta. Saadun selvityksen mukaan hakijan ajoneuvo on jouduttu siirtämään 14.2.2022 kello 9.24 kadun kunnossapitotyötä haittaavana osoitteesta Tykistönkatu 7 osoitteeseen Töölöntori. Hinausyrittäjältä saadun selvityksen mukaan hakijan ajoneuvon siirto on tehty etupäästä pyörät ylhäällä, takarenkaiden alla on ollut apupyörät, nostoaisaan kiinnitettynä, jolloin rattilukkoon ei juuri kohdistu kuormitusta siirron aikana. Ajoneuvo on rullannut vapaasti sille tehdyn siirron aikana. Ajoneuvoa koskevaan siirtopöytäkirjaan ei myöskään ole merkitty, että ajoneuvolle olisi aiheutunut vaurioita siirron aikana. Tällaista vahinkoa ei hinausyrittäjän mukaan ole aiemmin koskaan syntynyt ajoneuvojen siirtojen yhteydessä. Ajoneuvon siirto on sujunut asianmukaisesti eikä siirron yhteydessä ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi ajoneuvoa vahingoittanut.
Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli tässä tapauksessa lähisiirron suorittajan on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Hakijan ajoneuvon siirto on suoritettu asianmukaisesti eikä siirtopöytäkirjaan ole merkitty, että siirrosta olisi aiheutunut ajoneuvolle vaurioita. Saatujen selvitysten perusteella kaupunki katsoo, että hakijan ilmoittama vahinko ei ole syntynyt sille tehdyn lähisiirron yhteydessä. Mikäli vaurio on syntynyt lähisiirron aikana, ei kaupunki ole korvausvelvollinen, koska lähisiirto on ollut välttämätöntä toteuttaa ja se on suoritettu ammattimaisesti ja asianmukaisesti.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki katujen ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 1 - 4 §
Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53
Päätös tullut nähtäväksi 08.07.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506