Vahingonkorvaus, taloudellinen menetys 16.12.2021 - 24.12.2021, joulukuusimyynti, Paratiisin puutarha Oy

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Hakija on 21.3.2022 esittänyt kaupungille 27 500,00 euron suuruisen
vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakija on kärsinyt taloudellista tappiota kaupungin kiellettyä hakijan joulukuusimyynnin 16.-24.12.2021 välisenä aikana osoitteessa Museokatu 40.

Tapahtumien kulku

Hakija on vaatimuksen mukaan tehnyt sopimuksen joulukuusien myynnistä ajalla 10.-24.12.2021 K-Marketin kauppiaiden kanssa osoitteessa Museokatu 40 sijaitsevan myymälän edustalla niin, että kauppiaat saisivat osan myyntituotoista. Hakija oli myynyt joulukuusia kuuden päivän ajan (10.-16.12.2021), kunnes torstaina 16.12.2021 myynti keskeytettiin Helsingin kaupungin tarkastajan ja valvojan toimesta.

Hakijan näkemyksen mukaan Helsingin kaupungin internetsivuilta saadun tiedon perusteella joulukuusien myynti myymälän edustalla on sallittua.

Hakijan näkemys syntyneestä vahingosta ja sen määrästä

Hakija vaatii Helsingin kaupungilta korvauksia menetetyn joulukuusimyynnin aiheuttamista tappioista 16.-24.12.2021 väliseltä ajalta 27 500 euroa. Joulukuusia oli ollut tarkoitus myydä päivittäin klo 12-20 välisenä aikana, jolloin koko aikana joulukuusia olisi mennyt kaupaksi hakijan arvion mukaan kyseisellä myyntipaikalla jopa 500 kpl, keskihintaan 55 €/kpl (hinnat olivat 50-60 €/ kpl).

Sopimusperusteista vahingonkorvausta koskevasta sääntelystä

Sopimussuhteissa lähtökohtana on, että vahingonkärsijä saatetaan korvauksella siihen taloudelliseen asemaan, johon tämä olisi sopimuksen oikean täyttämisen perusteella päässyt. Tästä käytetään nimitystä positiivinen sopimusetu. Sopimusperusteinen vahingonkorvausvaatimus voidaan kuitenkin kohdistaa vain vahingonkärsineen omaan sopijakumppaniin. Menetetyn myynnin aiheuttamien tappioiden eli positiivisen sopimusedun korvaaminen edellyttäisi, että kaupungin ja hakijan välille olisi syntynyt sopimus, ja kaupunki olisi rikkonut tätä sopimusta. Asiassa on siis ensin arvioitava, onko kaupungin ja hakijan välillä sopimusta.

Sopimuksen tekemistä koskevat perussäännökset sisältyvät varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annettuun lakiin. Oikeustoimilain mukaan sopimus syntyy tarjouksesta ja siihen annetusta hyväksyvästä vastauksesta. Oikeuskäytännössä on kuitenkin todettu, että sopimus voi syntyä myös osapuolten tosiasiallisen toiminnan ja käyttäytymisen seurauksena (KKO:2010:23). Tällöin kuitenkin edellytyksenä on, että osapuolet ovat saavuttaneet yksimielisyyden sopimukseen sitoutumisesta ja sopimuksen sisällöstä. Sopimuksiin, jotka eivät perustu nimenomaiseen tahdonilmaisuun, on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa suhtauduttu yleensä pidättyvästi. Tämä on perusteltua sen estämiseksi, ettei kukaan tulisi sidotuksi sopimussuhteeseen, jota hän ei ole hyväksynyt tai johon hän ei ole muullakaan tavoin ilmaissut tahtoaan sitoutua.

Lähtökohtaisesti kaupungilla on oikeus määrätä omistamiensa maa-alueiden käytöstä ja sopimusvapauden periaatteen mukaisesti päättää, kenen kanssa sitoutuu sopimuksiin. Kaupungin on kuitenkin toiminnassaan huomioitava hallintolain (434/2003) 6 §:n mukaiset hallinnon oikeusperiaatteet, kuten yhdenvertaisuusperiaate.

Kaupungin ohjeistus esittely- ja myyntitoiminnasta

Helsingin kaupungin verkkosivuilla on ollut ohjeistus, jossa kerrotaan seuraavaa: ”Voit käyttää liikkeen edustan jalkakäytävää esittely- ja myyntitoimintaan ilman kaupungin lupaa, jos seuraavat ehdot täyttyvät:
-käyttämäsi tila ulottuu enintään 80 senttimetrin päähän kiinteistön seinästä
-jalankululle jää vähintään 1,5 metrin levyinen vapaa kulkutila
-olet saanut tilan käytölle suostumuksen kiinteistön omistajalta
-tilan käytölle ei ole muita esteitä”. Verkkosivuilla olevaa ohjeistusta on sittemmin täsmennetty muotoon "voit käyttää liikkeesi edustan jalkakäytävää".

Verkkosivuilla olevan ohjeistuksen muodossa kaupunki ilmaisee tahtonsa sitoutua sopimukseen niiden toimijoiden kanssa, jotka täyttävät verkkosivuilla ilmoitetut ehdot. Ohjeistuksen tarkoituksena on, että liiketilan edustalla olevaa myyntitilaa saavat käyttää vain ne toimijat, joiden hallinnassa liiketila on. Ohjeistuksen perusteella ei ole ollut tarkoitus sallia myyntipaikan edelleen vuokraamista kolmannelle osapuolelle. Kaupungilla on olemassa erilliset sopimuskäytännöt ja ohjeistus liittyen myyntitoimintaan, joka ei tapahdu elinkeinoharjoittajan oman liiketilan edessä. Näitä ovat esimerkiksi ketterä kioski –sopimus, sesonkimyyntipaikkojen vuokraus sekä liikkuvan myynnin ohjeistus.

Kun verkkosivuilla asetetut ehdot täyttävä myyjä alkaa käyttää liiketilansa edustaa myyntitoimintaan, voidaan tulkita, että myyjä ilmaisee hiljaisella tahdonilmaisulla halunsa sitoutua sopimukseen. Näin voidaan katsoa, että kaupungin ja ehdot täyttävän myyjän välille syntyy sopimus. Tällaista sopimusta ei kuitenkaan voida katsoa syntyvän kaupungin ja kolmannen osapuolen, kuten hakijan, välillä.

Sopimusperusteisen korvausvastuun arviointi

Kaupungin ohjeistuksen tarkoituksena ei ole ollut, että kolmas osapuoli, joka ei toimi jalkakäytävän vieressä olevassa liiketilassa, voisi käyttää aluetta myyntitoimintaan. Tosiasiallisen toiminnan perusteella syntyviin sopimuksiin suhtaudutaan pidättyvästi siksi, ettei osapuoli tule sidotuksi sopimukseen, johon hän ei tarkoittanut sitoutua. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että kaupunki olisi ohjeistuksen perusteella sitoutunut hakijan kanssa sopimukseen, ja olisi velvollinen korvaamaan hakijalle positiivisen sopimisedun mukaisen vahingon.

Vahingonkorvauslain sääntely

Koska hakijan ja kaupungin välillä ei ole sopimussuhdetta, kaupungin korvausvelvollisuutta arvioidaan vahingonkorvauslain nojalla. Vahingonkorvauslakia sovelletaan ns. sopimuksenulkoiseen vahingonkorvausvastuuseen.

Hakijalle aiheutunut vahinko on luonteeltaan ns. puhdasta varallisuusvahinkoa. Puhdas varallisuusvahinko tarkoittaa sellaista taloudellista menetystä, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Vahingonkorvauslaissa on asetettu erityisiä edellytyksiä puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle. Lain mukaan puhdas varallisuusvahinko korvataan vain, jos se on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai jos korvaamiselle on erittäin painavia syitä.

Kaikessa julkisyhteisöjen toiminnassa ei ole kyse julkisen vallan käytöstä. Julkisen vallan käytöstä on kyse lähinnä silloin, kun puututaan yksilön vapauteen tai perusoikeuksiin. Tässä tapauksessa kaupunki on valvonut omistamiensa maa-alueiden käyttöä ja puuttunut sellaiseen toimintaan, jota se ei ole hyväksynyt. Vastaava oikeus on myös yksityisillä maanomistajilla. Kaupungin toiminta ei ole sisältänyt hakijaan nähden sellaista määräysvallan käyttöä, joka olisi luonteeltaan julkisen vallan käyttöä.

Siihen, milloin käsillä on erittäin painavia syitä puhtaan varallisuusvahingon korvaamiseen, on otettu kantaa oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa. Erittäin painaviksi syiksi on katsottu esimerkiksi hyvän tavan tai luottamuksensuojan rikkominen tai teon erityinen moitittavuus. Kaupunki katsoo, että kaupungin toiminnassa ei ole ollut sellaista erityistä moitittavuutta tai muuta virhettä, joka muodostaisi lain tarkoittaman erityisen painavan syyn puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle. Hakijan esittämä vahingonkorvausvaatimus on siten kaupunkiin kohdistettuna perusteeton.

Yllä olevin perustein kaikki hakijan vaatimukset kokonaisuudessaan hylätään.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 1 luku 1§, 2 luku 1 §, 3 luku 2 §, 5 luku 1 §

Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/1929) 1 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53