Hankinta, hoitajavuokraus, suun terveydenhuolto, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2022-004591
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 127 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Suun terveydenhuollon hoitajavuokrauksen hankinta

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A. hyväksyä suun terveydenhuollon hoitajavuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.

B. oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

• tekemään hankinnasta päätöksen

• päättämään optiokauden käyttöönotosta

• allekirjoittamaan tämän päätöksen perusteella solmittavat sopimukset sekä

• päättämään sopimusten irtisanomisista tai purkamisista.

Käsittely

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali- ja terveyslautakunnan nuorisoedustaja Jem Alaye ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja pysyi poistuneena asian käsittelyn ajan.

Johtajahammaslääkäri Sebastian Kaste ja hankinta-asiantuntija Eeva Rantala olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Johtajahammaslääkäri Sebastian Kaste ja hankinta-asiantuntija Eeva Rantala ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Kilpailutuksen taustaa

Suun terveydenhuollolla ei ole aikaisemmin hankittu hoitajatyövoimaa vuokratyövoimana.

Ensisijainen toimittaja (hammas)hoitajien lyhyt- ja pitkäkestoisiin sijaisuuksiin on Helsingin kaupungin henkilöstövuokrausyritys Seure. Seure ei ole kuitenkaan pystynyt vastaamaan suun terveydenhuollon tarpeisiin kuluneen vuoden eikä myöskään vuosien 2020 ja 2021 aikana.

Suun terveydenhuollossa potilaita hoidetaan hammashoitaja-hammaslääkäri-työparina. Molemmilla ammattiryhmillä on potilaiden hoidossa omat työtehtävänsä. Hoitajien puuttuminen on vaikuttanut myös hammaslääkärityövoiman palkkaamiseen, koska hoitajatyövoimaa ei ole ollut riittävästi saatavilla.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on hammashoitajan tai lähihoitajien (suuntautuminen suun terveydenhoitoon) tai muiden pätevyysvaatimukset täyttävien ammattihenkilöiden vuokraus Helsingin suun terveydenhuollon tarpeisiin.

Suun terveydenhuolto sitoutuu hankkimaan sopimuskauden alusta vuoden 2023 loppuun asti kolme vuokrahoitajaa. Lisäksi vuokrahoitajia hankitaan suun terveydenhuollon kulloisenkin tarpeen mukaan niin lyhyt- kuin pitkäaikaisiin sijaisuuksiin suun terveydenhuollon eri toimipisteisiin.

Vuokratyövoiman päivittäinen työaika vaihtelee sijoittuen arkipäivisin kello 7–20 välille.

Hankintamenettely ja valintaperusteet

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu ja hankintamenettelynä käytetään hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) 32 §:ssä kuvattua avointa menettelyä.

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Laadulliset kriteerit otetaan huomioon asettamalla hankinnan kohteena olevalle vuokratyövoimalle ja tarjoajalle tiukat vähimmäisvaatimukset.

Tilaaja valitsee perustettavaan puitejärjestelyyn palveluntuottajia tarpeensa mukaisesti, kuitenkin vähintään kolme palveluntuottajaa. Sopimuskumppaneita valitaan niin monta, että tilaajan arvioima hetkellinen enimmäistarve täyttyy. Tilaajan arvioitu enimmäistarve on 20 hammashoitajaa. Mikäli tarjousvertailun tuloksena näyttää siltä, että etusijajärjestyksessä kolme ensimmäistä palveluntuottajaa ei riitä kattamaan tilaajan tarvetta, tilaaja valitsee puitejärjestelyyn enemmän palveluntuottajia.

Puitejärjestelyssä palveluntuottajat asetetaan halvimman hinnan mukaiseen etusijajärjestykseen. Tilaaja tekee tilaukset ensisijaisesti etusijajärjestyksessä ensimmäisenä olevalta palveluntuottajalta. Mikäli ensisijaisella palveluntuottajalla ei ole tarjota tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä työntekijöitä tilaajan tilauksessaan määrittelemässä aikataulussa ja ajanjaksolle, tilaaja tekee tilauksen toissijaiselta palveluntuottajalta ja niin edelleen.

Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa äkillisissä kiiretilanteissa: jos puitejärjestelyn etusijajärjestyksessä toisena tai kolmantena olevan palveluntuottajan vasteaika työntekijän toimitukseen on lyhempi kuin ensisijaisen palveluntuottajan, voidaan tilaus tehdä tältä tilaajan valitsemalta palveluntuottajalta. Kiiretilanne on äkillinen henkilöstöresurssivaje kahden–neljän vuorokauden päähän.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Asiakirjat

Tarjouspyyntöasiakirjat on valmisteltu yhteistyönä suun terveydenhuollon ja hankintapalvelujen kanssa.

Asiakirjoissa on kuvattu hankittavan palvelun sisältö ja laatu sekä määritelty tarjoajalle ja palvelulle vähimmäis- ja laatuvaatimukset.

Esitys asiakirjoista on päätösesityksen liitteinä 1–15.

Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internetosoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten asiakirjoja ei julkaista internetissä.

Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset

Tavanomaisten taloudellista asemaa koskevien vaatimusten lisäksi ehdokkaiden edellytetään täyttävän tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt ammatillisen pätevyyden vaatimukset ja palvelulle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset, joiden on täytyttävä koko sopimuskauden ajan.

Sopimuskausi

Palvelu kilpailutetaan 14 kuukauden mittaiselle perussopimuskaudelle, jonka on suunniteltu alkavan 1.12.2022. Sopimukseen sisällytetään mahdollisuus enintään 34 kuukauden mittaiseen optiokauteen. Optiokausi voidaan ottaa käyttöön yhdessä tai useammassa erässä siten, että tilaaja päättää ja ilmoittaa optiokauden käyttöönotosta ja pituudesta palveluntuottajalle viimeistään kolme kuukautta ennen (kunkin) optiokauden alkua.

Hankinnan arvioitu sitoumukseton arvo koko sopimuskaudelle, optiokausi mukaan lukien on noin 2,6 miljoonaa euroa.

Muut ehdot

Tilaajana suun terveydenhuolto ei sitoudu mihinkään tiettyihin hankintamääriin kolmen vuokrahoitajan lisäksi, vaan vuokrahoitajia hankitaan suun terveydenhuollon kulloisenkin tarpeen mukaan. Ensisijainen hankintakanava on edelleen Seure.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus kuuden kuukauden irtisanomisajalla, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta poikkeaa nyt tehtävässä päätöksessään aiemmin hankintavaltuuspäätöksessään 24.5.2022 § 104 vahvistetuista hankintavaltuuksista.

Lautakunnan terveys- ja päihdepalvelujen johtajalle vahvistama hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Sopimuksen allekirjoittaja

Hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimuksen allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja.

Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 122, 123, 124 (A), 125 (A), 126 (A), 127 (A), 128 ja 135 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 124 (B), 125 (B), 126 (B), 127 (B) ja 134 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Anni Helkiö, vs. johtava ylihammaslääkäri, puhelin: 050 402 2663

anni.helkio@hel.fi

Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: 050 341 2834

eeva.rantala@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
2. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
3. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
4. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
5. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
6. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
7. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
8. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
9. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
10. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
11. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
12. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
13. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
14. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
15. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.