Hallintosopimus hankintayhteistyöstä, rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin kehittäminen ja automatisointi -hanke, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-005916
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 18

Hallintosopimus hankintayhteistyöstä "Kunnan rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittäminen ja prosessien automatisointi" -hankkeessa

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa liitteenä olevan hallintosopimuksen hankintayhteistyöstä "Kunnan rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittäminen ja prosessien automatisointi" -hankkeessa.

Päätöksen perustelut

Sopimus koskee kuntien hankintayhteistyötä Kunnan rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittäminen ja prosessien automatisointi (myös "Rava3Pro") -hankkeessa, johon on saatu valtiolta avustusta valtiovarainministeriön päätöksen 23.6.2021 "Kunnan rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittäminen ja prosessien automatisointi" mukaisesti. Valtiovarainministeriön päätöksen mukaan avustusta myönnetään hankkeeseen enintään 980 000 euroa. Hankkeen toteuttamisaika on 9/2021 - 10/2023.

Hankkeessa on mukana tällä hetkellä 23 kuntaa. Hankkeen päähakijana ja hallinnoijana toimii Helsingin kaupunki. Hankkeeseen kuuluvat Helsingin kaupungin lisäksi seuraavat kunnat ja kaupungit: Espoo, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Mikkeli, Oulu, Pori, Salo, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vantaa, Hyvinkää, Järvenpää, Lohja, Kirkkonummi, Tuusula, Ylöjärvi, Äänekoski, Iisalmi ja Sysmä. Kuntaliitto tukee hankeen toteutumista.

Sopimuksen tarkoituksena on tehdä hankintayhteistyötä Rava3Pro -hankkeeseen liittyvien hankintojen kilpailuttamiseksi sekä sopia hankintoihin liittyvästä päätöksenteosta ja sopimusten tekemisestä.

Hankkeelle on perustettu ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat seuraavista kunnista: Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Järvenpää, Lohja, Oulu, Sysmä, Turku ja Vantaa.

Hankintayhteistyö järjestetään sopijapuolten kesken kuntalain (410/2015) 54 §:n tarkoittamana sopimusyhteistyönä soveltaen hankintalain (1397/2016) 21 §:n mukaista järjestelyä. Sopijapuolet kilpailuttavat Rava3Pro -hankkeeseen liittyvät hankinnat hankintarenkaana. Helsingin kaupunki vastaa muiden kuntien puolesta hankintojen kilpailuttamisesta hankintalain (1397/2016) mukaisesti ja tekee hankkeeseen liittyvät hankintapäätökset sekä valmistelee ja allekirjoittaa hankintasopimukset kaikkien sopijapuolten puolesta hallintosopimuksessa tarkemmin määritellyin tavoin.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohta) mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 11.5.2021 § 248 mukaisesti toimialajohtajalla on hankintavaltuudet enintään 3 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Toimialajohtaja on toimivaltainen päättämään sopimuksesta.

Päätös tullut nähtäväksi 29.06.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Aarno Alanko, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26474

aarno.alanko@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Rava3pro_hallintosopimus
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Sopimuksen liite_1_Yhteisrekisteriliite_liitteineen_(A-C)
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Sopimuksen liite_2_ Valtiovarainministeriön päätös 23.6.2021 avustuksesta kuntien digitalisaation yhteishankkeisiin
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Sopimuksen liite_3_ Digitalisaation kannustinjärjestelmä, hakulomake yhteishankkeisiin
Liitettä ei julkaista internetissä.
5. Sopimuksen liite_4_Valtiovarainministeriön ohjeistus 09_Kustannuksiin liittyvää ohjeistusta
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.