Hankinta, puitejärjestely, sähkösuunnittelupalvelut, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2022-006198
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 85 §

Kiinteistötraktoreiden hankinta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti

A Hyväksyä Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kiinteistötraktoreiden hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa kulttuurin- ja vapaa-ajan toimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä

B Oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan liikuntajohtajan

– tekemään hankinnasta päätöksen

– allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat yksikön päällikkö Harri Uusimäki ja hankinta-asiantuntija Vesa Pirha. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kiinteistötraktoreiden hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo sopimuskaudelle on noin 750 000 euroa.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena ovat liikuntapaikat- ja ulkoiluliikuntapalveluiden kiinteistötraktorit.

Liikuntapalvelukokonaisuudella on kiinteistötraktoreita tällä hetkellä noin 80 ja niiden keski-ikä on noin 19 vuotta. Traktoreita käytetään mm. jalkapallonurmien ja tekonurmien hoitoon sekä talvella pihojen ja kenttien auraukseen. Periaatteessa kausien aikana traktoreille on käyttöä joka päivä.

Nyt hankittavat kiinteistötraktorit ovat moottoreiden päästöluokalta STAGE V eli täyttävät kaikki vaaditut päästönormit. Viiden vuoden aikana kaikki tulisi uusia kaikki traktorit, jotka eivät täytä STAGE V -päästöluokan vaatimuksia.

Kaksi hankittavaa maataloustraktoria korvaavat ulkoilussa olevat yli 15 vuotta kaksi vanhaa traktoria. Hankittavat maataloustraktori täyttävät myös STAGE V -vaatimukset.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.

Valinta tehdään halvimman hinnan perusteella, jossa hankinnan laadulliset vaatimukset ovat huomioitu teknisissä ja muissa vähimmäisvaatimuksissa.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi ovat liitteinä ovat luonnokset 1–3 (Tarjouspyyntö, Liite 1 Hankinnan kohteen kuvaus, Liite 2 Tekniset vaatimukset, Liite 3 Sopimusluonnos).

Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntö asiakirjoja ei julkaista internetissä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 31.05.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 81, 82, 83, 84, 85, 86, 87, 90 ja 91 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 85, 88 ja 89 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Harri Uusimäki, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87502

harri.uusimaki@hel.fi

Vesa Pirha, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 36408

vesa.pirha@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) 60§ ja 138§
2. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) 60§ ja 138§
3. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) 60§ ja 138§
4. Salassa pidettävä: HankL (1397/2016) 60§ ja 138§

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.