Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2022-2023, toiminta-avustukset ja maksukompensaatiot

HEL 2022-007114
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 170
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Saalem-nuoret ry:lle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2022 – 2023

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti tarkistaa 15.6.2022 (§ 99) tehtyä päätöstä siten, että Saalem-nuoret ry:n perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2022 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2022 - 2023 on 63 832 euroa. Summa sisältää edellisen lukuvuoden välipala-avustuksen tasauksen.

Saalem-nuoret ry:lle on elokuussa 2022 maksettu 18 422 euroa.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että Saalem-nuoret ry:lle maksetaan jäljellä oleva 45 410 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2022 - 2023 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2022: 15 856 euroa

Tammikuu 2023: 14 777 euroa

Maaliskuu 2023: 14 777 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan oppilasmäärien laskentapäivän 20.9.2022 mukaisesti. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma pienenee 14 000 euroa, summassa huomioidaan keväällä liikaa vähennetyn välipalan osuus
3 063 euroa.

Saalem-nuoret ry:n oppilasmäärä 20.9.2022 tarkistuksen jälkeen on 77, joka on 14 laskennallista oppilasta aikaisemmin arvioitua vähemmän.

Lokakuun maksuerässä on huomioitu lukuvuoden 2021-2022 kasvatuksen ja koulutuksen toimialan maksamien välipalakustannusten vaikutus palveluntuottajalle maksettuun avustussummaan, niiden ryhmien osalta joille kaupunki tilaa ja maksaa välipalan. Syksyn 2021 ja kevään 2022 osalta avustusta on vähennetty 1 079 euroa liikaa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 3.5.2022 (§ 94) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euro-määrät lukuvuodelle 2022 - 2023. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Saalem-nuoret ry on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Päätös tullut nähtäväksi 14.10.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö