Hankinta, pysäköintiautomaattien asennus-, ylläpitohuolto- ja arvokuljetuspalvelu, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-007220
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 35

Pysäköintiautomaattien asennus, ylläpitohuolto- ja arvokuljetuspalvelu, hankinta

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja hyväksyi Palmia Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Palmia Oy:n kanssa tehdään pysäköintiautomaattien asennusta, ylläpitohuoltoa- ja arvokuljetuspalvelua koskeva hankintasopimus.

Toimialajohtaja oikeutti kunnallisen pysäköinninvalvojan allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella tehtävän hankintasopimuksen, tekemään siihen muutoksia, hyväksymään hankintasopimukseen perustuvat tilaukset ja tarvittaessa päättämään hankintasopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta.

Voittaneen tarjouksen kokonaisvertailuhinnan perusteella laskettuna hankinnan ennakoitu arvo varsinaiselta kahden vuoden sopimuskaudelta on arvonlisäverottomana 411 768 euroa ja mahdollinen kahden vuoden optiokausi mukaan lukien 823 536 euroa.

Muutokset automaattien määrässä sopimuskauden aikana vaikuttavat hintaan. Hankinnan toteutunut arvo voi olla ennakoitua arvoa pienempi tai suurempi pysäköintiautomaattien mahdollisista määrän muutoksista riippuen. Automaattien määrän puolittuminen sopimuskauden alun määrästä muodostaa hankintasopimuksen irtisanomisperusteen.

Lisäksi hankintasopimukseen sisältyy yksikköhintaisia töitä (automaattien asennus vaadittuine töineen, tilapäinen poistaminen ja säilyttäminen, pidempiaikainen säilyttäminen, ei-etähallittavien automaattien päivitystyöt), joita tilataan tarpeen mukaan sopimuskaudella.

Toimialajohtaja oikeutti kunnallisen pysäköinninvalvojan tilaamaan edellä mainittuja hankintasopimuksen mukaisia yksikköhintaisia töitä 200 000 eurolla (alv 0 %) varsinaisella sopimuskaudella sekä mahdollisella optiokaudella 100 000 eurolla (alv 0 %).

Toimialajohtaja sulki Suomen Pysäköintihallinta Oy:n tarjouskilpailusta, koska se ei täyttänyt tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia.

Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen hankintasopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde ja hankintamenettely

Hankinnan kohteena on nykyisten n. 550 pysäköintiautomaatin sekä myös mahdollisesti myöhemmin hankittavien pysäköintilippuautomaat-tien asennus, viikoittainen huolto ja ylläpito sekä kolikoilla toimivien n. 150 pysäköintilippuautomaatin arvokuljetuspalvelu.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 30.6.2022 päivättyyn ja 29.8.2022 korjattuun tarjouspyyntöön HEL 2022-007220. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.

Hankinnasta on julkaistu EU-hankintailmoitus 30.6.2022 sekä korjaus-ilmoitus 29.8.2022 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.

Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.

Tätä hankintasopimusta ei ole jaettu osiin, koska hankinnan jakaminen osiin tekisi sopimuksen toteuttamisesta teknisesti vaikeaa ja kallista.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan 14.9.2022 klo 12.00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:

  • Kaskea Group Oy:n ja Nokas Finland Oy:n muodostama ryhmittymä
  • Palmia Oy
  • Suomen Pysäköintihallinta Oy.

Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Tarkastusvaiheessa todettiin, että Suomen Pysäköintihallinta Oy ei täytä esitettyjä soveltuvuusvaatimuksia. Tarjouspyynnön ESPD-lomakkeella on esitetty mm. seuraavaa:

”Ylläpitopalvelu

Tarjoajalla tulee olla kokemusta vähintään yhdestä (1) referenssiasiakkaasta, jolle tuotettu pysäköintiautomaattien ylläpitopalvelua vastaavaa palvelua. Vastaavaksi palveluksi katsotaan pysäköinti- ja matkalippuautomaattien ylläpito. Referenssiksi hyväksytään vähintään em. 20 lippu-automaatin yli 12 kuukautta kestänyt ylläpitopalvelu. Ilmoitettaville referenssiasiakkaille on pitänyt tuottaa ylläpitopalvelua 1.1.2019 jälkeen. Referenssin osalta palvelun keston tulee olla vähintään 12 kuukautta. Riittävän kilpailun varmistamiseksi pyydetään referenssejä pidemmältä aikaa, kuin edelliseltä kolmelta vuodelta.

Tarjoaja ilmoittaa pyydetyt tiedot liitteellä "Referenssilomake" tarjous-pyynnön osiossa "Hankinnan kohteen kriteerit.

Arvokuljetuspalvelu

Tarjoajalla on oltava kokemusta vähintään kahdesta (2) referenssiasiakkaasta, joille on tuotettu arvokuljetuspalvelua. Ilmoitettaville referenssiasiakkaille on pitänyt tuottaa arvokuljetuspalvelua 1.1.2019 jälkeen. Kunkin referenssin osalta palvelun keston tulee olla vähintään 12 kuukautta. Riittävän kilpailun varmistamiseksi pyydetään referenssejä pidemmältä aikaa, kuin kolmelta edelliseltä vuodelta.

Tarjoaja ilmoittaa pyydetyt tiedot liitteellä "Referenssilomake" tarjous-pyynnön osiossa "Hankinnan kohteen kriteerit".”

Tarkastusvaiheessa todettiin, että Suomen Pysäköintihallinta Oy:n tarjous ei täytä tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vähimmäisvaatimuksia, koska tarjoaja ei ole toimittanut hankintayksikön pyytämää referenssilomaketta tai siinä edellytettyjä tietoja. Suomen Pysäköintihallinta Oy tarjouksen liitteessä ”Referenssit” annetut tiedot ovat ylläpitopalvelun sekä arvokuljetuspalvelun osalta niin puutteellisia, ettei niiden perusteella pysty toteamaan referenssien kohdetta, palvelun sisältöä, kestoa eikä tilaajaa.

Näin ollen Suomen Pysäköintihallinta Oy tulee sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.

Muut tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Muut tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Hankintayksikön asettamien soveltuvuusvaatimusten täyttävistä ja tarjous-pyynnön mukaisista tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, jonka perusteena on halvin hinta.

Tarjousvertailun perusteella vertailuhinnaltaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Palmia Oy liitteenä olevan vertailutaulukon mukaisesti.

Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.

Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta sopimuksen voimaantulosta eli siitä päivästä, kun molemmat sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta yhdellä kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja päättää optiokauden käyttöönotosta ja tekee optiokauden käyttöönotosta erillisen hankintapäätöksen ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä. Varsinainen sitova päätös optiokauden käyttöönotosta syntyy vasta, kun hankintapäätös optiokaudesta on lainvoimainen.

Viranhaltijan toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (20.9.2022 § 507) mukaan toimialajohtajalla on hankintavaltuudet enintään 3 000 000 euron (alv 0 %) suuruisiin hankintoihin. Toimialajohtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Päätös tullut nähtäväksi 13.10.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Kaija Kossila, kunnallinen pysäköinninvalvoja, puhelin: 09 310 38505

kaija.kossila@hel.fi

Oskari Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38604

oskari.rantanen@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.