Skeittipaikkaohjelma 2022-2032

HEL 2022-008510
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 209 §

Helsingin skeittipaikkalinjaus ja -ohjelma 2022–2032

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Veronika Honkasalon ehdotuksesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan osalta Helsingin skeittipaikkalinjauksen ja skeittipaikkaohjelman vuosille 2022–2032 ohjeellisesti noudatettavaksi.

Sulje

Helsingin kaupungin skeittipaikkapalveluiden toteuttamista tukee ja ohjaa Helsingin skeittipaikkaohjelma, jota päivitetään 10 vuoden välein. Skeittipaikkaohjelma perustuu skeittipaikkojen palveluverkostoon, jonka tavoitteena on skeittipalveluiden alueellinen tasapuolisuus. Skeittipaikkaohjelmassa nousee erityisesti esille laajempien korjausinvestointien ja paremman hoidon tarve. Helsingin nykyinen skeittipaikkojen palveluverkosto on jo melko kattava, joten uudessa skeittipaikkaohjelmassa vuosille 2022–2032 korostuu olemassa olevien skeittipaikkojen kunnostus.

Skeittipaikkaohjelman laadinta käynnistetiin vuonna 2020. Ohjelman osallistavassa aloitusvaiheessa tehtiin asukaskysely ja kuultiin lajiliiton edustajia. Skeittipaikkaohjelma ja -linjaus on valmisteltu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupalvelun koolle kutsumassa työryhmässä yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa.

Skeittipaikat ovat yksi Helsingin kaupungin järjestämistä palveluista, jotka edistävät etenkin nuorten kaupunkilaisten liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia. Skeittaus on vakiintunut liikuntamuoto ja vapaa-ajan harrastus, jota harrastetaan myös spontaanisti kaupunkiympäristössä. Skeittaukseen liittyy olennaisesti myös sosiaalinen ulottuvuus ja ystävien kanssa yhdessä oleskelu. Skeittipaikkoja käyttävät skeittaajien lisäksi yhtä aktiivisesti scoottaajat, bmx-pyöräilijät ja rullaluistelijat. Etenkin scoottauksen suosio on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa nuorempien harrastajien keskuudessa. Helsingissä on koko kaupungin kattava skeittipaikkojen verkosto, joka on syntynyt viimeisten 30 vuoden aikana.

Olemassa olevien skeittipaikkojen ylläpito, kunnostus ja päivittämisen tarpeet nousivat esille myös vuoden 2020 skeittikyselyssä, jonka vastauksissa toivottiin nykyisten kohteiden kunnostusta enemmän kuin uusien kohteiden rakentamista. Skeittipaikkaohjelma 2022–2032 sisältää verkostotarkastelun sekä skeittipaikkalinjauksen. Ohjelmassa määritellään Helsingin kaupungin tarjoamat skeittipaikkapalvelut ja turvataan skeittipaikkojen palveluverkoston riittävyys ja laatu, tarjonnan tasapuolisuus, turvallisuus sekä avoimuus. Skeittipaikkaohjelman 2022–2032 tavoitteena on ohjata nykyisten kaupungin ylläpitämien skeittipaikkojen laatutason parantamista, esittää mahdollisia uusia kohteita sekä aikatauluttaa alustavaa toteuttamisohjelmaa.

Skeittipaikkaohjelman tavoitteiden toteutumista ohjaa alustava toteuttamisohjelma, jossa esitetään suunnitelma uusien kohteiden toteuttamisesta sekä olemassa olevien kohteiden kunnossapito- ja huoltotöistä sekä tarpeista. Tavoitteellinen toteuttamisohjelma esittää seitsemää ohjelmakaudella rakennettavaa uudiskohdetta ja kuutta perusparannustarvetta. Uudiskohteiden ja perusparannuskohteiden lisäksi ohjelman laatimisen yhteydessä tunnistettiin yhdeksän rakenteellisen kunnossapidon kohdetta. Nämä kohteet vaativat laajempaa korjausinvestointia, ja korjaaminen ei ole mahdollista nykyiseen kunnossapitoon varatulla käyttötalouden rahoituksella.

Ohjelmassa myös todetaan, että nykyisellä käyttötalouden rahoituksella skeittipaikkaohjelmassa esitettyä, uudetkin skeittipaikat sisältävää palveluverkostoa ei voida ylläpitää, mikä näkyy tällä hetkellä suurena ja liian aikaisin laukeavana peruskorjaustarpeena. Myös nykyisen verkoston kunnossapidosta on tullut käyttäjiltä palautetta, jossa toivotaan skeittipaikoille nykyistä parempaa hoitoa.

Skeittipaikkaohjelman yhteydessä päivitettiin Helsingin kaupungin
skeittipaikkalinjaus, joka määrittelee periaatteet ja reunaehdot
skeittipaikkojen suunnittelulle. Palvelulinjaukset ovat kaupunkiympäristön toimialalla yhteisesti sovittuja yleisten alueiden palvelujen järjestämisen ja laatutason määrittelyjä. Tavoitteena on selkeä ja yksinkertainen määrittely ja yhdessä sovittu toimintatapa. Linjaukset on tarkoitettu työn tueksi kaupungin käyttöön, konsulteille ja muille suunnittelijoille,
päättäjille sekä kuntalaisille. Linjauksessa määritellään kaupungin tarjoaman palvelun laatutaso eikä se sisällä suunnitteluohjeita.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 29.11.2022 § 678

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87812

mia.savolainen@hel.fi

Pekka Jyrkiäinen, suunnittelija, puhelin: 09 310 87438

pekka.jyrkiainen@hel.fi

Minttu Perttula, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36171

minttu.perttula@hel.fi