Tutkimuslupa, Väkivalta lastensuojelutyössä
Tutkimuslupa tutkimukseen ”Työväkivalta lastensuojelussa”.
Päätös
Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö myönsi tutkimusluvan ********** tutkimukselle ” Työväkivalta lastensuojelussa” (ylempi AMK-opinnäytetyö). Tutkimuksen yhteyshenkilönä on lastenkodin johtaja ********** Tutkimuslupa on voimassa 31.5.2023 saakka.
Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:
Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä.
Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali- ja terveystoimelle.
Tutkija sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijalle asettamia vaatimuksia.
Tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia Helsingin sosiaali- ja terveystoimeen.
Sähköinen tutkimusraportti tai sen osoite toimitetaan sosiaali- ja terveystoimialan käyttöön osoitteella: tutkimusluvat.sote@hel.fi. Valmiit tutkimukset ovat henkilökunnan käytettävissä sosiaali- ja terveystoimen intrasivuilla.
Päätöksen perustelut
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää sijaishuollossa työskentelevien kokemuksia esihenkilöltä saadusta tuesta uhka- ja/tai väkivaltatilanteen jälkeen ja miten saatu tuki on vaikuttanut työntekijän työhyvinvointiin. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaista tukea työntekijä on saanut lähiesihenkilöltään uhkaavan tai väkivaltaisen tilanteen jälkeen? 2) Miten työntekijä on kokenut saamansa tuen vaikuttavan työhyvinvointiin? 3) Mitä tukea työntekijä toivoisi lähiesihenkilöltä uhkaavan tai väkivaltaisen tilanteen jälkeen? Aineisto kerätään haastattelemalla Helsingin kaupungin alaisuudessa toimivan lastenkodissa työskenteleviä työntekijöitä ja toteutetaan yksilöhaastatteluina. Opinnäytetyöhön osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Työntekijä voi keskeyttää osallistumisensa koska tahansa ilmoittamatta syytä. Kieltäytyminen ei vaikuta työntekijän oikeuksiin tai kohteluun työntekijänä tai työryhmän jäsenenä. Haastattelut nauhoitetaan älypuhelimilla, jotka ovat salasanalla suojattuja ja säilytetään tietoturvallisesti. Haastattelut litteroidaan ja analysoidaan sisällönanalyysiä käyttäen. Kaikki aineistoon liittyvä säilytetään Metropolia Ammattikorkeakoulun henkilökohtaiselle Z-verkkolevyasemalle, joka on käyttäjätunnuksen takana ja salasanalla suojattu. Haastatteluun kerättyä aineistoa ja suostumuslomakkeet säilytetään tietoturvallisesti opinnäytetyön valmistumiseen saakka, jonka jälkeen ne hävitetään tietoturvallisesti.
Lemmilän erityislastenkodin johtaja puoltaa tutkimuslupaa.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 8.5.2018 § 134 mukaan sosiaalihuollon asiakirjojen ja terveydenhuollon potilasasiakirjojen antamisesta päättää lastensuojelun johtaja (lastensuojeluun kohdistuvat tutkimusluvat).
Päätös tullut nähtäväksi 08.07.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Ida Nikula, kehittämiskonsultti, puhelin: 050 5489063