Hankinta, Uudenmaan liiton sähköinen hakupalvelu, Taloushallintopalveluliikelaitos

HEL 2022-009540
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 152

Uudenmaan liiton sähköisen hakupalvelun käyttöönotto Helsingin kaupungilla

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti, että Helsingin kaupunki ottaa käyttöön Uudenmaan liiton sähköisen hakupalvelun. Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa taloushallintopalveluliikelaitoksen ICT-asiantuntijat Marjo Carita Bardakcin ja Toni Salermon hallinnoimaan hakupalvelua nimenkirjoitusoikeudellisena.

Päätöksen perustelut

Palvelussa hallinnoidaan Uudenmaan liiton myöntämää kansallista että Euroopan unionin rahoitusta esimerkiksi alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman -määrärahaa (AKKE) uusimaalaisille kehittämishankkeille sekä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan kansallisen elinvoinaa, työllisyyttä ja hyvinvointia rahoittavan ohjelman, Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 (EAKR- ja JTF), rahoitusta.

Uudenmaaliiton rahoitushakuihin osallistumiseksi tarvitaan pääkäyttäjätunnukset hakupalveluun. Käytäntöjen ja hakujen hoitamiseksi on perusteltua valtuuttaa taloushallintopalveluliikelaitoksen ICT-asiantuntija Marjo Carita Bardakci ja ja Toni Salermo hallinnoimaan em. valtuuksia Helsingin kaupungin puolesta. Taloushallintopalveluliikelaitos laskuttaa kaupunkia palvelun hallinnoinnista toteutuneiden kustannusten mukaan, osana Taloushallintopalveluliikelaitoksen erillispalveluiden palvelusopimusta.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kansliapäällikkö antaa toimialajohtajalle, liikelaitoksen johtajalle ja muille vastuuhenkilöille tarvittaessa menettelytapaohjeita ja määräyksiä sekä antaa hallintoa koskevia määräyksiä ja ohjeita.

Päätös tullut nähtäväksi 09.08.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jenni Rope, kaupunginlakimies, puhelin: 09 310 36195

jenni.rope(a)hel.fi

Carita Bardakci, ICT-asiantuntija, puhelin: 09 310 25255

carita.bardakci(a)hel.fi

Päivi I Turpeinen, va. toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 25220

paivi.i.turpeinen(a)hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Mari Paananen
talouspäällikkö