Esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden tarkistaminen ja voimaantulo 1.8.2023 alkaen, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden tarkistaminen ja voimaantulo 1.8.2023 alkaen
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti esiopetuksen oppilaaksiottoalueet 1.8.2023 alkaen liitteen 1 mukaisesti. Samalla jaosto päätti, että esiopetuksen oppilaaksiotto toimintavuodelle 2023-2024 toteutetaan 1.8.2023 voimaantulevien esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden mukaisesti.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan jaostojen tehtävänä on oman kieliryhmänsä osalta päättää koulujen ja oppilaitosten toimipaikoista sekä esiopetuksen järjestämispaikoista ja perusopetuslain mukaisen opetuksen koulukohtaisesta järjestämisestä ja mitoituksesta (hallintosääntö 15. luku 2 §).
Helsingissä lapselle osoitetaan esiopetuspaikka ensisijaisesti lapsen kotiosoitteen mukaiselta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta. Esiopetuspaikan osoittamisessa huomioidaan lapsen opinpolun jatkuminen esiopetuksesta perusopetukseen ja lapsen lähikouluun. Esiopetuspaikka osoitetaan ensisijaisesti toimipaikasta, joka tekee esiopetusvuonna yhteistyötä lapsen tulevan lähikoulun kanssa. Esiopetuksen oppilaaksiottoalueiden tarkistuksen tavoitteena on vähitellen yhdenmukaistaa alueita perusopetuksen oppilaaksiottoalueiden kanssa. Näin varmistetaan, että lapsi pääsee jo esiopetusvuoden aikana tutustumaan tulevan koulun toimintaan ja tuleviin samaan kouluun jatkaviin kavereihin.
Esiopetuspaikkojen riittävyys varmistetaan kaikille esiopetuksen oppilaaksiottoalueella asuville lapsille, joten jokaisen alueen yhdenmukaistaminen ei ole ollut vielä mahdollista. Alueilla, joilla tarkennusta
ei ole ollut tehty, rajat ovat jo yhdenmukaiset tai muutos ei ole ollut vielä mahdollinen. Yhden esiopetuksen oppilaaksiottoalueen sisällä voi toimia enemmän kuin yksi koulu. Oppilaaksiottoalueiden määrittelyssä on huomioitu opinpolun jatkuminen alueella sekä mahdolliset tiedossa olevat koulupolkujen muutokset.
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueista tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla ja lisäksi huoltajatiedotteella, jolloin oman alueen palvelut ovat huoltajilla tiedossa jo varhaiskasvatukseen haettaessa ja alueen palveluista sekä oppilaaksiottoalueista on mahdollista antaa palautetta.
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueet 1.8.2023 alkaen
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueet on kuvattu tarkemmin liitteessä 1, josta ilmenevät osoiterajat.
Eteläinen suurpiiri: Ruoholahti, Jätkäsaari, Lauttasaari, Vattuniemi, Kamppi, Punavuori, Ullanlinna, Vironniemi, Suomenlinna, Töölö
Läntinen suurpiiri: Munkkiniemi, Reijola, Konala-Pitäjänmäki, Haaga, Malminkartano, Kannelmäki-Kuninkaantammi
Keskinen suurpiiri: Käpylä-Koskela-Kumpula, Arabianranta-Toukola, Pasila, Kallio-Alppiharju, Vallila, Kalasatama
Pohjoinen suurpiiri: Maunula, Paloheinä, Länsi-Pakila, Itä-Pakila, Oulunkylä, Torpparinmäki
Koillinen suurpiiri: Pihlajamäki, Pihlajisto, Ylä-Malmi, Ala-Malmi, Pukinmäki, Latokartano, Viikki, Tapanila, Suutarila, Tapulikaupunki, Vanha Puistola, Jakomäki
Kaakkoinen suurpiiri: Roihuvuori, Herttoniemi, Herttoniemenranta, Kulosaari, Laajasalo, Tahvonlahti, Jollas, Santahamina
Itäinen suurpiiri: Myllypuro, Kurkimäki-Kivikko, Vesala-Kontula, Mellunmäki, Vartiokylä, Pohjois-Vuosaari, Etelä-Vuosaari, Östersundomin suurpiiri
Lapsivaikutusten arviointi
Helsingissä jokainen esiopetusikäinen lapsi saa kunnallisesta esiopetuksesta esiopetuspaikan, joka varmistaa lapsen opinpolun jatkumon. Suunnitelmallinen yhdessä oppiminen alkuopetuksen kanssa tukee lapsen kouluun jatkamista, jolloin koulun aloitus voi tuntua lapsesta vähemmän jännittävältä. Lisäksi hyvää jatkumoa tukee se, että lapsen on jo esiopetusvuonna mahdollista tutustua tuleviin koulukavereihin ja muodostaa ystävyyssuhteita. Tavoitteena on, että jatkossa jo varhaiskasvatuspaikan saadessaan lapsen opinpolku samalla alueella asuttaessa olisi lapselle ja huoltajalle selkeä. Yhdenmukaisilla esi- ja perusopetuksen oppilaaksiottoalueilla varmistetaan, että jokainen lapsi saa esiopetuspaikan läheltä kotia ja tulevaa lähikoulua.
Päätös tullut nähtäväksi 22.09.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Petteri Räisänen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 20349
Annika Kantola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 31022759