Vahingonkorvaus, esinevahinko, 21.8.2022, Naulakallion EHO-osasto

HEL 2022-010932
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 5
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus rikkoutuneesta paidasta

Yksikön päällikkö

Päätös

Yksikön päällikkö päätti, että sairaanhoitaja ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 35,00 euroa 21.8.2022 Naulakallion lastenkodin osastolla rikkoutuneesta paidasta.

Päätöksen perustelut

Korvaushakemuksessa hakija vaatii sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa korvaamaan 50,00 euroa hänen 21.8.2022 Naulakallion lastenkodin EHO-osastolla rikkoutuneesta t-paidastaan. Hakijan antaman selvityksen mukaan t-paita on ostettu postimyynnistä vuonna 2020, mutta hänellä ei ole tallessa ostokuittia. Hakijan mukaan uniikki t-paita maksoi 50 euroa.

Hakijan selvityksen mukaan osaston nuori kävi häneen yllättäen käsiksi ja roikkui hakijan t-paidassa. Paita venyi tilanteessa muodottomaksi ja sen etupuolelle repeytyi iso reikä.

Johtavan ohjaajan selvityksen mukaan ennalta-arvaamattomasti kiinni käynyt nuori aiheutti t-paidan rikkoutumisen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja esinevahingolla on oltava syy-yhteys.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan työntekijän virheestä tai laiminlyönnistä.

Mikäli sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuussyistä osittain tai kokonaan.

Kun vahinko on aiheutunut käytetyn paidan rikkoutumisesta, korvauksen määrää arvioitaessa otetaan huomioon käyttöikään perustuva vähennys. Paidan uushankintaa ei korvata.

Edellä todetun perusteella ottaen huomioon käytetyn paidan todennäköisen arvon katsotaan kohtuulliseksi korvausmääräksi 35,00 euroa.

Päätöksenteon tuen päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.

Päätös tullut nähtäväksi 03.02.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marianne Nevala, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 42832

marianne.nevala@hel.fi

Päättäjä

Juha Kouvonen
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

1. Vahingonkorvausvaatimus 25.8.2022
2. Vahingonkorvausvaatimus 25.8.2022, liite, selvitys

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.