Opetussuunnitelman muutos, perusopetuksen kuntakohtainen opetussuunnitelma, joustavan perusopetuksen muuttaminen ja täydentäminen

HEL 2022-011115
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 53 §

Helsingin perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman luvun 5.4.4. Joustava perusopetus muuttaminen ja täydentäminen 1.1.2023 alkaen

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että Helsingin perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman luvun 5.4.4. joustavan perusopetuksen tekstiä muutetaan ja täydennetään liitteen mukaisesti 1.1.2023 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan joustava perusopetus on tarkoitettu nuorille, joilla on alisuoriutumista ja heikko opiskelumotivaatio sekä oppilaille, joiden arvioidaan olevan vaarassa syrjäytyä jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Toiminnan tavoitteena on toiminnallisella ja työpainotteisella opiskelulla tukea elämänhallintataitojen ja opiskeluvalmiuksien kehittymistä sekä tukea peruskoulun loppuun saattamista. Lisäksi oppilasta tuetaan yksilöllisesti toisen asteen koulutukseen siirtymisessä ja edistetään hänen valmiuksiaan menestyä jatko-opinnoissa. Toiminnan tavoitteena on varmistaa jokaiselle nuorelle soveltuva jatko-opiskelupaikka.

Täydennetyssä opetussuunnitelmassa kuvataan joustavan perusopetuksen kaksi järjestämistapaa: pienryhmämuotoinen joustava perusopetus (JOPO) ja työelämäpainotteinen perusopetus (TEPPO). Lisäksi tekstiä on muokattu niin, että valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainittuja asioita ei enää toisteta perusopetuksen kuntakohtaisessa opetussuunnitelmassa. Muutokset opetussuunnitelmaan ovat voimassa 1.1.2023 alkaen.

Joustava perusopetus on lähtenyt käyntiin vuonna 2006 opetusministeriön käynnistämänä kehityshankkeena. Vuonna 2009 JOPO vakiinnutettiin yhdeksi peruskoulun toimintamuodoksi. Joustavan perusopetuksen pienryhmiä (JOPO) on Helsingissä lukuvuonna 2022–2023 neljässä eri yhtenäisessä peruskoulussa. Oppilas voi hakeutua JOPO-pienryhmiin kaikista Helsingin kouluista.

Helsinki on järjestänyt työelämäpainotteista perusopetusta (TEPPO) hankkeena lukuvuodesta 2019–2020 lähtien. Hankkeessa oli aluksi mukana kaksi koulua. Tällä hetkellä mukana on yhdeksän koulua, joista yksi on ruotsinkielinen. Toiminnassa on mukana noin 120 oppilasta. TEPPO-toimintaan osallistuva oppilas ei joudu vaihtamaan koulua eikä luokkaa.

Joustavan perusopetuksen opetussuunnitelmassa JOPO- ja TEPPO-toiminnalla on samat tavoitteet. Joustavassa perusopetuksessa oppilaat osallistuvat työelämäjaksoille ja hyödyntävät työelämässä oppimiaan asioita osana perusopetustaan.

Työelämäpainotteisen opetuksen hanke päättyy toukokuussa 2023, jonka jälkeen työelämäpainotteinen perusopetus vakiinnutetaan osaksi perusopetuspalveluiden toimintaa. Joustavaan perusopetukseen haetaan toteutuksen perusteella erillistä valtionosuutta, jossa rahoitus määräytyy oppilasmäärän ja oppilasta kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella.

Pääkaupunkiseudun kunnista Espoo ja Vantaa ovat kirjanneet kuntakohtaisessa opetussuunnitelmassa työelämäpainotteinen perusopetuksen joustavan perusopetuksen toteuttamismuodoksi.

Helsingin perusopetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelman joustavan perusopetuksen luvussa mainitaan monia asioita, jotka on kirjattu myös valtakunnallisiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Opetussuunnitelmissa valtakunnalliset perusteiden tekstit näkyvät aina ennen kuntakohtaisia tarkennuksia. Sen vuoksi kuntakohtaisesta opetussuunnitelmasta on turhan toiston välttämiseksi tarkoituksenmukaista poistaa ne kohdat, jotka mainitaan jo valtakunnallisissa perusteissa.

Osallistaminen

Opetussuunnitelman muutosehdotuksesta pyydettiin kommentteja joustavaa perusopetusta ja työelämäpainotteista perusopetusta järjestävien koulujen rehtoreilta, joustavan perusopetuksen luokkien opettajilta ja nuoriso-ohjaajilta sekä työelämäpainotteisen opetuksen ohjaajilta.

Lapsivaikutusten arviointi

Joustava perusopetus (JOPO) ja työelämäpainotteinen perusopetus (TEPPO) lisäävät Niilo Mäki Instituutin vuonna 2020 tekemän tutkimuksen mukaan siihen osallistuvien oppilaiden koulumotivaatiota ja itsetuntoa. Työelämäpainotteisen opetuksen vakiinnuttaminen joustavan perusopetuksen toteuttamismuodoksi mahdollistaa toiminnan jatkamisen myös hankkeen loppumisen jälkeen.

Toimivalta

Hallintosäännön 15 luvun 2 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto tai ruotsinkielinen jaosto oman kieliryhmänsä osalta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunkitasoisten opetussuunnitelmien ja muiden opetuksen järjestämiseen liittyvien suunnitelmien hyväksymisestä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 03.11.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

perusopetusjohtaja
Outi Salo

Lisätietojen antaja

Antti Värtö, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 88047

antti.varto@hel.fi