Avustuksen myöntämisperusteet, liikunnan avustusten 2023 avustusmäärärahat ja niiden osoittaminen, hakuohjeet

HEL 2022-011182
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 19 §

Vuoden 2023 jäljellä olevan avustusmäärärahan myöntämisperusteet ja hakuaika

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto hyväksyi jäljellä olevan vuoden 2023 avustusmäärärahan myöntämisen periaatteet seuraavasti:

  1. Avustuksella tuetaan seuroja,
    a) joiden tilanne on edelleen taloudellisesti haastava koronapandemian (2020–2022) aiheuttamien toimintaan ja tiloihin kohdistuvien  rajoitusten vuoksi ja/tai
    b) joiden toimintaedellytyksiin tiloihin kohdistuvat rajoitukset ja muutokset (esim. koulujen liikuntasalien pitkäkestoiset remonttisulut) ovat vaikuttaneet merkittävästi. 
  2. Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti.
  3. Avustetun toiminnan tulee kohdistua pääasiassa helsinkiläisiin.
  4. Avustusta voivat hakea helsinkiläiset rekisteröityneet liikuntaseurat.
  5. Avustusta haetaan sähköisen asioinnin kautta.
  6. Avustushaku alkaa 4.9.2023 ja päättyy 24.9.2023. Hakemus hylätään, mikäli se saapuu hakuajan jälkeen.
  7. Avustus tulee käyttää 31.12.2024 mennessä. Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys 31.5.2025 mennessä. Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.
  8. Avustuksen saajan on korvauksetta annettava Helsingin kaupungille tämän tarpeellisiksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä sekä avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten.

Avustuksella tuetaan toimenpiteitä, joilla seura edistää yhdistyksen perustoimintaa ja toiminnan jatkuvuutta.

Avustuksen myöntäjällä on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan/saajan kirjanpito ja hallinto sekä tarvittaessa tehdä muutakin toimintaa koskevia tarkastuksia.

Avustusten myöntämisessä noudatetaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019, § 723).

Hakijan tulee noudattaa kaikessa toiminnassaan urheiluyhteisön eettisiä periaatteita sekä hyvää hallintotapaa.

Avustuksen jakamisesta päättää liikuntapalvelupäällikkö. Avustusta myönnetään jäljellä olevan määrärahan puitteissa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön (luku 17, § 3) mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahan jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Lautakunnan jaostojen tehtävänä on päättää käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyä perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta sekä valvoa avustusten käyttöä (hallintosääntö luku 17, § 1).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 14.12.2021, § 202 toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Päätöksen mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan avustuksien tavoitteena on rakentaa demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia. Toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021, § 202)

Seurojen vuoden 2023 toiminta-avustushaussa antamien toiminta- ja taloustietojen mukaan monet seurat ovat toipuneet koronarajoitusten aiheuttamista haasteista hyvin ja osa seuroista on jopa kasvanut verrattuna vuoteen 2019. Osa seuroista kamppailee kuitenkin edelleen rajoitusten aiheuttamien pitkäaikaisten toiminnan ja talouden haasteiden kanssa. Samaan aikaan koronarajoitusten kanssa osa seuroista koki myös haasteita koulujen liikuntasalien tai muiden liikuntatilojen pidempiaikaisten remonttisulkujen vuoksi. Jäljellä olevan määrärahan avustus kohdistetaan perustoiminnan tukemiseen seuroille, joilla edelleen vuonna 2023 on toiminnan ja talouden osalta haasteita johtuen koronarajoitusten seurauksista tai koulujen liikuntasalien tai muiden liikuntatilojen pidempiaikaisista suluista.

Liikunta on yksi suosituimmista lasten ja nuorten harrastuksista. Päätösesitys tukee helsinkiläisten lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Liikuntaseuroilla on tärkeä rooli harrastusten tarjoajana Helsingissä.

Sulje

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 24.01.2023 § 4

24.01.2023 Ehdotuksen mukaan

06.10.2022 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.09.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi

Ritva Oljakka, suunnittelija, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi