Avustuksen myöntäminen, toiminta-avustus vuodelle 2022, Svenska Finlands folkting

HEL 2022-012848
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 218

Svenska Finlands folktingetin avustushakemus vuodelle 2022

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää talousarvion kohdalta 1 30 02, Kaupunginhallituksen avustukset, Khn kansliapäällikön käyttöön osoittamasta (10.1.2022 § 16) määrärahasta Svenska Finlands folkting -järjestön toimintaan 3 115 euroa.

Päätöksen perustelut

Svenska Finlands folkting -nimisen järjestön, jäljempänä Folktinget, tehtävänä on edistää Suomen ruotsinkielisen väestön oikeuksia ja toimia tämän väestön sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi sekä ruotsin kielen aseman edistämiseksi Suomessa. Folktingetin tulee toiminnassaan erityisesti seurata asian käsittelyä tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa koskevien kielellisten oikeuksien toteutumista. Tehtäviensä hoitamiseksi Folktinget tekee esityksiä, antaa lausuntoja sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

Folktinget hakee 4 423 euron avustusta järjestön toimintaan (30 euroa jokaista 250 ruotsinkielistä asukasta kohden).

Avustukseksi esitetään 21,13 euroa jokaista 250 ruotsinkielistä asukasta kohden yhteensä 3 115 euroa. Vuodenvaihteessa 2021/2022 Helsingissä asui 36 856 ruotsinkielistä helsinkiläistä (lähde: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitietoyksikkö).

Kaupunginhallitus päätti vuoden 2022 talousarvion kohdan 1 30 02, Kaupunginhallituksen avustukset, harkinnanvaraiset avustukset kansliapäällikön käytettäväksi määrärahan käytöstä 10.1.2021 § 16.

Päätös tullut nähtäväksi 22.11.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja