Sääntöohjaus, hallintosäännön muuttaminen, keskushallinto, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
V 7.12.2022, Hallintosäännön muuttaminen, kaupunginkanslian ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan muutoksia
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy Helsingin kaupungin hallintosäännön liitteen 1 mukaisesti 1.1.2023 lukien.
Käsittely
Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että kappaleissa 19 ja 21 luku "8b" muutettiin luvuksi "8a". Myös liite korjattiin vastaavalta osin.
Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginkanslian muutosehdotus kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaisten tehtävien hoitamisesta
Hallintosäännön muutoksen perustelut
Laeilla työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain (jäljempänä kotoutumislaki) sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta (HE 84/2022 vp) toteutetaan kotoutumislakiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtymisestä aiheutuvat muutokset. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2023, ja niihin on varauduttava hallintosäännön muuttamisella.
Kotoutumislain 88 a §:ssä todetaan hyvinvointialueesta säädetyn soveltuvan myös Helsingin kaupunkiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annettu laki velvoittaa Helsingin kaupungin eriyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen talouden muusta kaupungin taloudesta.
Jatkossa kotoutumislaissa säädetään erikseen kunnan, hyvinvointialueen sekä työ- ja elinkeinohallinnon järjestämisvastuulle kuuluvista kotoutumista edistävistä toimenpiteistä ja palveluista. Helsingissä kunnalle aiemmin kuuluneiden tehtävien järjestämisvastuu jakautuu kunta-Helsingin sekä kotoutumislaissa tarkoitettuja hyvinvointialueen tehtäviä hoitavan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan välille. Valtaosa kotoutumislain tehtävistä jää kunta-Helsingin järjestämisvastuulle.
Suurta osaa kunnalle kuuluvista kotoutumislain mukaisista tehtävistä on tähän asti hoidettu Helsingissä sosiaali- ja terveystoimialan maahanmuuttoyksikössä, mutta jatkossa ne eivät siis enää kuulu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistehtävään. Kotoutumislain mukaisten tehtävien eriyttämisestä ja siirtymävaiheen toimeenpanon varmistamisesta johtuen kansliapäällikön toimivaltaan ehdotetaan lisättäväksi päättäminen kotoutumisen edistämisestä annetun lain tarkoittamalla tavalla kunnalle kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Kunnalle kuuluvien tehtävien erillisyydestä johtuen siihen liittyvä toimivalta on perusteltua osoittaa kokonaisuudessaan kansliapäällikölle, jolloin kansliapäällikkö voi siirtää toimivallan kaupungin organisaatiossa tarkoituksenmukaisille tahoille, mukaan lukien sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.
Ehdotettu sääntömuutos tukee kaupungin kykyä varautua ja tarjota palveluita laajan maahanmuuton tilanteessa, mikä on tärkeää Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa. Kansliapäälliköllä olisi jatkossa toimivalta osoittaa kunnalle kuuluva kotoutumisen edistämisen tehtäviin liittyvä toimivalta edelleen myös sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle siten, että talouden eriyttämisvaatimuksesta huolehditaan ja kunta-Helsinki korvaa sotepe-toimialalle tehtävän hoitamiseen liittyvät kulut. Valtio korvaa kunta-Helsingille näistä tehtävistä aiheutuvat kulut sekä laskennallisilla että erikseen haettavilla korvauksilla.
Helsingin sosiaali- ja terveystoimi on tähän asti vastannut kotoutumislain mukaisesti erityisesti työvoiman ulkopuolisten kotoutujien palveluprosessista; toimialalla on jatkossakin paras kyky jatkossakin huolehtia tästä tehtävästä. Työvoiman ulkopuolisten kotoutujien kohderyhmässä korostuu erittäin voimakkaasti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarve yleisten kotoutumista tukevien palveluiden kuten kielikoulutuksen sekä työelämävalmiuksia tukevien palveluiden rinnalla. Tällöin tarkoituksenmukaisinta ja kaupungin resurssien käytön kannalta tehokkainta on, että kotoutumissuunnitelman laatii se taho, jossa asiakas muutenkin asioi tai jonka palveluita hän enimmäkseen tarvitsee.
Jos työvoimaan kuulumattoman asiakkaan kotoutumissuunnitelma laadittaisiin erillään sosiaali- ja terveyspalveluista, kotoutumisprosessin varhaisessa vaiheessa olisi vaikeaa arvioida tämän sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarvetta, esimerkiksi alaikäisen kotoutujan tai lapsiperheen tilannetta taikka ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen liittyviä tekijöitä.
Valtaosa helsinkiläisistä kotoutumisvaiheen asiakkaista kuuluu työvoimaan, ja he ovat siten työnhakijoina ja työllistymistä edistävien palveluiden piirissä. Heidän osaltaan kotoutumisen edistämiseen liittyvät tehtävät säilyisivät jatkossakin kaupunginkanslian elinkeino-osastolla työvoima ja maahanmuutto -yksikössä, jonne tehtävien hoitamiseen liittyvä toimivalta on jo aiemmin siirretty työllisyyden kuntakokeilun käynnistymisen yhteydessä.
Muutosehdotus on käsitelty sääntötyöryhmässä 31.10.2022.
Hallintosäännön muutos
Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 2 momenttiin lisätään uusi 8b kohta:
Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kansliapäällikkö päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää,
8b kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaisten kunnalle kuuluvien tehtävien hoitamisesta.
Kaupunginkanslian ehdotus hallintosäännön muuttamiseksi jäsenten nimeämisestä HUS-yhtymän toimielimiin sekä yhtymäkokousedustajan nimeämisestä ja toimiohjeiden antamisesta kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin
Hallintosäännön muutoksen perustelut
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain 16 §:n mukaan HUS-yhtymän yhtymäkokoukseen kunkin Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus ja Helsingin kaupungin hallitus valitsevat 1-3 edustajaa sen mukaan kuin perussopimuksessa sovitaan. Valitut yhtymäkokousedustajat käyttävät hyvinvointialueen tai Helsingin kaupungin äänivaltaa yhdessä. Lain esitöiden mukaan yhtymäkokousedustajat valitaan kutakin kokousta varten ja tämä mahdollistaa ohjeiden antamisen edustajille kokouksiin.
Helsingin kaupunginvaltuusto ja Uudenmaan hyvinvointialueiden aluevaltuustot ovat hyväksyneet HUS-yhtymän perussopimuksen väliaikaisen HUS-valmisteluryhmän esityksen mukaisesti. Perussopimuksen 7 §:n mukaan yhtymäkokouksessa kutakin jäsentä edustaa yksi edustaja. Yhtymäkokousedustajalle on nimettävä henkilökohtainen varaedustaja. Yhtymäkokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.
Kaupunginhallituksen toimivalta yhtymäkokousedustajien nimeämiseen perustuu suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annettuun lakiin. Selkeyden vuoksi se ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi nimenomaisena määräyksenä myös hallintosääntöön.
Muutosehdotus on käsitelty sääntötyöryhmässä 23.5.2022.
Hallintosäännön muutos
Hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momenttiin lisätään uusi 8b kohta:
Ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunginhallitus
8b päättää jäsenten ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä HUS-yhtymän toimielimiin, edustajan ja varaedustajan nimeämisestä HUS-yhtymän yhtymäkokoukseen sekä toimiohjeiden antamisesta kaupunkia HUS-yhtymän yhtymäkokouksessa edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan muutosehdotus HAM Helsingin taidemuseon säätiöimisen johdosta
Hallintosäännön muutoksen perustelut
Kaupunginvaltuusto on 16.11.2022 hyväksynyt kaupungin taidemuseon toiminnan ja henkilöstön siirtämisen HAM Helsingin taidemuseosäätiöön 1.1.2023 alkaen. Säätiöiminen edellyttää muutoksia hallintosääntöön.
Hallintosäännöstä on tarkoitus poistaa taidemuseotoimintaa koskeva kohta, koska jatkossa kaupunki ei enää vastaa taidemuseotoiminnasta. Muutos koskee hallintosäännön 4 luvun 7 §:n 2 momentin 2 kohtaa, jonka mukaan kulttuuripalvelukokonaisuus vastaa kaupungin kulttuuripolitiikasta sekä kulttuuri-, orkesteri-, museo- ja taidemuseotoiminnoista. Taidemuseon säätiöimisen jälkeen kulttuuripalvelukokonaisuus vastaa kaupungin kulttuuripolitiikasta sekä kulttuuri-, orkesteri- ja museotoiminnoista.
Koska taidemuseokokoelma jää säätiöimisen jälkeenkin kaupungin omistukseen, hallintosäännön 4 luvun 7 §:n 1 momenttia, jonka mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala vastaa kirjastoaineistosta, museo- ja taidemuseokokoelmista ja kulttuuriperinnön ylläpitämisestä, ei muuteta.
Jotta HAM Helsingin taidemuseosäätiö hyväksyttäisiin valtionosuuteen oikeutetuksi, museolain 5 §:n 6 kohta edellyttää, että kokoelman säilyminen museokokoelmana on turvattu myös museon lopettaessa toimintansa. Hallintosäännön lisäksi taidemuseokokoelmasta on määräys kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännössä. Sen mukaan kaupunki vastaa siitä, että museoiden kokoelmat säilyvät museokokoelmina museotoimintaa tehtävänään järjestävän oikeuskelpoisen, yksityisen tai julkisen toimijan hallinnassa silloinkin, jos kaupunki luopuu museoiden ylläpidosta. Myöskään tätä määräystä ei muuteta.
Muutosehdotus on käsitelty sääntötyöryhmässä 23.5.2022.
Hallintosäännön muutos
Hallintosäännön 4 luvun 7 §:n 2 momentin 2 kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala jakautuu neljään palvelukokonaisuuteen:
2 Kulttuuripalvelukokonaisuus vastaa kaupungin kulttuuripolitiikasta sekä kulttuuri-, orkesteri- ja museotoiminnoista. Kulttuuripalvelukokonaisuus vastaa sille kuuluvista alueellisista erityistehtävistä, joista lailla on erikseen säädetty.
Kaupunginkanslian muutosehdotus kansalliskielilautakunnan osalta
Hallintosäännön muutoksen perustelut
Kansalliskielilautakunta huolehtii 1.1.2023 alkaen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain 19 §:ssä säädetyistä tehtävistä. Kansalliskielilautakuntaa koskevasta 25 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdasta korjataan toimikuntaa koskeva viittaus lautakunnaksi.
Hallintosäännön muutos
Hallintosäännön 25 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohta muutetaan kuulumaan seuraavasti:
Lisäksi kansalliskielilautakunnan tehtävänä on kaupungin toimintaa koskien:
3 käsitellä kaksikielisyyden suunnitelmallista edistämistä kaupungin toiminnassa sekä raportoida kaksikielisyyden toteutumisesta sekä kaupungin palvelujen ja henkilöstön kielivarannon kehittämistyöstä lautakunnan määrittelemillä kohdealueilla.
Päätös tullut nähtäväksi 05.12.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anna Koskinen, kaupunginasiamies, puhelin: 09 310 36142