Valtuustoaloite, Lenininpuisto nimettävä uudelleen

HEL 2022-013953
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 405 §

V 21.6.2023, Valtuutettu Otto Meren aloite Lenininpuiston uudelleen nimeämisestä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Ennen kappaletta 12 oleva väliotsikko "kaupunginhallituksen kanta" muutetaan muotoon "lautakunnan kanta".

Kappaleesta 15 poistetaan viimeinen lause.

Ennen kappaletta 16 lisätään väliotsikko "kaupunginhallituksen kanta".

Kappale 16 muutetaan muotoon:

"Kaupunginhallitus yhtyy nimistötoimikunnan kantaan, että kaavanimet on tarkoitettu pysyviksi ja niitä on perustelua muuttaa vain, jos esim. selkeys perusturvallisuuden kannalta sitä edellyttää, tai koko katuympäristö merkittävällä tavalla muuttuu."

Kannattaja: Tuomas Rantanen

äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 10
Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 4
Paavo Arhinmäki, Titta Hiltunen, Kasper Kivistö, Tuomas Rantanen

Tyhjä: 1
Elisa Gebhard

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 4 (1 tyhjä).

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jaa: Esityksen mukaan

Ei: Ennen kappaletta 12 oleva väliotsikko "kaupunginhallituksen kanta" muutetaan muotoon "lautakunnan kanta". Kappaleesta 15 poistetaan viimeinen lause. ennen kappaletta 16 lisätään väliotsikko "kaupunginhallituksen kanta" kappale 16 muutetaan muotoon: "Kaupunginhallitus yhtyy nimistötoimikunnan kantaa, että kaavanimet on tarkoitettu pysyviksi ja niitä on perustelua muuttaa vain, jos esim. selkeys perusturvallisuuden kannalta sitä edellyttää, tai koko katuympäristö merkittävällä tavalla muuttuu."

Jäsen Valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivistö, Kasper Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 2 2 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 1 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 1 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Otto Meri ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan mm., että Venäjän hyökättyä kansainvälisen oikeuden vastaisesti itsenäiseen Ukrainaan ovat Turku ja Kotka päättäneet poistaa Lenin-patsaat katukuvasta. V.I. Lenin oli yksi Neuvostoliiton oppi-isistä ja Neuvosto-Venäjän johtajista. Lenin käynnistämät vainot jatkuivat myöhemmin Neuvostoliitossa ja häntä pidetään yhtenä maailmanhistorian eniten inhimillistä kärsimystä aiheuttaneista diktaattoreista. Historiaa emme voi muuttaa, mutta meillä on valta vaikuttaa siihen, keiden mukaan kaupunkimme julkisia paikkoja on nimetty. Valtuutetut esittävät, että puisto nimetään uudelleen.

Aloitteesta on saatu nimistötoimikunnan lausunto 15.2.2023.

Nimistötoimikunta ei puoltanut nimenmuutosta. Sen mukaan nimiasiaa on viimeksi käsitelty vuonna 2017, kun Lenininpuiston nimeä esitettiin muutettavaksi Ukko-Pekan puistoksi. Lausunnossa todetaan mm., että kaavanimet on tarkoitettu pysyviksi ja niitä on perustelua muuttaa vain, jos esim. selkeys pelastusturvallisuuden kannalta sitä edellyttää, tai koko katuympäristö merkittävällä tavalla muuttuu. Toimikunnan mielestä paikannimien sisällöt, merkitykset ja tulkinnat muuttuvat ajassa. Monissa suunnitelluissakin paikannimissä on sellaista sanastoa ja kuvastoa, jota nykykäsityksen mukaan voidaan pitää kiistanalaisena tai ristiriitaisena. Nimet kuvastavat kuitenkin erityisesti antamishetkeänsä, joten ne ovat muistumia paikan historian vaiheista ja käänteistä eikä kaavanimistön muuttaminen ole hyvä tapa käsitellä ajankohtaisia maailman tapahtumia tai kriisejä.

Nimistötoimikunnan lausunnon jälkeen asiaa käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa. Lautakunta palautti asian 28.3.2023 uudelleen valmisteltavaksi äänin 7-6. Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto annettiin 16.5.2023

Puiston ja sen nimeämisen historia

Puisto rakennettiin alunperin puutarhanäyttelyalueeksi 1960-luvun alkuvuosina Helsingin kaupungin ja Helsingin puutarhaseuran yhteistyönä. Puistosuunnitelman alueelle oli laatinut puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer. Puiston rakentamisesta vastasi hortonomi Pekka Jyränkö, josta tuli myöhemmin Helsingin kaupunginpuutarhuri.

Kaupunginhallitus teki 20.4.1970 päätöksen Lenininpuiston (ruotsiksi Leninparken) nimeämisestä Alppiharjun kaupunginosaan V. I. Leninin (1870–1924) mukaan. Päätös perustui loppuvuodesta 1969 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jolla haluttiin nostaa esiin seuraavana vuonna vietettyä Leninin syntymän satavuotisjuhlavuotta ja nimetä jokin katu hänen mukaansa. Valmistelussa päädyttiin kadun- tai aukionnimen sijaan esittämään Kulttuuritalon välittömässä läheisyydessä sijaitsevan, siihen asti nimeämättömän puiston nimeämistä Leninin mukaan. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo oli vihitty käyttöön vuonna 1958, ja se oli ideoitu kulttuuri- ja järjestötoimintaa varten. Lenininpuiston nimi tuli voimaan asemakaavassa nro 6999, jonka sisäasiainministeriö vahvisti 24.9.1974.

Puisto on peruskorjattu laadukkaasti vuosina 2012–2014. Peruskorjauksen tavoitteena oli puiston alkuperäisen hengen säilyttäminen ja palauttaminen. Lenininpuisto onkin säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan, ja se edustaa aikakautensa tyylipiirteitä. Lenininpuistolla on suuria maisema-arkkitehtonisia ja kaupunkikuvallisia arvoja, ja myös sen kasvillisuus on erittäin monipuolista.

Lenininpuisto on osa historiallista Eläintarhan puistokokonaisuutta. Alppipuiston ja Lenininpuiston muodostamalla puistovyöhykkeellä on ollut ja on edelleen tärkeä merkitys tiiviisti rakennetun Alppilan ja lähiseudun asukkaiden lähivirkistysalueena sekä tapahtumien, kohtaamisten ja muistojen paikkana.

Tällä hetkellä alueella on voimassa Linnanmäen asemakaava nro 9897, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut vuonna 1995 ja joka on tullut voimaan vuonna 1997. Asemakaavassa Lenininpuisto on osoitettu viheralueeksi (VP). Puiston pinta-ala on noin 3,5 hehtaaria ja se on luokiteltu Helsingin yleisten alueiden arvoympäristöihin.

Kaupunginhallituksen kanta

Lautakunnan näkemyksen mukaan Lenininpuisto tulee nimetä uudelleen Leninin hirmutekojen ja Venäjän laajentuneen kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyssodan takia. Uuden nimen valmistelussa tulee huomioida, että naiset ovat edelleen aliedustettuja henkilöiden mukaan nimetyissä Helsingin kaupungin julkisissa paikoissa.

Lautakunta esittää, että Lenininpuiston nimenmuutos tulisi toteuttaa asemakaavalla, koska kyse on merkittävästä muutoksesta vakiintuneeseen kaavanimistöön. Lenininpuiston nimenmuutos olisi mahdollista valmistella joko kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistamisen, Linnanmäen asemakaavan muutoksen tai jonkin muun alueella vireille tulevan asemakaavan muutoksen yhteydessä.

Lautakunta toteaa lisäksi, että 25.4.2023 päivätyssä kuntalaisaloitteessa on esitetty nimiehdotus, jonka mukaan puisto tulisi nimetä Lotta Svärdin puistoksi. Nimiehdotus tulee käsitellä ja arvioida uuden nimen valmistelun yhteydessä.

Asiaa käsiteltäessä lautakunta äänesti kahdesti: Ensimmäisessä äänestyksessä äänestettiin nimen jättämisestä ennalleen, ja toisessa nimen muuttamisen kiirehtimisestä jo vuonna 2023 tehtäväksi, mutta nämä ehdotukset jäivät vähemmistöön. Äänestykset ilmenevät päätöshistoriasta. Kaupunginhallituksen kanta vastaa lautakunnan enemmistön kantaa.

Kaupunginhallitus toteaa, että nimenmuutoksen valmistelun on tarkoituksenmukaista tapahtua kaavaprosessissa.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Sulje

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 379

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Minja Koskelan ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 16.05.2023 § 273

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

23.11.2022 tehdyssä valtuutettu Otto Meren ja 24 muun valtuutetun valtuustoaloitteessa esitetään Lenininpuiston nimeämistä uudelleen. Kaupunkiympäristön toimiala on pyytänyt asiasta nimistötoimikunnan lausunnon.

Kaupunkiympäristölautakunnan näkemyksen mukaan Lenininpuisto tulee nimetä uudelleen Leninin hirmutekojen ja Venäjän laajentuneen kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyssodan takia. Uuden nimen valmistelussa tulee huomioida, että naiset ovat edelleen aliedustettuja henkilöiden mukaan nimetyissä Helsingin kaupungin julkisissa paikoissa.

Lautakunta esitti, että Lenininpuiston nimenmuutos tulisi toteuttaa asemakaavalla, koska kyse on merkittävästä muutoksesta vakiintuneeseen kaavanimistöön. Lenininpuiston nimenmuutos olisi mahdollista valmistella joko kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistamisen, Linnanmäen asemakaavan muutoksen tai jonkin muun alueella vireille tulevan asemakaavan muutoksen yhteydessä.

Lenininpuiston historia

Kaupunginhallitus on 20.4.1970 tehnyt päätöksen Lenininpuiston nimeämisestä Alppiharjun kaupunginosaan V. I. Leninin (1870–1924) mukaan. Päätös perustui loppuvuodesta 1969 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jolla haluttiin nostaa esiin seuraavana vuonna vietettyä V. I. Leninin syntymän satavuotisjuhlavuotta ja nimetä jokin katu hänen mukaansa. Valmistelussa päädyttiin kadun- tai aukionnimen sijaan esittämään siihen asti nimeämättömän puiston nimeämistä Kulttuuritalon välittömään läheisyyteen Alppiharjun kaupunginosaan. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo oli vihitty käyttöön vuonna 1958, ja se oli ideoitu kulttuuri- ja järjestötoimintaa varten. Lenininpuiston nimi tuli voimaan asemakaavassa nro 6999, jonka sisäasiainministeriö vahvisti 24.9.1974.

Lenininpuistoksi nimetty puisto rakennettiin puutarhanäyttelyalueeksi 1960-luvun alkuvuosina Helsingin kaupungin ja Helsingin puutarhaseuran yhteistyönä. Puistosuunnitelman alueelle oli laatinut puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer. Puiston rakentamisesta vastasi hortonomi Pekka Jyränkö, josta tuli myöhemmin Helsingin kaupunginpuutarhuri. Puisto on peruskorjattu laadukkaasti vuosina 2012–2014. Peruskorjauksen tavoitteena oli puiston alkuperäisen hengen säilyttäminen ja palauttaminen. Lenininpuisto onkin säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan, ja se edustaa aikakautensa tyylipiirteitä. Lenininpuistolla on suuria maisema-arkkitehtonisia ja kaupunkikuvallisia arvoja, ja myös sen kasvillisuus on erittäin monipuolista.

Lenininpuisto on alun perin osa historiallista Eläintarhan puistokokonaisuutta. Alppipuiston ja Lenininpuiston muodostamalla puistovyöhykkeellä on ollut ja on edelleen tärkeä merkitys tiiviisti rakennetun Alppilan ja lähiseudun asukkaiden lähivirkistysalueena sekä tapahtumien, kohtaamisten ja muistojen paikkana.

Kaavatilanne

Tällä hetkellä Alppiharjun (12.) kaupunginosassa Alppilan osa-alueella sijaitsevan Lenininpuiston (ruotsiksi Leninparken) alueella on voimassa Linnanmäen asemakaava nro 9897, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut 17.10.1995 ja joka on tullut voimaan 14.3.1997. Asemakaavassa Lenininpuisto on osoitettu viheralueeksi (VP). Puiston pinta-ala on noin 3,5 hehtaaria. Puisto on luokiteltu Helsingin yleisten alueiden arvoympäristöihin.

Kuntalaisaloite

Lisäksi lautakunta toteaa, että 25.4.2023 päivätyssä kuntalaisaloitteessa (liite 3) esitetty nimiehdotus Lotta Svärd -puisto Lenininpuiston nimeksi tulee käsitellä ja arvioida uuden nimen valmistelun yhteydessä.

Käsittely

Palautusehdotus:
Tuomas Nevanlinna: Korvataan lausuntoehdotuksen kohdat 3) ja 4) tekstillä: "Lenininpuiston nimi on useiden helsinkiläisten sukupolvien tuntema ja käyttämä; se on osa kaupungin historiallista, kerroksellista nimimaisemaa ja yhteistä helsinkiläistä kokemusta. Ilmiasunsa lisäksi Lenininpuiston nimi kantaa merkityksiä, joita voi olla vaikea tulkita nykyhetkestä käsin. Paikannimet heijastavat antamishetkensä ajatusmaailmaa, ilmapiiriä ja ajankuvaa. Tässä hetkessä hankalaltakin tuntuvan kaavanimen säilyttäminen ja sen taustojen tunteminen lisää ymmärrystä nimeämishetkeä, nimenantoperusteita ja niitä ihmisiä kohtaan, jotka nimen aikanaan ovat antaneet. Samalla nämä muistumat kertovat historiasta tuleville sukupolville. Maaliskuussa 2023 lautakuntakäsittelyyn tulevassa Helsingin kulttuuriympäristöohjelman 2023–2028 luonnoksessa todetaan, että kulttuuriympäristöön kuuluu kerroksellisuus ja muutos, mutta myös pysyvyys. Tämän voidaan tulkita koskevan myös paikannimistöä, joka on yhteistä, aineetonta kulttuuriperintöämme. Edellä esitettyyn viitaten ja ottaen huomioon Lenininpuiston nimen ikä ja vakiintuneisuus, nimen kulttuuri- ja aatehistoriallinen arvo, nimistönsuunnittelun periaatteet sekä puiston sijainti ja kaupunkikuvallinen merkitys, Lenininpuiston nimen muuttamiselle ei ole perusteita. Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että nimenmuutosta ei ole tarkoituksenmukaista ryhtyä valmistelemaan."

Kannattaja: Mia Haglund

Vastaehdotus:
Otto Meri: Korvataan lausuntoehdotuksen kohta (4) kuulumaan seuraavasti: "Lautakunta esittää, että Lenininpuiston nimen muuttamiseen ryhdytään viivytyksettä siten, että puiston nimi muutetaan vuoden 2023 aikana."

Kannattaja: Risto Rautava

1 äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Tuomas Nevanlinnan palautusehdotuksen mukaisesti.

Jaa-äänet: 8
Silja Borgarsdottir Sandelin, Atte Kaleva, Otso Kivekäs, Oona Käyhkö, Otto Meri, Jenni Pajunen, Mika Raatikainen, Risto Rautava

Ei-äänet: 4
Mia Haglund, Olli-Pekka Koljonen, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen

Tyhjä: 1
Sami Kuusela

Poissa: 0

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 8–4 (1 tyhjä).

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Otto Meren vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 7
Mia Haglund, Otso Kivekäs, Olli-Pekka Koljonen, Sami Kuusela, Oona Käyhkö, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen

Ei-äänet: 6
Silja Borgarsdottir Sandelin, Atte Kaleva, Otto Meri, Jenni Pajunen, Mika Raatikainen, Risto Rautava

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen äänin 7–6.

28.03.2023 Palautettiin

21.03.2023 Pöydälle

18.01.2023 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 09 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Hanna Ikonen, suunnittelija, puhelin: 09 310 64796

hanna.ikonen@hel.fi

Kaisa Solin, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 34757

kaisa.solin@hel.fi

Paula Leiwo, arkkitehti, puhelin: 09 310 23637

paula.leiwo@hel.fi

Santeri Nuotio, arkkitehti, puhelin: 09 310 76696

santeri.nuotio@hel.fi

Kerttu Kurki-Issakainen, johtava arkkitehti, puhelin: 09 310 37349

kerttu.kurki-issakainen@hel.fi

Nimistötoimikunta 15.02.2023 § 19

Lausunto

Käsittelimme valtuutettu Otto Meren ja 24 muun allekirjoittajan 23.11.2022 tekemää valtuustoaloitetta, jossa esitetään Lenininpuiston nimeämistä uudelleen.

Olemme käsitelleet Lenininpuistoa koskevaa nimiasiaa edellisen kerran 15.11.2017 § 38, kun annoimme kielteisen lausunnon Lenininpuiston nimenmuutosta Ukko-Pekan puistoksi koskevasta Sinisen valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta. Helsingin kaupungin nimistönsuunnittelun periaatteet ja suhtautuminen asemakaavassa vahvistuneen kaavanimistön muuttamiseen eivät ole tämän jälkeen muuttuneet. Pääperiaatteena on ollut, että käytössä olevia kaavanimiä ei muuteta, ellei nimenmuutosta puolla esimerkiksi jokin pelastusturvallisuuteen tai liikennejärjestelyiden perusteellisiin muutoksiin liittyvä syy, mikä oli perusteena esimerkiksi Sörnäisten rantatien Hakaniementorin puoleisen pään nimen muuttamisessa Miina Sillanpään kaduksi vuosina 2021–2022.

Nimistönsuunnittelu on osa pitkäjänteistä kaupunkisuunnittelua, ja kaupunkiympäristössä tarvittavat nimet suunnitellaan asemakaavoituksen yhteydessä. Nimistön ensisijainen tarkoitus on opastaa ja yksilöidä paikkoja. Kaavanimistö on parhaimmillaan mahdollisimman muuttumatonta ja pysyvää, jotta se täyttää tämän tärkeimmän funktionsa ja toimii myös siltana sukupolvien välillä. Helsingin vakiintunutta ja historiallista nimistöä on onnistuneesti säilytetty myös poliittisten tilanteiden muuttuessa, mikä tekee kaupunkimme nimistöstä kerroksellista ja arvokasta. Lenininpuisto on nimetty kaupunginhallituksen päätöksellä vuonna 1970, ja se on vakiintunut Helsingin nimistöön.

Paikannimien sisällöt, merkitykset ja tulkinnat muuttuvat ajassa. Monissa suunnitelluissakin paikannimissä on sellaista sanastoa ja kuvastoa, jota nykykäsityksen mukaan voidaan pitää kiistanalaisena tai ristiriitaisena. Nimet kuvastavat kuitenkin erityisesti antamishetkeänsä, joten ne ovat muistumia paikan historian vaiheista ja käänteistä.

Näkemyksemme mukaan vakiintuneen kaavanimistön muuttaminen ei ole hyvä tapa käsitellä edelleen käynnissä olevia, ajankohtaisia maailman tapahtumia tai kriisejä.

Nimistötoimikunta toteaa lausuntonaan, että nimistönsuunnittelun näkökulmasta Lenininpuiston nimen muuttaminen ei ole suositeltavaa.

Käsittely

Maria Vidberg toi esiin eriäviä näkemyksiä asian käsittelyn aikana.

Nimistötoimikunta päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

18.01.2023 Pöydälle

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi