Hankinta, DPS, perustamisvaihe, digitaalisten palveluiden kehityksessä tarvittavat asiantuntijapalvelut, kaupunginkanslia

HEL 2022-014385
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 235

Digitaalisten palveluiden kehitystyön asiantuntijoiden hankinta

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hankkia Gofore Oyj:ltä asiantuntijoita kaupungin digitalisaatiohankkeiden toteuttamiseen.

Hankintasopimus on määräaikainen kaksi (2) vuotta ja sen jälkeen jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.

Kansliapäällikkö päätti oikeuttaa digitalisaatiojohtajan allekirjoittamaan toimittajan kanssa tehtävän sopimuksen.

Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo kahdelle vuodelle (2023-2024) on 5 000 000 euroa.

Kansliapäällikkö päätti, että kehityskustannukset maksetaan investointien talousarviokohdasta (8 05 01 02, Keskitetty tietotekniikka, projekti 1892001) ja jatkuvan palvelun kustannukset käyttötalouden talousarviokohdasta (1 40 01, Kaupunginkanslia, projekti 1812003).

Päätöksen perustelut

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian 19.10.2022 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2022-H076-22. Hankinta on kilpailutettu kaupunginkanslian yhteishankintana perustaman Ohjelmistokehityksen asiantuntija- ja ylläpitopalvelut (H093-19, HEL 2020-000591) dynaamisen hankintajärjestelmän (DPS) sisäisenä kilpailutuksena. Tarjouspyyntö lähetettiin kaikille DPS:ään liittyneille toimittajille.

Hankinnan resursseilla kehitetään digitaaliset palvelut tiimin vastuulla olevia kaupunkiyhteisiä sovelluksia. Tällä yksittäisellä hankinnalla korvataan vähintään kuusi (6) erillistä puitesopimushankintaa (puitesopimushankinnoista ei tarvitse nykyisellä käytännöllä tehdä erillisiä Ahjo -päätöksiä). Hankintaan tarvittavat rahat on budjetoitu vuodelle 2023.

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 07.11.2022 ja määräaikaan mennessä saapui yhteensä 6 tarjousta seuraavilta toimittajilta: Futurice Oy, Gofore Oyj, Lease Deal Oy, Nordcloud Oy, Teamit Group Oy ja Vincit Oyj.

Kilpailutuksessa toimittajien piti tarjota 10 henkilön tiimi ennalta määrätyillä rooleilla. Tarjoajien kelpoisuus on tarkastettu DPS:ään ilmoittautumisen yhteydessä.

Parhaan tarjouksen valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellinen edullisuus määräytyi hinnan ja laadun perusteella, jossa hinnan painoarvo oli 40% ja laadun 60%. Tarjousten vertailu on tämän päätöksen liitteenä olevassa tarjousten vertailumuistiossa. Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Gofore Oyj.

Lease Deal Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyynnön vastaisena.

Päätös tullut nähtäväksi 13.12.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jos hankintayksikkö kuitenkin on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalaissa säädettyä odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

    Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

    Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

    Valitukseen on liitettävä:

    1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
    2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
    3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
    Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

    Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

    Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

    Sähköpostiosoite:
    helsinki.kirjaamo@hel.fi
    Postiosoite:
    PL 10
     
    00099 HELSINGIN KAUPUNKI
    Käyntiosoite:
    Pohjoisesplanadi 11-13
    Puhelinnumero:
    09 310 13700

    Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

    Odotusaika

    Dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävien EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 10 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

    Oikeudenkäyntimaksu

    Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

    Pöytäkirja

    Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

    Sulje

    Lisätietojen antaja

    Jari Eriksson, Palvelupäällikkö, puhelin: 050 3308551

    jari.eriksson@hel.fi

    Päättäjä

    Sami Sarvilinna
    kansliapäällikkö
    Markus Kühn
    strategiajohtaja