Valtuustoaloite, nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisy
Valtuutettu Ajak Majokin aloite nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisystä
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kaksi toivomuspontta:
1 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siihen, että sosiaali- ja terveystoimi hyödyntää myönteistä erityiskohtelua Kestävän kasvun hankkeen moniammatillisien henkilöstön rekrytoinnissa Nuoren läheltä - mallin vertaistuen hengen mukaisesti. (Ajak Majok) |
2 | Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tiivistää entisestään kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa. (Jenni Hjelt) |
Käsittely
Valtuutettu Ajak Majok ehdotti valtuutettu Petra Malinin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siihen, että sosiaali- ja terveystoimi hyödyntää myönteistä erityiskohtelua Kestävän kasvun hankkeen moniammatillisien henkilöstön rekrytoinnissa Nuoren läheltä - mallin vertaistuen hengen mukaisesti. |
Valtuutettu Jenni Hjelt ehdotti valtuutettu Mahad Ahmedin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tiivistää entisestään kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa. |
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.
Äänestysjärjestys
Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.
Äänestykset
1 äänestys
Valtuutettu Ajak Majokin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI
JAA-ehdotus: Valtuutettu Ajak Majokin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa
Jaa-äänet: 54
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Tuomas Rantanen, Minna Salminen, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Ilkka Taipale, Byoma Tamrakar, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Ozan Yanar
Ei-äänet: 8
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Laura Korpinen, Teija Makkonen, Tom Packalén, Pirkko Ruohonen-Lerner, Wille Rydman
Tyhjä: 22
Sirpa Asko-Seljavaara, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Harry Harkimo, Anniina Iskanius, Arja Karhuvaara, Pia Kopra, Sini Korpinen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen
Poissa: 1
Matias Pajula
Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Ajak Majokin ehdottaman toivomusponnen.
2 äänestys
Valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI
JAA-ehdotus: Valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa
Jaa-äänet: 70
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Sini Korpinen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Ajak Majok, Petra Malin, Nina Miettinen, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Minna Salminen, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Maarit Vierunen, Ozan Yanar
Ei-äänet: 2
Laura Korpinen, Byoma Tamrakar
Tyhjä: 12
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Pia Kopra, Teija Makkonen, Otto Meri, Dani Niskanen, Tom Packalén, Mikko Paunio, Mika Raatikainen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Wille Rydman
Poissa: 1
Matias Pajula
Valtuutettu Byoma Tamrakar ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää JAA.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Jenni Hjeltin ehdottaman toivomusponnen.
Äänestys 1
Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siihen, että sosiaali- ja terveystoimi hyödyntää myönteistä erityiskohtelua Kestävän kasvun hankkeen moniamattilissien henkilöstön rekrytoinnissa Nuoren läheltä - mallin vertaistuen hengen mukaisesti.
Ei: Vastustaa
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Ahde, Hilkka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Ahmed, Mahad | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Alametsä, Alviina | Vihreä valtuustoryhmä |
Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
Arajärvi, Pentti | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Arhinmäki, Paavo | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Biaudet, Eva | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Borgarsdottir Sandelin, Silja | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Diarra, Fatim | Vihreä valtuustoryhmä |
Gebhard, Elisa | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Haglund, Mia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Harjanne, Atte | Vihreä valtuustoryhmä |
Harkimo, Joel | Liike Nyt Helsinki |
Heinäluoma, Eveliina | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Helal, Fardoos | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Hjelt, Jenni | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Jalovaara, Ville | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Jungner, Mikael | Liike Nyt Helsinki |
Kari, Emma | Vihreä valtuustoryhmä |
Kauppila, Elina | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Kivelä, Mai | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Kolehmainen, Laura | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Koskela, Minja | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Lindgren, Minna | Vihreä valtuustoryhmä |
Majok, Ajak | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Malin, Petra | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Miettinen, Nina | Vihreä valtuustoryhmä |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Nevanlinna, Tuomas | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Nuorteva, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Ohisalo, Maria | Vihreä valtuustoryhmä |
Pajunen, Jenni | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pasanen, Amanda | Vihreä valtuustoryhmä |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Salminen, Minna | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Sauri, Pekka | Vihreä valtuustoryhmä |
Saxberg, Mirita | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sinnemäki, Anni | Vihreä valtuustoryhmä |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Tamrakar, Byoma | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Tuomioja, Erkki | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Wallgren, Thomas | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Vanhanen, Reetta | Vihreä valtuustoryhmä |
Vepsä, Sinikka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Yanar, Ozan | Vihreä valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Halla-aho, Jussi | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Hyttinen, Nuutti | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Kaleva, Atte | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Korpinen, Laura | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Makkonen, Teija | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Packalén, Tom | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Ruohonen-Lerner, Pirkko | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Castrén, Maaret | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Harkimo, Harry | Liike Nyt Helsinki |
Iskanius, Anniina | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kopra, Pia | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Korpinen, Sini | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Meri, Otto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Niskanen, Dani | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Nygård-Peltola, Mia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pakarinen, Pia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Paunio, Mikko | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Pennanen, Petrus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Rissanen, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sazonov, Daniel | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Suomalainen, Nina | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Vartiainen, Juhana | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Vierunen, Maarit | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Pajula, Matias | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
---|---|---|---|---|
Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä | 13 | 0 | 0 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 4 | 1 | 16 | 1 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 1 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
Liike Nyt Helsinki | 2 | 0 | 1 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 1 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 7 | 3 | 0 |
Äänestys 2
Jaa: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta tiivistää entisestään kaupungin ja järjestöjen välistä yhteistyötä maahanmuuttajataustaisten perheiden parissa. Valtuutettu Tamrakar ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää jaa.
Ei: Vastustaa
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Ahde, Hilkka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Ahmed, Mahad | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Alametsä, Alviina | Vihreä valtuustoryhmä |
Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
Arajärvi, Pentti | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Arhinmäki, Paavo | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Biaudet, Eva | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Borgarsdottir Sandelin, Silja | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Castrén, Maaret | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Diarra, Fatim | Vihreä valtuustoryhmä |
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Gebhard, Elisa | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Haglund, Mia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Harjanne, Atte | Vihreä valtuustoryhmä |
Harkimo, Harry | Liike Nyt Helsinki |
Harkimo, Joel | Liike Nyt Helsinki |
Heinäluoma, Eveliina | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Helal, Fardoos | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Hjelt, Jenni | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Iskanius, Anniina | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Jalovaara, Ville | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Jungner, Mikael | Liike Nyt Helsinki |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kari, Emma | Vihreä valtuustoryhmä |
Kauppila, Elina | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Kivelä, Mai | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Kolehmainen, Laura | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Korpinen, Sini | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Koskela, Minja | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Lindgren, Minna | Vihreä valtuustoryhmä |
Majok, Ajak | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Malin, Petra | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Miettinen, Nina | Vihreä valtuustoryhmä |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Nevanlinna, Tuomas | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Nuorteva, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Nygård-Peltola, Mia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Ohisalo, Maria | Vihreä valtuustoryhmä |
Pajunen, Jenni | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pakarinen, Pia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pasanen, Amanda | Vihreä valtuustoryhmä |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Pennanen, Petrus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Rissanen, Laura | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Salminen, Minna | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Sauri, Pekka | Vihreä valtuustoryhmä |
Saxberg, Mirita | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sazonov, Daniel | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sinnemäki, Anni | Vihreä valtuustoryhmä |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Suomalainen, Nina | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Tuomioja, Erkki | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Wallgren, Thomas | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Vanhanen, Reetta | Vihreä valtuustoryhmä |
Vartiainen, Juhana | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Vepsä, Sinikka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Vierunen, Maarit | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Yanar, Ozan | Vihreä valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Korpinen, Laura | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Tamrakar, Byoma | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Halla-aho, Jussi | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Hyttinen, Nuutti | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Kaleva, Atte | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kopra, Pia | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Makkonen, Teija | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Meri, Otto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Niskanen, Dani | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Packalén, Tom | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Paunio, Mikko | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Ruohonen-Lerner, Pirkko | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Pajula, Matias | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
---|---|---|---|---|
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 18 | 0 | 3 | 1 |
Vihreä valtuustoryhmä | 18 | 0 | 0 | 0 |
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä | 13 | 0 | 0 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 11 | 0 | 0 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 1 | 0 | 0 |
Liike Nyt Helsinki | 3 | 0 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 1 | 0 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 1 | 9 | 0 |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Aloite
Valtuutettu Ajak Majok ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessa nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisyä kehittämällä Nuoren läheltä -mallia keinona ehkäistä ja puuttua oireilevien nuorten tekemiin rikoksiin ja väkivaltaisuuksiin.
Nuoren läheltä -mallin avulla voidaan hyödyntää monikulttuurisissa yhteisöissä jo olemassa olevaa osaamista oireilevien nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mallissa palkataan nuorten ja nuorten huoltajien välillä olevan sukupolven aikuisia toimimaan sillanrakentajina oireilevan nuoren, huoltajien sekä sosiaali- ja viranomaistyöntekijöiden välillä.
Lisäksi aloitteessa katsotaan, että rangaistusten kiristäminen ja rikosoikeudellisen vastuuikärajan laskeminen eivät tuota toivottua tulosta. Asiantuntijat ovat painottaneet pehmeiden keinojen vaikuttavuutta alle 15-vuotiaiden nuorten kohdalla. Pehmeitä keinoja ovat muun muassa nuoren tukemista jo varhaisessa vaiheessa, kodin ja yhteisön avulla, sosiaalityön välineillä.
Kestävän kasvun hanke maahanmuuttajanuorille
Aloitteessa on nostettu esille tärkeä tarve kehittää uudenlaisia keinoja nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumiseen. Aloitteessa mainitulle kohderyhmälle ollaan kehittämässä uusia tukitoimia sekä sosiaali- ja terveystoimessa että järjestökentässä.
Sosiaali- ja terveystoimi käynnistää sosiaali- ja terveysministeriöltä saamallaan Kestävän kasvun-hankkeen noin 1,4 miljoonan euron rahoituksella vuonna 2023–2025 hankkeen, jonka kohderyhmänä ovat lastensuojelun asiakkaana olevat maahanmuuttajataustaiset alaikäiset nuoret ja heidän perheensä Itä- ja Pohjois-Helsingin alueilla. Asiakkaaksi ohjataan alaikäisiä nuoria, joiden tilanteesta on jo vakavaa lastensuojelullista huolta. Kohderyhmän nuorilla on haasteita esimerkiksi päihteiden, mielenterveyden ja koulunkäynnin kanssa, eivätkä heidän vanhempansa ja läheisverkosto kykene tukemaan nuorta tilanteen vaativalla tavalla johtuen vanhempien omaan toimintakykyyn liittyvistä haasteista, kuten palvelujärjestelmän ja kielen heikosta ymmärtämisestä ja sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvistä ennakkoluuloista ja stigmasta.
Hankkeessa pyritään löytämään uusia, vaikuttavia työmenetelmiä maahanmuuttajataustaisten nuorten ja perheiden auttamiseen ja sijaishuollon tarpeen ehkäisyyn sekä lisäämään työntekijöiden kulttuurisensitiivistä ymmärrystä ja osaamista, jotta näiden perheiden tarpeisiin osattaisiin vastata paremmin.
Kehitettävä toimintamalli on monialainen ja moniammatillinen, jotta perheet voisivat saada samalta tiimiltä apua räätälöidysti ja kokonaisvaltaisesti ja näin voitaisiin varmistaa, että koko perhe saa avun tilanteeseen. Nuorille ja perheille tarjotaan heidän tarpeisiinsa räätälöityä monialaista ja perheen toimintaympäristöihin jalkautuvaa tukea muun muassa lastensuojelun, aikuissosiaalityön, nuorisoaseman työntekijöiden ja kokemusasiantuntijoiden yhteistyönä. Tukea tarjotaan nuoren sekä vanhemman omiin sekä perheen yhteisen vuorovaikutuksen haasteisiin.
Järjestöyhteistyö
Lastensuojelu tekee tiivistä yhteistyötä myös ennaltaehkäisevää työtä tekevien järjestötoimijoiden kanssa.
Aloitteessa mainittuja periaatteita toteuttava järjestökentän hanke on Sawian, joka on Suomen Pakolaisavun ja Aseman Lapset ry:n yhteishanke. Hankkeen tavoitteena on katkaista ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten väkivalta- ja rikoskierteitä sekä jengiytymistä ja radikalisoitumista tukemalla heitä ennaltaehkäisevän, monikielisen jalkautuvan nuorisotyön keinoin. Hankkeessa pyritään myös vahvistamaan perheiden, koulujen ja lähiyhteisöjen kasvatustyötä ja lisäämään ammattilaisten osaamista aiheista. Jalkautuvan nuorisotyön lisäksi hankkeessa järjestetään muun muassa kotikäyntejä perheiden tukemiseksi sekä koulutuksia ammattilaisille. Hanketta rahoittaa EU:n sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) vuosille 2023–2025. Lastensuojelu ja Sawian-hanke ovat suunnitelleet tekevänsä yhteistyötä muun muassa asiakkaiden ohjaamisessa ehkäisevään työhön ja työmenetelmien kehittämisessä.
Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö kannattavat nuoren läheltä -mallia ensisijaisesti järjestöavustuksin rahoitettavana toimintana. Erilaisilla järjestöillä ja niiden vapaaehtoisilla, esimerkiksi liikuntaseuroissa, on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä rooli lasten ja nuorten mielekkään toiminnan toteuttamisessa. Järjestöt toimivat usein osana perheiden, asuinalueiden ja yhteisöjen arkea, ja ne tavoittavat todennäköisesti lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan matalammalla kynnyksellä kuin viranomaiset. Erilaisissa järjestöissä voisi miettiä, miten esimerkiksi ulkomaalaistaustaisia saataisiin enemmän vapaaehtoisiksi niiden toimintaan ja toimimaan tasavertaisina toimijoina suomalaistaustaisten kanssa. Heidän kauttaan voi olla mahdollista tavoittaa myös lapsia ja nuoria, jotka eivät muuten uskaltaisi tulla mukaan järjestöjen järjestämään toimintaan. Muutosagenteiksi voisi puolestaan rekrytoida sellaisia nuoria aikuisia, jotka ovat asuneet lapsuutensa ja nuoruutensa Suomessa.
Nuorisotyö
Nuorisopalvelukokonaisuudessa nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuden parissa työskennellään nuorisotyön keinoin, lähestyen sitä yhteisöllisenä ilmiönä.
Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on tunnistettu huolestuttavana ilmiönä niin Helsingin kuin pääkaupunkiseudun nuorisotyössä. Ilmiötä esiintyy kaikkien nuorten keskuudessa. Tällä hetkellä se näyttäytyy tilastollisesti nousevana erityisesti alaikäisillä nuorilla.
Väkivaltailmiö ei näyttäydy toistaiseksi nuorisotyössä jokapäiväisenä ilmiönä. Nuorten väkivallan ehkäisy -hankkeessa tehtyjen nuorisotyöntekijöiden haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että useimmiten nuorten väkivaltaista käyttäytymistä esiintyy ryhmäilmiönä ja useimmiten samat tekijäryhmät liikkuvat ympäri pääkaupunkiseutua: lopulta on kyse pienestä osasta nuoria, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti.
Väkivaltaisuus liittyy nuoriin yksilöinä, mutta se on vahvasti ryhmädynamiikkaan kytkeytyvä ilmiö. Nuorisotyö keskittyy yhteisölliseen työskentelyyn nuorten kanssa. Väkivaltaisuuden ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi tehdään ja on edelleen tehtävä, monialaista ja laajaa työtä, yksilöllisen työn rinnalla myös yhteisöllisemmin.
Nuorisopalveluissa kohdennetaan myös voimavaroja heikommassa asemassa olevien nuorten tueksi ja työtä tehdään siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Enemmän tukea tarvitseville nuorille tarjotaan yksilöllistä tukea, monipuolista kunkin nuoren tilannetta tukevaa toimintaa sekä tarvittaessa ohjausta sopivan avun piiriin.
Viime vuosina nuorisopalveluissa on lisätty resursseja etsivään
ja jalkautuvaan nuorisotyöhön, jotka osaltaan ehkäisevät syrjäytymistä ja varmistavat nuorten tarpeisiin vastaavaa työtä.
Nuorisotyö on nuorten hyvinvointia vahvistavaa, ensisijaisesti ennaltaehkäisevää työtä. Nuorisotyössä tehdään väkivallan parissa työtä, mutta edelleen on tarvetta vahvistaa ja kehittää toimivia työtapoja.
Nuorisopalveluissa on tehty ja tehdään nuorten moninaisuuteen liittyviin tarpeisiin vastaamiseksi työtä muun muassa Nuorten väkivallan ehkäisy -hankkeessa, Moniääninen Helsinki -hankkeessa, Koulu- ja oppilaitosnuorisotyön hankkeessa ja Ankkuritoiminnan kehittämishankkeessa.
Erityisesti aloitteen teemaan vastaa syksyllä 2022 käynnistynyt pääkaupunkiseudun nuorisotoimien yhteinen Nuorten väkivallan ehkäisy - hanke, jossa kartoitetaan ilmiötä nuorisotyössä pääkaupunkiseudulla, ja jonka tavoitteena on nuorisoväkivallan ennaltaehkäisyn ja väkivaltaan puuttumisen mallien kehittäminen nuorisotyössä pääkaupunkiseudulla.
Hankkeen aikana pyritään tunnistamaan nuorisotyön kehittämiskohtia erityisesti väkivaltailmiön näkökulmasta ja kokeillaan uusia malleja organisoida nuorisotyötä vielä enemmän palveluja tarvitsevien nuorten tavoittamiseksi sekä vahvempien yhteisöllisten verkostojen luomiseksi alueilla.
Nuorisotyössä on eri puolella Helsinkiä käytössä myös ART eli Aggression Replacement Training -menetelmä, jonka avulla voidaan opettaa epäsosiaalisesti (aggressiivisesti tai vetäytyvästi) käyttäytyville nuorille tai nuorille aikuisille valmiuksia rakentavaan vuorovaikutukseen. Osallistujat ovat nuoria, ja usein myös hänen perheensä on mukana työskentelyssä.
Nuoren läheltä -mallin rinnalla on tärkeä vahvistaa nuorisotyön kohtaamistyötä alueilla. Vaikka nuorisotyössä toimitaan myös nuorten perheiden ja yhteisöjen kanssa, varsinainen perhetyö kuuluu sosiaalityön alueelle. Siksi muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä toimiminen on välttämätöntä, eikä väkivaltaista käyttäytymistä pystytä ennaltaehkäisemää ainoastaan nuorisotyön voimin. Mukaan tarvitaan työntekijöitä
eri toimialoilta.
Aloitteesta on saatu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot. Esitys on saatujen lausuntojen mukainen.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.
Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 453
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.
26.06.2023 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Hannu Hyttinen, johtava kaupunginsihteeri, puhelin: 31036024
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 25.04.2023 § 79
Lausunto
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle valtuutettu Ajak Majokin ja 24 muun valtuutetun nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisyä koskevasta valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:
"Aloitteessa esitetään, että Helsinki kehittää Nuoren läheltä -mallia keinona ehkäistä ja puuttua oireilevien nuorten tekemiin rikoksiin ja väkivaltaisuuksiin.
Aloitteessa esitetään, että kehittämällä Nuoren läheltä -mallia Helsinki pyrkii hyödyntämään monikulttuurisissa yhteisöissä jo olemassa olevaa osaamista oireilevien nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mallissa palkataan nuorten ja nuorten huoltajien välillä olevan sukupolven aikuisia toimimaan sillanrakentajina oireilevan nuoren, huoltajien sekä sosiaali- ja viranomaistyöntekijöiden välillä.
Aloitteessa katsotaan, että rangaistusten kiristäminen ja rikosoikeudellisen vastuuikärajan laskeminen eivät tuota toivottua tulosta. Asiantuntijat ovat painottaneet pehmeiden keinojen vaikuttavuutta alle 15-vuotiaiden nuorten kohdalla. Pehmeitä keinoja ovat muun muassa nuoren tukemista jo varhaisessa vaiheessa, kodin ja yhteisön avulla, sosiaalityön välineillä.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta toteaa, että aloitteessa on nostettu esille tärkeä tarve kehittää uudenlaisia keinoja nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumiseen. Aloitteessa mainitulle kohderyhmälle ollaan kehittämässä uusia tukitoimia sekä sosiaali- ja terveystoimessa että järjestökentässä. Käynnistymässä olevissa hankkeissa on huomioitu aloitteessa mainitut tärkeät periaatteet.
Kestävän kasvun hanke maahanmuuttajanuorille
Sosiaali- ja terveystoimi käynnistää sosiaali- ja terveysministeriöltä saamallaan Kestävän kasvun-hankkeen noin 1,4 miljoonan euron rahoituksella vuonna 2023–2025 hankkeen, jonka kohderyhmänä ovat lastensuojelun asiakkaana olevat maahanmuuttajataustaiset alaikäiset nuoret ja heidän perheensä Itä- ja Pohjois-Helsingin alueilla. Asiakkaaksi ohjataan alaikäisiä nuoria, joiden tilanteesta on jo vakavaa lastensuojelullista huolta. Kohderyhmän nuorilla on haasteita esimerkiksi päihteiden, mielenterveyden ja koulunkäynnin kanssa, eivätkä heidän vanhempansa ja läheisverkosto kykene tukemaan nuorta tilanteen vaativalla tavalla johtuen vanhempien omaan toimintakykyyn liittyvistä haasteista, kuten palvelujärjestelmän ja kielen heikosta ymmärtämisestä ja sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvistä ennakkoluuloista ja stigmasta.
Kehitettävä toimintamalli on monialainen ja moniammatillinen, jotta perheet voisivat saada samalta tiimiltä apua räätälöidysti ja kokonaisvaltaisesti ja näin voitaisiin varmistaa, että koko perhe saa avun tilanteeseen. Nuorille ja perheille tarjotaan heidän tarpeisiinsa räätälöityä monialaista ja perheen toimintaympäristöihin jalkautuvaa tukea muun muassa lastensuojelun, aikuissosiaalityön, nuorisoaseman työntekijöiden ja kokemusasiantuntijoiden yhteistyönä. Tukea tarjotaan nuoren sekä vanhemman omiin sekä perheen yhteisen vuorovaikutuksen haasteisiin. Hankkeessa pyritään löytämään uusia, vaikuttavia työmenetelmiä maahanmuuttajataustaisten nuorten ja perheiden auttamiseen ja sijaishuollon tarpeen ehkäisyyn sekä lisäämään työntekijöiden kulttuurisensitiivistä ymmärrystä ja osaamista, jotta näiden perheiden tarpeisiin osattaisiin vastata paremmin.
Tavoitteena on palkata hankkeeseen monikielisiä työntekijöitä, jotta vanhempien kanssa olisi mahdollista työskennellä heidän omalla kotikielellään ja näin auttaa luottamuksellisen työskentelysuhteen rakentumisessa.
Järjestöyhteistyö
Lastensuojelu tekee tiivistä yhteistyötä myös ennaltaehkäisevää työtä tekevien järjestötoimijoiden kanssa.
Aloitteessa mainittuja periaatteita toteuttava järjestökentän hanke on Sawian, joka on Suomen Pakolaisavun ja Aseman Lapset ry:n yhteishanke. Hankkeen tavoitteena on katkaista ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten väkivalta- ja rikoskierteitä sekä jengiytymistä ja radikalisoitumista tukemalla heitä ennaltaehkäisevän, monikielisen jalkautuvan nuorisotyön keinoin. Hankkeessa pyritään myös vahvistamaan perheiden, koulujen ja lähiyhteisöjen kasvatustyötä ja lisäämään ammattilaisten osaamista aiheista. Jalkautuvan nuorisotyön lisäksi hankkeessa järjestetään muun muassa kotikäyntejä perheiden tukemiseksi sekä koulutuksia ammattilaisille. Hanketta rahoittaa EU:n sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) vuosille 2023–2025. Lastensuojelu ja Sawian-hanke ovat suunnitelleet tekevänsä yhteistyötä muun muassa asiakkaiden ohjaamisessa ehkäisevään työhön ja työmenetelmien kehittämisessä.
Nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö kannattavat nuoren läheltä -mallia ensisijaisesti järjestöavustuksin rahoitettavana toimintana. Erilaisilla järjestöillä ja niiden vapaaehtoisilla, esimerkiksi liikuntaseuroissa, on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä rooli lasten ja nuorten mielekkään toiminnan toteuttamisessa. Järjestöt toimivat usein osana perheiden, asuinalueiden ja yhteisöjen arkea, ja ne tavoittavat todennäköisesti lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan matalammalla kynnyksellä kuin viranomaiset. Erilaisissa järjestöissä voisi miettiä, miten esimerkiksi ulkomaalaistaustaisia saataisiin enemmän vapaaehtoisiksi niiden toimintaan ja toimimaan tasavertaisina toimijoina suomalaistaustaisten kanssa. Heidän kauttaan voi olla mahdollista tavoittaa myös lapsia ja nuoria, jotka eivät muuten uskaltaisi tulla mukaan järjestöjen järjestämään toimintaan. Muutosagenteiksi voisi puolestaan rekrytoida sellaisia nuoria aikuisia, jotka ovat asuneet lapsuutensa ja nuoruutensa Suomessa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta toteaa, että Helsingissä on käynnistymässä vuonna 2023 uusia hankkeita sekä sosiaali- ja terveystoimen että järjestötoimijoiden tuottamina. Näissä hankkeissa pilotoidaan uusia keinoja ennaltaehkäistä ja puuttua erityisesti alaikäisten nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumiseen. Lautakunta korostaa, että alaikäisten nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisy on ensiarvoisen tärkeää, minkä vuoksi lautakunta kehottaa toimialaa etsimään keinoja pitää huolta tämän työn jatkuvuudesta myös vuonna 2023 alkavien hankkeiden päätyttyä.
Lautakunta kehottaa toimialaa tiedottamaan lautakunnalle sekä Kestävän kasvun hankkeen että Sawian-hankkeen tuloksista hankkeiden loppupuolella.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Panostamalla siihen, että maahanmuuttajataustaiset nuoret ja perheet ja heidän tarpeensa tulevat tunnistetuksi ja vastatuksi entistä paremmin lapsiperheiden palveluissa, voimme lisätä perheiden hyvinvointia, ennaltaehkäistä nuorisorikollisuutta ja vaikuttaa niiden nuorten tilanteeseen, jotka ovat jo ajautumassa rikollisuuden pariin. Tukemalla perheitä moniammatillisesti heidän omalla kielellään heidän omiin toimintaympäristöihinsä jalkautuen tehdään palveluista yhdenvertaisempia ja saavutettavampia kaikille. Auttamalla vanhempia heidän omissa vaikeuksissaan ja antamalla heille psykoedukaatiota nuoren oireilusta, lisätään vanhempien voimavaroja ja mahdollisuuksia auttaa nuorta. Antamalla nuorille ja perheille kokemuksen kuulluksi tulemisesta, lisätään heidän luottamustaan ja osallisuuttaan ympäröivään yhteiskuntaan. Lisäämällä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kulttuurisensitiivistä ja antirasistista osaamista toiminnan vaikuttavuus kohdistuu myös laajemmalle."
Käsittely
Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Meri Valkama: Lisätään viimeisen kappaleen jälkeen ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia kappale: "Lautakunta kehottaa toimialaa tiedottamaan lautakunnalle sekä Kestävän kasvun hankkeen että Sawian-hankkeen tuloksista hankkeiden loppupuolella."
Kannattaja: jäsen Sinikka Vepsä
Vastaehdotus 2:
Jäsen Meri Valkama: Järjestöyhteistyö-otsikon alle viimeisen kappaleen loppuun lisätään teksti: "Lautakunta korostaa, että alaikäisten nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisy on ensiarvoisen tärkeää, minkä vuoksi lautakunta kehottaa toimialaa etsimään keinoja pitää huolta tämän työn jatkuvuudesta myös vuonna 2023 alkavien hankkeiden päätyttyä."
Kannattaja: jäsen Sinikka Vepsä
Vastaehdotus 3:
Jäsen Laura Korpinen: Teen vastaehdotuksen siten, että terveys- ja hyvinvointivaikutusten arvioinnista poistetaan toisesta lauseesta sanat "heidän omalla kielellään", ja poistetaan lause "Auttamalla vanhempia heidän omissa vaikeuksissaan ja antamalla heille psykoedukaatiota nuoren oireilusta, lisätään vanhempien voimavaroja ja mahdollisuuksia auttaa nuorta" ja lause "Lisäämällä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kulttuurisensitiivistä ja antirasistista osaamista toiminnan vaikuttavuus kohdistuu myös laajemmalle."
Kun sotepe-rahat ovat rajalliset, ei palveluita voi alkaa lupailla maahanmuuttajien alkuperäisillä äidinkielillä, tai muutoin liian laveasti. Ei myöskään ole oikein antaa ymmärtää, että maahanmuuttajanuorten sopeutumattomuus olisi suomalaisten vika.
Kannattaja: jäsen Mikko Paunio
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan lausunto syntyi seuraavien äänestyksien tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 1 (jäsen Meri Valkama)
Jaa-äänet: 2
Laura Korpinen, Mikko Paunio
Ei-äänet: 9
Vilja Alanko, Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Jarmo Kelo, Minna Lindgren, Matti Niiranen, Daniel Sazonov, Meri Valkama, Sinikka Vepsä
Tyhjä: 0
Poissa: 2
Kati Juva, Yaron Nadbornik
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi jäsen Meri Valkaman vastaehdotuksen äänin 9 - 2 (poissa 2).
2 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 (jäsen Meri Valkama)
Jaa-äänet: 2
Laura Korpinen, Mikko Paunio
Ei-äänet: 9
Vilja Alanko, Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Jarmo Kelo, Minna Lindgren, Matti Niiranen, Daniel Sazonov, Meri Valkama, Sinikka Vepsä
Tyhjä: 0
Poissa: 2
Kati Juva, Yaron Nadbornik
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi jäsen Meri Valkaman vastaehdotuksen äänin 9 - 2 (poissa 2).
3 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 3 (jäsen Laura Korpinen).
Jaa-äänet: 9
Vilja Alanko, Pentti Arajärvi, Eva Biaudet, Jarmo Kelo, Minna Lindgren, Matti Niiranen, Daniel Sazonov, Meri Valkama, Sinikka Vepsä
Ei-äänet: 2
Laura Korpinen, Mikko Paunio
Tyhjä: 0
Poissa: 2
Kati Juva, Yaron Nadbornik
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 9 - 2 (poissa 2).
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta antoi hyväksyttyjen vastaehdotusten osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.
11.04.2023 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Saila Nummikoski, lastensuojelun johtaja, puhelin: 310 43439
Sari Karisto, vs. nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja, puhelin: 310 23178
Marja-Riitta Kilponen, toiminnansuunnittelija, lastensuojelu, puhelin: 310 43777
Mika Porvari, toiminnansuunnittelija, nuorten palvelut ja aikuissosiaalityö, puhelin: 310 22410
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.02.2023 § 33
Lausunto
Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkökulmasta aloite, jossa Helsinki kehittää nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisemiseksi Nuoren läheltä -mallin, on tärkeä, mutta se ei sellaisenaan kuulu nuorisolain mukaiseen nuorisotyön perustehtävään. Kuvattu malli kuuluu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tehtävään.
Nuorisopalvelukokonaisuudessa nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuden parissa työskennellään nuorisotyön keinoin, lähestyen sitä yhteisöllisenä ilmiönä. Ehdotettu malli, jossa nuoren kanssa työskennellään yksilöllisesti, olisi merkittävä lisä jo tehtävälle nuorisotyön ennaltaehkäisevälle työlle.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Helsinki kehittää nuorten ongelmien ja väkivaltaisuuksien eskaloitumisen ennaltaehkäisemiseksi Nuoren läheltä -mallin. Ehdotetussa mallissa oireilevien nuorten ja heidän huoltajiensa välillä olevan sukupolven aikuiset toimivat sillanrakentajina nuorten, huoltajien ja sosiaali- ja viranomaistyöntekijöiden välillä. Aloitteessa todetaan, että näin varmistetaan, että nuori tulee kohdatuksi pehmein keinoin, läheltä, monialaisesti ja tehokkaasti.
Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on tunnistettu huolestuttavana ilmiönä niin Helsingin kuin pääkaupunkiseudun nuorisotyössä. Ilmiötä esiintyy kaikkien nuorten keskuudessa. Tällä hetkellä se näyttäytyy tilastollisesti nousevana erityisesti alaikäisillä nuorilla.
Väkivaltailmiö ei näyttäydy toistaiseksi nuorisotyössä jokapäiväisenä ilmiönä. Nuorten väkivallan ehkäisy -hankkeessa tehtyjen nuorisotyöntekijöiden haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että useimmiten nuorten väkivaltaista käyttäytymistä esiintyy ryhmäilmiönä ja useimmiten samat tekijäryhmät liikkuvat ympäri pääkaupunkiseutua: lopulta on kyse pienestä osasta nuoria, jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti.
Väkivaltaisuus liittyy nuoriin yksilöinä, mutta se on vahvasti ryhmädynamiikkaan kytkeytyvä ilmiö. Nuorisotyö keskittyy yhteisölliseen työskentelyyn nuorten kanssa. Väkivaltaisuuden ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi tehdään ja on edelleen tehtävä, monialaista ja laajaa työtä, yksilöllisen työn rinnalla myös yhteisöllisemmin.
Nuorisotyön yhtenä tehtävänä on yhdessä nuorten kanssa tehdä kestävämpää, turvallisempaa ja toimivampaa Helsinkiä. Nuorisopalveluissa kohdennetaan myös voimavaroja heikommassa olevien nuorten tueksi ja työtä tehdään siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Enemmän tukea tarvitseville nuorille tarjotaan yksilöllistä tukea, monipuolista kunkin nuoren tilannetta tukevaa toimintaa sekä tarvittaessa ohjausta sopivan avun piiriin. Viime vuosina nuorisopalveluissa on lisätty resursseja etsivään ja jalkautuvaan nuorisotyöhön, jotka osaltaan ehkäisevät syrjäytymistä ja varmistavat nuorten tarpeisiin vastaavaa työtä.
Nuorisotyö on nuorten hyvinvointia vahvistavaa, ensisijaisesti ennaltaehkäisevää työtä. Nuorisotyössä tehdään väkivallan parissa työtä, mutta edelleen on tarvetta vahvistaa ja kehittää toimivia työtapoja. Nuorisopalveluissa on tehty ja tehdään nuorten moninaisuuteen liittyviin tarpeisiin vastaamiseksi työtä muun muassa Nuorten väkivallan ehkäisy -hankkeessa, Moniääninen Helsinki -hankkeessa, Koulu- ja oppilaitosnuorisotyön hankkeessa ja Ankkuritoiminnan kehittämishankkeessa (ks. näistä tarkemmin oheismateriaalina olevassa liitteessä).
Erityisesti aloitteen teemaan vastaa syksyllä 2022 käynnistynyt pääkaupunkiseudun nuorisotoimien yhteinen Nuorten väkivallan ehkäisy -hanke, jossa kartoitetaan ilmiötä nuorisotyössä pääkaupunkiseudulla, ja jonka tavoitteena on nuorisoväkivallan ennaltaehkäisyn ja väkivaltaan puuttumisen mallien kehittäminen nuorisotyössä pääkaupunkiseudulla. Hankkeen aikana pyritään tunnistamaan nuorisotyön kehittämiskohtia erityisesti väkivaltailmiön näkökulmasta ja kokeillaan uusia malleja organisoida nuorisotyötä vielä enemmän palveluja tarvitsevien nuorten tavoittamiseksi sekä vahvempien yhteisöllisten verkostojen luomiseksi alueilla.
Nuorisotyössä on eri puolella Helsinkiä käytössä myös ART eli Aggression Replacement Training -menetelmä, jonka avulla voidaan opettaa epäsosiaalisesti (aggressiivisesti tai vetäytyvästi) käyttäytyville nuorille tai nuorille aikuisille valmiuksia rakentavaan vuorovaikutukseen. Osallistujat ovat nuoria, ja usein myös hänen perheensä on mukana työskentelyssä.
Väkivallan kanssa tehtävään työhön tarvitaan edelleen resursseja niin nuorisotyöhön kuin perhetyöhön. Nuoren läheltä -mallin työ nuorten ja perheiden kanssa olisi merkittävä lisä nuorisotyön rinnalle, kuitenkin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toteuttamana. Mikäli perheiden kanssa työskentelyä halutaan lisätä nuorisotyössä, tarvitaan tähän resursseja. Tällä hetkellä nuorisotyössä ei ole väkivallan ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen kaupungin omaa rahoitusta, jolla toiminta pystyttäisiin vakiinnuttamaan osaksi nuorisopalveluiden toimintaa.
Nuoren läheltä -mallin rinnalla on tärkeä vahvistaa nuorisotyön kohtaamistyötä alueilla. Vaikka nuorisotyössä toimitaan myös nuorten perheiden ja yhteisöjen kanssa, varsinainen perhetyö kuuluu sosiaalityön alueelle. Siksi muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä toimiminen on välttämätöntä, eikä väkivaltaista käyttäytymistä pystytä ennaltaehkäisemään ainoastaan nuorisotyön voimin. Mukaan tarvitaan työntekijöitä eri toimialoilta.
Käsittely
Vastaehdotus:
Teija Makkonen: Poistetaan kappale 5 toisen lauseen perästä sanat ”taustasta riippumatta”.
Eli lause tämän jälkeen: ”Ilmiötä esiintyy kaikkien nuorten keskuudessa.”
Kannattaja: Arja Karhuvaara
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Teija Makkosen vastaehdotuksen yksimielisesti.
Esittelijä
Lisätiedot
Sini Perho, suunnittelija, puhelin: 310 71596
Päätös tullut nähtäväksi 23.08.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Hannu Hyttinen, johtava kaupunginsihteeri, puhelin: 09 31036024