Ajankohtaiskatsaus vuonna 2023, Helsingin tapahtumasäätiö sr

HEL 2023-000307
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 21 §

Helsingin tapahtumasäätiö sr:n ajankohtaiskatsaus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin tapahtumasäätiö sr:n ajankohtaiskatsauksen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli Helsingin tapahtumasäätiö sr:n toimitusjohtaja Stuba Nikula. Paikalla oli myös hallituksen puheenjohtaja Elina Valtonen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin tapahtumasäätiö sr

Säätiön tarkoituksena on voittoa tai ylijäämää tavoittelematta kulttuurin, mukaan lukien kaupunkikulttuurin, aineettoman kulttuuriperinnön ja taiteen edistäminen sekä näiden eri muotojen tunnetuksi tekeminen kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle. Säätiö vahvistaa Helsingin kaupungin vetovoimaisuutta osana Helsingin kaupunkikonsernia.

Säätiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään viisi ja enintään yhdeksän varsinaista jäsentä. Helsingin kaupunki päättää hallitukseen kulloinkin kuuluvien jäsenten lukumäärän sekä valitsee ja tarvittaessa erottaa hallituksen puheenjohtajan ja muut jäsenet, joten säätiö kuuluu kaupungin määräysvaltaan.

Omistajastrategian tavoitteet ja keskeiset mittarit

Säätiölle asetettiin omistajastrategiassa seuraavat keskeiset tavoitteet ja mittarit:

1. Tavoite: Kaupungin vetovoiman kasvattaminen
Mittarit: -Kävijämäärä/vuosi
-Yleisötyön kehittäminen

2. Tavoite: Asiakaskeskeisyys
Mittarit: -Säännöllinen kävijätyytyväisyyskysely

3. Tavoite: Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman tavoitteita tukevan hiilineutraalisuussuunnitelman toteuttaminen
Mittarit: -Hiilineutraalisuussuunnitelmassa määriteltyjen mittareiden seuranta

4. Tavoite: Riittävä vakavaraisuus
Mittarit: -Omavaraisuus vähintään 20 %
-Omarahoitusosuus

Helsingin tapahtumsäätiö sr:n toimitusjohtaja Stuba Nikula antaa konsernijaoston kokouksessa säätiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Elina Valtonen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.03.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi