Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, 17.1.2022, henkilövahinko, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö

HEL 2023-001220
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 33

Takaisinsaantivaatimus koskien Itäkeskuksen bussiterminaalissa tapahtunutta liukastumisvahinkoa

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja hyväksyi LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimuksen niin, että hakijalle korvataan 7.358,27 euroa. Enemmät vaatimukset hylätään.

Päätöksen perustelut

Aiemmat päätökset

Toimitusjohtaja hylkäsi hakijan takaisinsaantivaatimuksen päätöksellään 23.11.2023, 49 §, jonka johdosta hakija teki liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunnalle oikaisuvaatimuksen. Johtokunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen 9.4.2024, 35 §, kumoten toimitusjohtajan edellä mainitun päätöksen ja palautti asian toimitusjohtajalle uudelleen käsiteltäväksi.

Esitetyt vaatimukset ja perusteet

Hakija LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö on 18.1.2023 esittänyt liikenneliikelaitokselle (HKL) määrältään 30.173,57 euron takaisinsaantivaatimuksen. Takaisinsaantivaatimuksen mukaan vakuutusyhtiö on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut 17.1.2022 noin klo 14.40 Itäkeskuksen bussiterminaalissa bussilinja 550:n odotuslaiturilla olleessa jäisessä kohdassa. Vaatimuksen mukaan vahingon sattuessa oli pakkassää, vahinkopaikalla oli lumen alla jäätä eikä aluetta ollut hiekoitettu.

Hakijan mukaan oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu kadun ja muun kulkureitin kunnossapitäjällä olevan korostunut huolellisuusvelvoite vastuulleen kuuluvan alueen liukkaudentorjunnasta, ja että HKL:llä on käänteinen näyttötaakka asiassa eikä HKL ole riittävällä tavalla kyennyt osoittamaan liukkaudentorjunnan huolehtimisesta olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Hakijan mukaan HKL:n selvitys alueen kunnossapidosta on liian yleisluonteinen, eikä siitä ilmene luotettavasti missä ja milloin liukkaudentorjuntaa on tehty.

Hakija on vaatinut HKL:ää korvaamaan vahingoittuneelle maksamiaan päivärahoja, fysikaalisen hoidon kuluja, sairaanhoitokuluja, lääkekuluja ja matkakuluja yhteensä 30.173,57 euroa. Hakijan vaatimus perustuu työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) 270 §:ään, jonka mukaan sillä on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla.

Korvausvelvollisuuden arviointi

HKL:n vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä arvioidaan vahingonkorvauslain (412/1974) vastuusäännösten sekä kunnossapitolain (669/1978) kunnossapidon laatutasoa määrittävien säännösten kautta. Vahingonkorvausvastuuta arvioidaan suhteessa ennen vahinkoa tehtyihin kunnossapitotoimenpiteisiin. Korvausvastuun edellytyksenä on, että kunnossapito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti taikka kadun kunnossapitoon kuuluvia tehtäviä on laiminlyöty, ja virheellisen menettelyn ja aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Vahinkopaikka sijaitsee Itäkeskuksen metroaseman yläpuolelle katutasoon rakennetussa linja-autoliikenteen terminaalissa, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) tuottaman bussiliikenteen silloisen linjan 550 laiturilla. Itäkeskuksen bussiterminaalin odotuslaiturit on osittain katettu. HKL:lle ilmoitettu tapaturman tapahtumapaikka on saattanut siten olla osin sääolosuhteilta suojassa.

HKL:n hallinnoimien metroasemien ja niiden yhteydessä sijaitsevien yleisten alueiden talvikunnossapidossa noudatetaan kohotettua hoitovalmiutta, jolloin kunnossapidosta vastaava urakoitsija hoitaa lumenpoiston ja liukkaudentorjunnan metron liikenteen käynnistymisen mukaisesti ja tarpeen mukaan säätilan niin vaatiessa lumenpoistoa ja liukkaudentorjuntaa jatketaan läpi päivän.

Tiedot vahinkopaikalla tehdyistä kunnossapitotoimenpiteistä perustuvat kunnossapidosta vastaavalta saatuun selvitykseen, joka pohjautuu päiväkirjatietoihin. Vahinkopaikalla on tehty vahinkopäivänä 17.1.2022 lumenpoistoa ja liukkaudentorjuntaa kello 1-22 välisenä aikana niin, että ensimmäisenä hoidetaan metroasemat ja niiden laiturialueet. Lisäksi saadun selvityksen mukaan kunnossapitotoimien tarvetta on käyty tarkistamassa paikalla klo 6-14 välisenä aikana. Ennen vahinkopäivää alue on hiekoitettu edellisen kerran 15.1.2022.

Ilmatieteenlaitoksen Kumpulan mittausasemalla tehdyissä mittauksissa vahinkoa edeltävänä päivänä 16.1.2022 (edellisen hiekoituskerran jälkeen) on ollut vähäistä vesisadetta ja lämpötila on ollut aamun jälkeen 1-2 °C plussan puolella. Vahinkopäivänä on satanut räntää ja lunta klo 4–11 välisenä aikana, josta suurin osa klo 8-10 välillä ja joka kasvatti lumen syvyyttä noin 6 cm. Lämpötila on ollut plussan puolella aamuyöllä ja kääntynyt pakkaselle n. klo 9 aikoihin. Vahingon aikaan n. klo 14.40 lämpötila on ollut -3,2 °C. Vahinkohetkellä ei ole satanut lunta ja sää on ollut pilvetön.

Vahingonkärsijän mukaan vahinkopaikka on ollut peilikirkkaalla jäällä, jonka päälle oli satanut lunta, eikä aluetta ollut hiekoitettu.

Huomioiden vallitseva oikeuskäytäntö, asiassa saatu selvitys sekä sääolosuhteet, ei tapahtumapäivältä alueen kunnossapitäjältä saatua näyttöä voida pitää riittävänä, jotta HKL pystyisi yksiselitteisesti vapautumaan vahingonkorvausvastuusta. Koska HKL ei tapauksessa täysin pysty osoittamaan huolehtineensa alueen riittävästä kunnossapidosta kyseisenä ajankohtana, sen katsotaan olevan korvausvelvollinen asiassa.

Korvattava vahinko

Sairaanhoitokulut korvataan lähtökohtaisesti julkisen terveydenhuollon kustannustason mukaisesti. Yksityisen terveydenhoitopalvelun kustannukset korvataan, jos yksityisen palvelun käyttöön on vahingonkärsijän kannalta ollut erityinen peruste, kuten hoitoon pääsyn viivästymisen aiheuttama haitta vahingonkärsijän terveydentilaan, tai tarvittavaa palvelua ei ole saatavilla julkisella puolella. Käytäntö perustuu vahinkoa kärsineen vahingon rajoittamisvelvollisuuteen. Kyse on yleisestä vahingonkorvausoikeudellisesta periaatteesta, jonka mukaan vahingonkärsijän velvollisuutena on menetellä siten, että vahingon määrä jää mahdollisimman pieneksi. Tämä tarkoittaa, että vahingonkärsijän tulee lähtökohtaisesti käyttää hinnaltaan edullisimpia palveluilta. Korvausvaatimuksessa ei ole esitetty erityistä perustetta yksityisten terveydenhoitopalveluiden käyttöön.

Vakuutuslaitoksen takautumiskorvaus voi olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle. Vahingonaiheuttaja ei siten vastaa sellaisista vahingoista, jotka olisi voitu välttää vahingonkärsijän asianmukaisilla rajoittamiskeinoilla. Hakemalla maksu- tai lääkekattoa vahingonkärsijä pyrkii siihen, että hoito- ja lääkekustannukset eivät nousisi tarpeettoman suuriksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992) on säädetty palvelujen käyttäjälle kalenterivuoden aikana asiakasmaksuista aiheutuville kustannuksille enimmäismäärä eli maksukatto. Maksukaton ylittymisen jälkeen ovat maksukattoon sisältyvät palvelut maksuttomia kyseisen kalenterivuoden loppuun saakka. Vuonna 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäville asiakasmaksuille säädetty maksukatto on 692,00 euroa.

Koska takautumiskorvaus voi olla enintään sen suuruinen, mitä HKL olisi velvollinen korvaamaan vahingonkärsijälle, korvataan vakuutusyhtiölle terveydenhuollon asiakasmaksuja enintään 692,00 euroa per kalenterivuosi.

Näin ollen hakijalle korvataan liukastumisvahingosta aiheutuneita erittelyiden mukaisia hoitokuluja vuodelta 2022 maksukaton täyttymiseen asti yhteensä 692,00 euroa.

Lääkekulut 641,62 euroa korvataan vaatimuksen mukaan.

Matkakulut korvataan matkakorvausten vuosiomavastuuta (ns. matkakatto) vastaavaan määrään eli 300,00 euroon asti, jonka ylittävien kustannusten osalta vahingonkärsijä on oikeutettu korvaukseen Kelalta.

Tapaturmavakuutuskeskuksen ohjeen (Takautumisoikeus työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksessa, 2019) mukaan työtapaturmavakuutusyhtiölle korvataan 40 % vakuutusyhtiön maksamasta päivärahasta. Kelan sairauspäivärahan omavastuuajalta maksetaan 100 % korvaus. Näin ollen hakijalle korvataan päivärahakorvauksista yhteensä 5.724,65 euroa.

Yhteensä korvattava määrä on siten 7.358,27 euroa.

Toimivalta

Vahingonkorvauksista päättäminen kuuluu hallintosäännön 11 luvun 2 § 1 kohdan mukaiseen liikelaitoksen toimitusjohtajan yleistoimivaltaan.

Päätös tullut nähtäväksi 10.05.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Päättäjä

Saara Kanto
toimitusjohtaja