Liikennejärjestelyt, Vellamonkatu ja Saarenkatu, Hermanni

HEL 2023-005382
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 100

Liikennejärjestelyt, Vellamonkatu ja Saarenkatu, Hermanni

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan väliaikaiset liikennejärjestelyt Violanpuiston ympäristössä piirustuksen 7459 mukaisesti korkeintaan 25.4.2028 saakka.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti 13.6.2023 § 164 myöntää tilapäisen rakennusluvan Violanpuistoon osoitteeseen Saarenkatu 11 sijoitettavalle paviljonkipäiväkodille.

Väliaikaisen paviljonkipäiväkodin saatto- ja huoltoliikenteen järjestelyt vaativat muutoksia alueen liikennejärjestelyihin.

Päiväkodin huoltoliikenne kulkee Saarenkatua pitkin. Saattoliikenteelle osoitetaan pysäköintipaikkoja tilapäisen rakennusluvan liikennesuunnitelmaselostusliitteen mukaisesti Vellamonkadun varteen. Osoitettujen pysäköintipaikkojen määrää lisätään nykyiseen nähden.

Toteutetaan tilapäisen rakennusluvan liikennesuunnitelmaselostuksen mukaiset järjestelyt päiväkodin toiminnan ajaksi, mutta korkeintaan viideksi vuodeksi, jonka jälkeen palautetaan järjestelyt muuttuneilta osin piirustuksen 5734 mukaisiksi ja Vellamonkadun varren saattopaikat palautetaan asukaspysäköintipaikoiksi.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 1 500 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Päätös tullut nähtäväksi 25.08.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Taneli Nissinen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 76765

taneli.nissinen@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö