Palkasta päättäminen, tarkastusjohtajan kokonaispalkan tarkistaminen, tarkastusvirasto

HEL 2023-007063
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 58 §

Tarkastusjohtajan kokonaispalkan tarkistaminen

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti, että tarkastusjohtajan kokonaispalkkaa korotetaan järjestelyeristä tarkastusviraston korotusraamia vastaavalla osuudella. Korotus on 1,9:n järjestelyeräprosentilla laskettuna 162,90 euroa kuukaudessa.

Käsittely

Esteelliset: tarkastusjohtaja Timo Terävä
Esteellisyyden syy: osallisuusjäävi (hallintolain 28.1 § kohta 1)
Tarkastusjohtaja Timo Terävä ei osallistunut asian käsittelyyn eikä ollut läsnä sitä käsiteltäessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupungin hallintosäännön 13 luvun 1 § 2 momentin 13 kohdan mukaan tarkastuslautakunta päättää tarkastusjohtajan palkasta kaupungin yleisten palkanmääräytymisperusteiden mukaisesti sekä palkan harkinnanvaraisesta tarkistamisesta ja muusta palkitsemisesta.

Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES) 2022–2025 sekä kunta- ja hyvinvointialan kehittämisohjelma 2022–2027 sisältävät kesäkuussa 2023 voimaan tulevia korotuksia. Korotus koostuu kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen paikallisesta järjestelyerästä 1.6.2023 lukien (0,7 prosenttia) ja kunta- ja hyvinvointialan palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskevan kehittämisohjelman 2023–2027 mukaisesta paikallisesta järjestelyerästä 1.6.2023 lukien (1,2 prosenttia). Järjestelyerän suuruus on laskettu kaupunginkanslian henkilöstöosaston ohjeiden mukaisesti tarkastusjohtajan maaliskuun 2023 kokonaispalkasta.

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

Kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta. Tarkoituksena on uudistaa palkkausjärjestelmiä siten, että työssä tarvittavan osaamisen ja vastuun sekä yksilön palkitseminen hyvistä työsuorituksista toteutuvat nykyistä paremmin.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki kunnallisesta viranhaltijasta 50 §

Sulje

Esittelijä

Nuutti Hyttinen

Lisätietojen antaja

Vilma Lamminpää, controller, puhelin: +358931036581

vilma.lamminpaa@hel.fi