Yhteisjärjestelysopimus, Helsingin kaupunki - KOy Uusi Lyyra ja KOy Lyyran Toimisto, Liikenneliikelaitos, HKL, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-007136
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 20

Yhteisjärjestelysopimuksen puoltaminen / Hakaniemen metroasema ja Lyyra-kiinteistöt

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti puoltaa Helsingin kaupungin, Kiinteistö Oy Uusi Lyyran ja Kiinteistö Oy Lyyran Toimiston välillä neuvotellun yhteisjärjestelysopimuksen hyväksymistä ja lähettää Kaupunkiympäristön toimialalle puoltoa koskevan vahvistuskirjeen.

Päätöksen perustelut

Allekirjoitettu toteutussopimus

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.10.2018, 284 §, järjestetyn suunnittelu- ja toteutuskilpailun perusteella Kallion Siltasaaren liike- ja toimistotontin 11307/7 ja liike-, asuin- ja toimistotontin 11306/8 uudisrakennusten toteuttajaksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan (HYY).

Samalla kaupunginvaltuusto päätti myydä tälle tai tämän omistamalle kiinteistöyhtiölle em. tontit yhteensä 15 154 000 eurolla ja tehdä tämän kanssa kilpailun aikana neuvotellun toteutussopimuksen tonttien uudisrakentamisesta.

Kaupunki ja HYY allekirjoittivat 13.2.2019 toteutussopimuksen ja kiinteistökauppojen esisopimuksen.

Tehty yhteisjärjestelysopimus

Kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun yritystontit-tiimin tiimipäällikkö hyväksyi 7.1.2020, 2 §, Helsingin kaupungin (yleisen katualueen 91-11-9901-100 omistajana) ja Kiinteistö Oy Helsingin Lyyran (kiinteistöjen 91-11-306-9 ja 91-11-307-17 omistajana) välillä neuvotellun yhteisjärjestelysopimuksen.

Yhteisjärjestelysopimus perustuu kaupunginvaltuuston päätökseen, jolla em. tontit myytiin uudisrakentamista varten kilpailun voittajalle ja tämän kanssa tehtiin tätä koskeva
toteutussopimus (13.2.2019) ja sittemmin tämä yhteisjärjestelysopimus.

Yhteisjärjestelysopimuksen päivittäminen

Helsingin kaupunki, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) ja Kiinteistö Oy Uusi Lyyra (y-tunnus 3330819-1) ja Kiinteistö Oy Lyyran Toimisto (y-tunnus: 3330818-3) ovat yhdessä neuvotelleet edellä mainitun yhteisjärjestelysopimuksen päivittämisestä.

Yhteisjärjestely on tarpeellista alueella nykyisin sijaitsevan metron sekä sinne toteutettavien uudisrakennusten tilojen, rakenteiden, palvelujen, taloteknisten järjestelmien, huolto-, kulku- ja ajoyhteyksien yms. järjestämiseksi, sillä ne sijaitsevat osittain toisen osapuolen omistuksessa olevalla alueella.

Yhteisjärjestelysopimus on nyt tarkoitus päivittää vastaamaan kiinteistöllä 17 sijaitsevan toimistohankkeen valmistumishetken tilannetta.

Yhteisjärjestelysopimus perustuu pitkälti Lyyra-hankkeen toteutussopimukseen, jossa on sovittu laajasti ja yksityiskohtaisesti mm. kiinteistöillä 17 ja 9 sijaitsevien hankkeiden ja yleisellä alueella sijaitsevan metroaseman välisistä vastuista ja velvoitteista. Osa toteutussopimuksen mukaisista, erityisesti kiinteistöön 17 kohdistuvista velvoitteista on nyt toteutettu valmiiksi ja tämä tuodaan ilmi päivitetyssä yhteisjärjestelysopimuksessa.

Päivitetyllä yhteisjärjestelysopimuksella korvataan kokonaisuudessaan 7.1.2020 päivätty ja 18.3.2021 rekisteröity yhteisjärjestelysopimus.

Sopimus on tarkoitus rekisteröidä kiinteistörekisteriin, jolloin sopimuksen katsotaan olevan kolmansien osapuolten tiedossa ja sitovan näin ollen myös myöhempiä luovutuksensaajia.

HKL ei ole yhteisjärjestelysopimuksen varsinainen sopimusosapuoli, koska kyseessä on kiinteistön omistajien (Helsingin kaupunki, Kiinteistö Oy Uusi Lyyra ja Kiinteistö Oy Lyyran Toimisto) välinen maankäyttö- ja rakennuslain 164 §:n tarkoittama yhteisjärjestely. Allekirjoittamalla liitteenä 2 olevan vahvistuskirjeen HKL ilmoittaa kuitenkin ottavansa vastattavakseen kaikki edellä mainitun yhteisjärjestelysopimuksen mukaiset oikeudet ja velvoitteet siltä osin kuin ne liittyvät sen hallinnoimaan metroon ja metron toimintaan. Allekirjoitettu vahvistuskirje tulee yhteisjärjestelysopimuksen liitteeksi.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 4 § 1 mom. 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunkiympäristön toimialajohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija käyttää kaupungin puolesta maanomistajan puhevaltaa.

Tällöin yhteisjärjestelysopimuksen hyväksymisestä Helsingin kaupungin puolesta päättää kaupunkiympäristön toimialajohtaja tai viranhaltija, jolle toimialajohtaja on kyseistä toimivaltaa siirtänyt.

Hallintosäännön 11 luvun 2 § 1 mom. 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, liikelaitosta koskevista asioista ja hoitaa muutoinkin juoksevaa hallintoa.

Koska nyt päätettävänä olevassa asiassa (yhteisjärjestelysopimuksen hyväksymisen puoltaminen) ei ole kyse maanomistajan puhevallan käyttämisestä vaan yhteisesti neuvotellun sopimuksen puoltamisesta HKL:n osalta ja sopimuksen liittyessä kaupunginvaltuuston päättämän asian täytäntöönpanoon, voidaan asian katsoa kuuluvan HKL:n toimitusjohtajan yleistoimivaltaan ja siten HKL:n toimitusjohtaja voi puoltaa sopimuksen hyväksymistä.

Päätös tullut nähtäväksi 08.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Päättäjä

Saara Kanto
toimitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Sopimusluonnos
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.