Vahingonkorvaus, henkilövahinko, 13.12.2022, Nordenskiöldinkatu 20
Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan vaatimus
Hakija on 30.5.2023 esittänyt kaupungille määrältään 6 750 euron vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakija on liukastunut 13.12.2022 klo 16.30 osoitteessa Nordenskjöldinkatu 20. Vaatimuksen mukaan vahinkopaikka oli hiekoitettu mutta myöhemmin aurattu, joten lumi oli pakkautunut kovaksi ja liukkaaksi.
Sovellettavat normit ja ohjeet
Kiinteistö, jonka alueella vahinko on tapahtunut, on kaupungin hallinnoima, joten kaupungin vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä arvioidaan sekä vahingonkorvauslain vastuusäännösten että maankäyttö- ja rakennuslain kunnossapitoa koskevien säännösten kautta.
Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa pitämään rakennuksen ympäristöineen sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset. Kaupungilla on kiinteistön omistajana vastuu alueen kunnossapitotoimien toteuttamisesta.
Kaupunki on siirtänyt sopimuksin kyseisen alueen kunnossapidon palveluyhtiölle. Kaupungin ja palveluyhtiön välisen sopimuksen mukaan lumityöt aloitetaan ulko-ovien edustoilta sekä pääkulkuväyliltä klo 7 mennessä ja suoritetaan viimeistään klo 9 mennessä. Jatkuvan tai päiväaikaisen toistuvan pyryn, räntäsateen tai jäätävän sateen aikana tulee lumen, loskan ja jään poistamisesta huolehtia siten, että lumi- ja loskakerroksen paksuus ei ole yli 5 cm. Ulko-ovien edustoille sekä pääkulkuväylille levitetään tasaisesti 3–6 mm raekoon sepeliä 60–150 g/m² klo 9 mennessä ja heti lumenpoiston jälkeen. Lumenpoisto piha- ja pysäköintialueilla aloitetaan klo 7 mennessä. Jatkuvan tai toistuvan sateen sattuessa työ uusitaan heti, kun lunta on yli 5 cm. Liukkaudentorjunta suoritetaan tarvittaessa. Kiinteä lumi- tai jääkerros ei saa ylittää 1 cm:ä kiintopäällystealueilla tai 3 cm sorapintaisilla alueilla. Sohjo ja loska poistetaan piha- ja pysäköintialueilta klo 7 mennessä mikäli sohjo- tai loskakerros ylittää 5 cm. Työ uusitaan päivän aikana, mikäli sohjo- tai loskakerros ylittää 7 cm. Sulavedet johdetaan pois siten, että alueella ei ole liikkumista haittaavia vesilammikoita.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Alueen kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkoalueella on aloitettu auraustoimenpiteet 12.12.2022 klo 17, ja niitä on jatkettu yhtämittaisesti 14.12.2022 klo 5 saakka. Kyseisellä aikavälillä lunta on satanut noin 20 cm. Kunnossapidon omien säähavaintojen mukaan vahinkohetkellä 13.12.2022 klo 16.30 on ollut meneillään jatkuva lumisade. Hiekoitusta ei ole voitu tehdä kesken lumisateen, vaan se on tehty aurauksen päätteeksi yöllä 14.12.2022.
Forecan Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla tehtyjen mittausten mukaan vahinkohetkellä 13.12.2022 klo 16.30 lämpötila on ollut -6,1 °C ja lumen syvyys on ollut 44 cm. Vahinkohetkellä on ollut meneillään lumisade. Lumisade on alkanut vahinkoa edeltävänä päivänä, 12.12.2022 klo 11, ja jatkunut vahinkopäivää seuraavaan yöhön saakka. Lumen syvyys on lumisateen alkaessa 12.12.2022 ollut 20 cm. Lämpötila on vaihdellut vahinkopäivänä ennen vahinkoa -8,4 °C ja -6 °C välillä.
Asiassa saadun selvityksen perusteella isännöitsijälle ei ole tullut palautteita vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta tai muusta kunnossapidon tarpeesta ennen vahinkotapahtumaa, eikä kaupungille ole esitetty muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia kyseisestä vahinkopaikasta joulukuulta 2022.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei hiekoittaminen ole tarpeellista silloin, jos se on hyödytöntä, kuten silloin, jos hiekka uppoaisi lumen alle niin, ettei liukkaus vähenisi (KKO 1968 II 98). Tästä syystä jalankulkijan tulee noudattaa talvella erityistä varovaisuutta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Saatujen selvitysten perusteella vahinkopaikkaa on kunnossapidetty kaupungin normien mukaisesti. Vahinkoa edeltävänä päivänä on alkanut lumisade, ja lumen syvyys on noussut Kaisaniemen mittausaseman mittauksissa 24 cm vahinkohetkeen mennessä. Vahinkoalueen auraus on ollut meneillään vahingon tapahtuessa, ja vahinkoalueen hiekoitus on tehty lumisateen ja aurauksen päätyttyä vahinkoa seuraavana yönä. On tunnettu tosiasia, että tällaisissa sääolosuhteissa saattaa syntyä liukkautta, joten jalankulkijan on noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta.
Vallitseva oikeuskäytäntö, asiassa saadut selvitykset ja vallinneet sääolot huomioon ottaen kaupunki katsoo, ettei se ole laiminlyönyt alueen kunnossapitoa, eikä ole asiassa korvausvelvollinen. Kyseinen vahinko on valitettava tapaturma, josta kaupunki ei ole vastuussa.
Sovelletut säännökset
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 166 §
Toimivalta
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 19.12.2022 tekemän päätöksen § 45 mukaan hallinto- ja lakipalveluiden lakipalvelut-yksikön päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 15 000 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 09.11.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Eeva-Maria Mattila, valmistelija, puhelin: 09 310 34957