Ajankohtaiskatsaus vuonna 2023, Helsingin Asumisoikeus Oy
Helsingin Asumisoikeus Oy:n ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin Asumisoikeus Oy:n ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaukset.
Konsernijaosto katsoo, että Haso ja Heka eivät ole onnistuneet riskienhallinnassa ja toimintaympäristön muutosten ennakoinnissa. Suurien ja velkapainotteisen taseen omaavina yhtiöinä niiden olisi pitänyt varautua korkotason normalisoitumiseen ja stressitestata oma taseensa. Konsernijaosto edellyttää yhtiöiltä toimia riskienhallinnan osalta tässä tilanteessa.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavana olivat Helsingin Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Juha Viljakainen ja hallituksen puheenjohtaja Hanna Dhalmann sekä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaana Närö ja hallituksen puheenjohtaja Juha Hakola. Paikalla oli myös Helsingin kaupungin asunnot Oy:n hallituksen jäsen Tuula Saxholm. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esteelliset: Tuula Saxholm
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)
Vastaehdotus:
Juhana Vartiainen: Konsernijaosto katsoo, että Haso ja Heka eivät ole onnistuneet riskienhallinnassa ja toimintaympäristön muutosten ennakoinnissa. Suurien ja velkapainotteisen taseen omaavina yhtiöinä niiden olisi pitänyt varautua korkotason normalisoitumiseen ja stressitestata oma taseensa. Konsernijaosto edellyttää yhtiöiltä toimia riskienhallinnan osalta tässä tilanteessa.
Kannattaja: Pia Pakarinen
Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Juhana Vartiaisen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää merkitä tiedoksi Helsingin Asumisoikeus Oy:n ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaukset.
Helsingin Asumisoikeus Oy
Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa tai vuokraoikeuden nojalla hallita kiinteistöjä ja omistaa niille rakennettavia asuintaloja sekä luovuttaa niissä sijaitsevien huoneistojen hallintaoikeuksia vastiketta vastaan asumisoikeussopimuksen tai vuokrasopimuksen nojalla.
Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteidenmukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön.
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnantukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.
Helsingin asumisoikeus Oy:llä on noin 5 700 ARA-asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yhteensä yli 10 000 asukasta.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit
Tavoite 1.
Kiinteistöomaisuuden taloudellinen ja tehokas hallinta
-Vastikkeiden kehitys
-Ylläpitokustannukset (€/m2)
-Investoinnit suhteessa poistoihin
Tavoite 2.
Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
- hiilineutraalisuus- tai ympäristöohjelman toteutettujen
toimenpiteiden määrä / kaikkien toimenpiteiden määrä
(x/x)
Tavoite 3.
Tyytyväiset asiakkaat
- säännöllisen asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset
Tavoite 4.
Riittävä vakavaraisuus
-Omavaraisuusaste vähintään 10 %
Helsingin kaupungin asunnot Oy
Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia Helsingin alueella omistaa, hankkia omistukseensa tai vuokraoikeuden nojalla hallita tontteja, sekä omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot luovutetaan vuokralle.
Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön.
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.
Helsingin kaupungin asunnot Oy:llä on noin 53 000 ARA-vuokra-asuntoa, joissa asuu yhteensä yli 92 000 asukasta.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit
Tavoite 1.
Kiinteistö-omaisuuden taloudellinen ja tehokas hallinta
-Yhtiön vuokrataso pysyy kohtuuhintaisena siten, että yhtiön keskivuokran ja Tilastokeskuksen Helsingin markkinavuokran ero on vähintään 40 %
-Ylläpitokustannukset (€/m2)
-Investoinnit suhteessa poistoihin
Tavoite 2.
Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
- ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa
asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä, jotka
ovat kehittyneet toivottuun suuntaan / kaikkien
ympäristöjärjestelmässä/hiilineutraalisuusohjelmassa
asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä (x/x)
Tavoite 3.
Tyytyväiset asiakkaat
- säännöllisen asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset
Tavoite 4.
Riittävä vakavaraisuus
-Omavaraisuusaste vähintään 10 %
Helsingin Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Juha Viljakainen ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaana Närö antavat yhtiöitä koskevat suulliset ajankohtaiskatsaukset konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa ovat läsnä yhtiöiden hallituksen puheenjohtajat Hanna Dhalmann (Helsingin Asumisoikeus Oy) ja Juha Hakola (Helsingin kaupungin asunnot Oy). Kokouksessa on läsnä myös Helsingin kaupungin asunnot Oy:n hallituksen jäsen Tuula Saxholm.
Päätös tullut nähtäväksi 28.06.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718