Hankinta, peruskorjaus, Leikkipuisto Filpus
Leikkipuisto Filpuksen peruskorjaus, kokonaisurakka, urakoitsijan valinta
Päätös
Infrapäällikkö hyväksyi Tieluiska Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Tieluiska Oy:n kanssa tehdään leikkipuisto Filpuksen peruskorjaus, kokonaisaurakkaa koskeva hankintasopimus. Hankinnan arvo on 1 182 000 euroa (alv 0 %).
Infrapäällikkö oikeutti kaupunkiympäristön toimialan alueellisen rakennuttamisen yksikön päällikön allekirjoittamaan edellä mainitun hankintasopimuksen.
Hankintasopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu.
Hankintasopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen.
Päätöksen perustelut
Yleistä rakennuskohteesta
Urakka käsittää leikkipuisto Filpuksen peruskorjauksen tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti kaikkine töineen ja hankintoineen täysin valmiiksi.
Urakka sisältää mm. nykyisten pintojen ja rakenteiden purkutöitä, kahluualtaan kunnostusta, kahluualtaan puureunus rakennetaan suunnitelmien mukaisesti Accoya puusta, peliareenan rakentamista, leikkivälineiden, kalusteiden ja varusteiden kunnostusta ja asentamista, päällysteiden rakentamista, kasvillisuuden uusimista. Kohteeseen uusitaan puiston valaistus ja rakennetaan salaoja-, vesi- ja viemärijärjestelmiä.
Rakennuttaja on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan yleiset alueet -palvelu, joka toimii myös YSE 98 mukaisena tilaajana.
Töiden tulee olla valmiina ja vastaanotettuna sekä viranomaisten ja tarkastavien laitosten vaatimat tarkastukset hyväksytysti pidettynä 2.8.2024.
Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunkiympäristön toimialan 14.8.2023 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2023-008224. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä rakennusurakka.
Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus 14.8.2023 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin ko. tarjouspyyntöä koskeva Internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat sähköisesti saatavissa.
Kilpailutuksen perusteella valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt tarjoaja.
Kustannukset
Työ rahoitetaan Helsingin kaupungin talousarvion kohdasta 8090203 Malmin puistot ja liikunta-alueet.
Saadut tarjoukset
Määräaikaan 1.9.2023 klo 13:00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat:
Tieluiska Oy | 1 182 000 euroa |
Rescet Oy | 1 278 000 euroa |
VRJ Etelä-Suomi Oy | 1 284 000 euroa |
Ralf Ajalin Oy | 1 491 816 euroa |
TerraWise Oy | 1 575 637 euroa |
Uudenmaan Infrapalvelut Oy | 1 616 000 euroa |
Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi
Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset:
A. Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta
1. Liikevaihdon kolmelta viimeksi kuluneelta vahvistetulta tilikaudelta oltava infraurakoinnissa vähintään 1 900 000 €/tilikausi (tilikauden pituus 12 kk).
Jos tarjouksen tekijä on ryhmittymä, on osakasyritysten yhdessä täytettävä liikevaihtoa koskeva vaatimus. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, rakennuttaja edellyttää, että jokainen ryhmittymän osakasyritys osallistuu yhteisvastuullisesti urakan käytännön töihin.
2. Tarjoajan tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet on oltava kunnossa
Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset tiedot Vastuu Group Oy:n Luotettava kumppani -raportista. Mikäli tarjouksen tekijänä on ryhmittymä, tarkistaa rakennuttaja liikevaihdon ja tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kaikilta ryhmittymän osakasyrityksiltä. Mikäli kilpailutuksen voittaja ei ole liittynyt Vastuu Group Oy:n Luotettava Kumppani -palveluun tai kilpailutuksen voittajan tilinpäätöstiedot eivät ole Vastuugroup.fi Luotettava kumppani -raportissa mukana, pyytää rakennuttaja erikseen ennen hankintapäätöksen tekoa seuraavat selvitykset:
- selvitys, siitä että yritys on merkitty ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisävelvollisten rekisteriin.
- kaupparekisteriote, josta selviää yrityksen rekisteriin merkitsemisaika, toimiala, hallitus, muu johto, nimenkirjoittajat, tilintarkastajat, vastuuhenkilöiden henkilötiedot sekä onko viimeisimmät tilinpäätösasiakirjat toimitettu lainmukaisesti rekisteriviranomaisille sekä merkintä tai selvitys ettei yritystä tai sen toimihenkilöitä ole määrätty liiketoimintakieltoon.
- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty.
- todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.
- todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta ja tapaturmavakuutusmaksujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä tapaturmavakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusopimus on tehty.
- selvitys työterveyshuollon järjestämisestä.
- selvitys noudatettavasta työehtosopimuksesta.
- tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta.
Jos kilpailutuksen voittaja ei ole rekisteröitynyt tilaajavastuulain mukaisiin rekistereihin, pyytää rakennuttaja selvityksen rekisteröitymättömyyden perusteista.
Ulkomaisen kilpailutuksen voittajan on toimitettava pyynnöstä tilaajalle suomenkieliset tilaajavastuulain mukaisia selvityksiä vastaavat tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. Selvitykset on toimitettava sekä lähtömaasta että Suomesta.
3. Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen.
Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky voidaan katsoa riittäväksi, jos tarjoajan taloudellinen tilanne on viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa luottoluokituksessa on vähintään tasolla A+ tai Bisnode Finland Oy:n luottoluokituksessa on vähintään tasolla A.
Jos tarjoajan osalta ei ole saatavissa edellä mainittuja luottoluokitustietoja, tarjoajan tilannetta voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen perusteella. Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, edellä oleva luottoluokitusvaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita voimavarayksikköinä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.
B. Vaatimukset tekniselle ja ammatilliselle pätevyydelle
Tarjoajan on täytettävä seuraavat teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat soveltuvuusvaatimukset:
1. RALA-pätevyys, työlaji 15.1 sekä pääurakointitaso 16 tai RALA-pätevyyksien puuttuessa muulla tavoin osoitettu vastaava pätevyys.
RALA-pätevyyttä 15.1 vastaavana pätevyytenä pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa kasvillisuusrakennetöistä viimeisen 5 vuoden aikana tarjouspyynnön julkaisuajankohdasta laskettuna.
RALA-pätevyyttä 16 vastaavana pätevyytenä pidetään 3 kpl valmistunutta ja vastaanotettua referenssiurakkaa pääurakoitsijana toimimisesta viher- ja ympäristörakentamisen töissä viimeisen 5 vuoden aikana tarjouspyynnön julkaisuajankohdasta laskettuna.
Rakennuttaja tarkistaa kilpailutuksen voittajan RALA-pätevyyden RALA ry:n RALA-pätevyystodistuksesta.
Mikäli kilpailutuksen voittajalta puuttuu vaadittavien työlajien RALA-pätevyys, on kilpailutuksen voittajan osoitettava referenssitiedoin vastaava pätevyys sähköisellä lomakkeella.
2. Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla alalle soveltuva AMK-tutkinto (esimerkiksi insinööri, rakennusmestari, hortonomi, ympäristösuunnittelija). Hänellä tulee olla valmistumisen jälkeen vähintään 5 vuotta vastuullisen työnjohtajan työkokemusta. Vastuullisella työnjohtajalla ei saa olla samaan aikaan muita tehtäviä hoidettavanaan, ellei toisin ole nimenomaisesti sovittu Rakennuttajan kanssa. Vastuullisen työnjohtajan tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.
Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää.
3. Urakoitsijan työmaainsinöörillä tulee olla alalle soveltuva AMK-tutkinto (esimerkiksi insinööri, rakennusmestari, hortonomi) sekä valmistumisen jälkeen vähintään 5 vuotta tekniseltä alalta työkokemusta.
4. Urakoitsijan vihertyönjohtajalla tulee olla vähintään puistopuutarhurin tutkinto. Hänellä tulee olla valmistumisen jälkeen vähintään 3 vuotta viheralan työkokemusta.
Vastuulliselta työnjohtajalta, työnjohdolta sekä urakoitsijan hankkeeseen osallistuvilta muilta avainhenkilöiltä edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Kaikkien urakoitsijan nimeämien avainhenkilöiden tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.
5. Työmaa toteutetaan kokonaisuudessaan vähäpäästöisenä työmaana.
6. Helsingin kaupunki noudattaa toiminnassaan kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä kaupungin eettisiä periaatteita. Urakoitsija sitoutuu omassa toiminnassaan noudattamaan Helsingin kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä eettisiä periaatteita. Urakoitsijan tulee sisällyttää vastaavat periaatteet aliurakoitsijoita koskeviin tarjouspyyntöihinsä.
Tarjouspyynnön mukaiset soveltuvuusvaatimukset tarkastettiin tarjouskilpailutuksen voittaneelta tarjoajalta, Tieluiska Oy:ltä ja se on täyttänyt asetetut soveltuvuusvaatimukset.
Tarjousten tarkastus
Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.
Kaikki tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta
Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella.
Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.
Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Tieluiska Oy.
Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.
Viranhaltijan toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 13.12.2022 § 711 mukaan infrapäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 2 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Infrapäällikkö näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Päätös tullut nähtäväksi 12.09.2023
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Tea Karjalainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 52210