Avustuksen myöntäminen, avustushakemus vuodelle 2023, Syöpäklinikan Tukijat ry

HEL 2023-008597
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 117

Syöpäklinikan Tukijat ry:n avustushakemus vuodelle 2023

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti olla myöntämättä toiminta-avustusta Syöpäklinikan Tukijat ry:lle, koska yhdistyksen toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätöksen perustelut

Syöpäklinikan Tukijat ry tukee Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syöpätautien klinikan potilaita ja heidän läheisiään kohentamalla sairaalaympäristön viihtyisyyttä. Yhdistys tuottaa lisäksi potilasoppaita yhteistyössä Suomen Syöpäpotilaat ry:n kanssa.

Yhdistys hakee kaupunginhallitukselta 5 500 euroa toiminta-avustusta yhdistyksen näkyvyyden ja viestinnän kehittämiseen uudistamalla verkkosivut ja parantamalla hakukoneoptimointia. Tämän tavoitteena on mm. yhteistyökumppaneiden ja sosiaalisen median näkyvyyden parantaminen sekä lahjoitusten vastaanottamisen helpottaminen. Yhdistys ei ole aiemmin saanut avustusta Helsingin kaupungilta.

Kaupunginhallitukselle toimitettuja avustushakemuksia liitteineen arvioidaan kaupunginhallituksen päättämien (Khs 28.10.2019 § 723) avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin ja merkitsevään määrään Helsingin kaupungin asukkaita. Lisäksi avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän toimialan toimintaa ja tavoitteiden toteutumista.

Avustusta Syöpäklinikan Tukijat ry:lle ei myönnetä, koska yhdistyksen toiminta ei kuuluu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätös tullut nähtäväksi 01.08.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Pia Ojavuo
vs. rahoitusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Syöpäklinikan tukijat ry avustushakemus

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.