Ehdokkaan nimeäminen, tilintarkastaja, Helsingin Pysäköinti Oy -nimisen perustettavan yhtiöön

HEL 2023-008796
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2

Perustettavan Helsingin Pysäköinti Oy -nimisen yhtiön tilintarkastajaehdokkaan nimeäminen

Puheenjohtaja

Päätös

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja päätti nimetä ehdolle perustettavan Helsingin Pysäköinti Oy:n tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab:n (päävastuullinen tilintarkastaja KHT, JHT Jorma Nurkkala). Tilintarkastajaehdokas nimetään vuonna 2023 perustettavalle yhtiölle ja tilikausille 2024-2025.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunki on perustamassa Helsingin Pysäköinti Oy -nimistä yhtiötä. Yhtiöjärjestysluonnoksen mukaan yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia hallinnoida Helsingin alueella sijaitsevia sekä sinne perustettavia alueellisia pysäköinti- ja palveluyhtiöitä sekä tarjota niille yleisiä hallinnointi- koordinointipalveluja liittyen tonttien välisiin yhteisjärjestelyihin ja pysäköinnin järjestämisen suunnitteluun, toteuttamiseen sekä kehittämiseen. Lisäksi yhtiön toimialana on osallistua keskitettyjen alueellisten pysäköintiratkaisujen sekä muiden alueellisten yhteisjärjestelyjen suunnitteluun, edistämiseen sekä hallinnoinnin kehittämiseen tarjoamalla kaupungille tähän liittyviä palveluja.

Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, varatilintarkastajaa ei valita. Tilintarkastajan toimikausi on kaksi vuotta. Tilintarkastaja nimetään vuonna 2023 perustettavalle yhtiölle ja tilikausille 2024-2025.

Päätös tullut nähtäväksi 14.08.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Arto Ahlqvist, tarkastuspäällikkö, puhelin: +358931036580

arto.ahlqvist@hel.fi

Päättäjä

Nuutti Hyttinen
puheenjohtaja