Valtuustoaloite, lintuystävällisen lasirakentamisen periaatteet Helsinkiin

HEL 2023-012258
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 74 §

Valtuutettu Sandra Hagmanin aloite lintuystävällisen rakentamisen periaatteista Helsinkiin

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Sandra Hagman ja 31 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan 27.9.2023 mm., että Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys on moniin tutkimuksiin nojaten nostanut esille lasirakentamisen vahingolliset vaikutukset lintupopulaatiolle. Suuret, läpinäkyvät ja heijastavat lasipinnat ovat linnuille hengenvaarallisia. Linnut törmäävät ikkunoihin ja muihin lasipintoihin, koska eivät pidä niitä esteinä niiden läpinäkyvyyden tai heijastavuuden vuoksi. Suomessa arvioidaan vuosittain kuolevan miljoonia lintuja lasirakenteiden takia. Ikkunakuolleisuus on yksi merkittävimmistä ihmisperäisistä lintujen kuolinsyistä. (Tringa.) Helsingissä esimerkiksi Tripla on muodostunut lintujen kannalta kohtalokkaaksi rakennukseksi. Me valtuutetut vaadimme, että Helsinki ottaa käyttöön lintuystävällistä lasirakentamista koskevat tarpeelliset määräykset 1) uusiin asemakaavoihin niitä laadittaessa, 2) voimassa oleviin asemakaavoihin niitä muutettaessa, sekä 3) kaupungin rakennusjärjestykseen.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto.

Kaupunginhallitus viittaa lautakunnan lausuntoon todeten aluksi, että jo elokuussa 2023 eli ennen aloitteen tekemistä työnsä aloittanut Lintuturvallisen rakentamisen työryhmä on saanut työnsä päätökseen. Kuten lautakunta toteaa, Helsingin kaupunki on nyt laatinut lintuturvallista rakentamista ohjaavan ohjeen ja myös määräysluonnoksen käytettäväksi kaavoituksessa ja otettavaksi huomioon rakennusjärjestyksen tulevan päivityksen yhteydessä.

Ohjeessa kerrotaan, mitä törmäysriskejä rakennuksen lasirakenteet aiheuttavat linnuille ja millaisilla toimilla riskejä voidaan vähentää. Ohjetta tullaan käyttämään kaupunkiympäristön toimialalla/rakennusvalvonnassa rakennushankkeiden ohjauksessa.

Ohjeessa ovat johdannon lisäksi seuraavat osiot:

2. Rakennuksen tai rakennelman sijainti

3. Lasin ulkonäkö ja käsittely

4. Lasin sijainti

5. Viherkatot ja -seinät

6. Valaistusasiat

7. Jo rakennetut rakennukset

8. Voimalinjat

Kaupunkiympäristön toimialan johtoryhmä on 8.1.2024 hyväksynyt ohjeen käyttöön.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on 1.2.2024 pidetyssä kokouksessaan merkinnyt ohjeen tiedoksi. Ohje esiteltiin kaupunkiympäristölautakunnalle 13.2.2024 pidetyssä kokouksessa info-asiana. Ohje julkaistaan seuraavaksi toimialan verkkosivuilla ja ohjeesta tiedotetaan asiakkaille.

Työryhmä on lisäksi laatinut määräysluonnoksen käytettäväksi tarpeen mukaan kaavoituksessa ja otettavaksi huomioon rakennusjärjestyksen päivityksen yhteydessä.

Määräysluonnos

"Ikkunoiden ja muiden lasiaiheiden, kuten lasikaiteiden, koko, sijoitus, pintakuviointi, lasin ominaisuudet ja muut ratkaisut sekä valaistus on suunniteltava ja toteutettava siten, että lintujen törmääminen lasiin minimoidaan."

Määräysluonnos on tarkoitus ottaa rakennusjärjestykseen, kun rakennusjärjestys rakentamislain (751/2023) sen 1.1.2025 voimaantulon jälkeen päivitetään vuoden 2026 loppuun mennessä. Helsingissä rakentamislain mukaisen rakennusjärjestyksen valmistelu aloitetaan vuoden 2025 alussa.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Sulje

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 144

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 27.02.2024 § 123

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle.

Helsingin kaupunki on laatinut lintuturvallista rakentamista ohjaavan ohjeen ja laatinut määräysluonnoksen käytettäväksi kaavoituksessa ja otettavaksi huomioon rakennusjärjestyksen päivityksen yhteydessä.

Kaupunkiympäristön toimialan asettama Lintuturvallisen rakentamisen -työryhmä on laatinut lintuturvallista rakentamista ohjaavan ohjeen. Ohjeessa kerrotaan, mitä törmäysriskejä rakennuksen lasirakenteet aiheuttavat linnuille ja millaisilla toimilla riskejä voidaan vähentää. Ohjetta tullaan käyttämään kaupunkiympäristön toimialalla/rakennusvalvonnassa rakennushankkeiden ohjauksessa.

Ohjeessa ovat johdannon lisäksi seuraavat osiot:
2. Rakennuksen tai rakennelman sijainti
3. Lasin ulkonäkö ja käsittely
4. Lasin sijainti
5. Viherkatot ja -seinät
6. Valaistusasiat
7. Jo rakennetut rakennukset
8. Voimalinjat

Kaupunkiympäristön toimialan johtoryhmä on 8.1.2024 hyväksynyt ohjeen käyttöön.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on 1.2.2024 pidetyssä kokouksessaan merkinnyt ohjeen tiedoksi. Ohje esiteltiin kaupunkiympäristölautakunnalle 13.2.2024 pidetyssä kokouksessa info-asiana. Ohje julkaistaan seuraavaksi toimialan verkkosivuilla ja ohjeesta tiedotetaan asiakkaille.

Työryhmä on lisäksi laatinut määräysluonnoksen käytettäväksi tarpeen mukaan kaavoituksessa ja otettavaksi huomioon rakennusjärjestyksen päivityksen yhteydessä.

Määräysluonnos

"Ikkunoiden ja muiden lasiaiheiden, kuten lasikaiteiden, koko, sijoitus, pintakuviointi, lasin ominaisuudet ja muut ratkaisut sekä valaistus on suunniteltava ja toteutettava siten, että lintujen törmääminen lasiin minimoidaan."

Määräysluonnos on tarkoitus ottaa rakennusjärjestykseen, kun rakennusjärjestys rakentamislain 1.1.2025 voimaantulon jälkeen päivitetään vuoden 2026 loppuun mennessä. Helsingissä rakentamislain mukaisen rakennusjärjestyksen valmistelu aloitetaan vuoden 2025 alussa.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Tuomas Hakala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37205

tuomas.hakala@hel.fi

Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26218

pentti.ruuska@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 09.04.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi