Aamukouluasia: ASTI-hankkeen järjestelmäkehitys kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla

HEL 2023-012517
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 611 §

Aamukouluasia: Asioinnin tietojärjestelmä (ASTI-hankkeen) tilannekatsaus

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas ja digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala aloitti vuonna 2019 mittavan hankkeen, jonka tarkoituksena oli toteuttaa uusi asioinnin järjestelmä koko toimialan palveluiden käyttöön.
Tavoitteena oli toteuttaa käyttäjälähtöiset sähköiset asiointipalvelut kaupunkilaisia varten. Kasvatuksen ja koulutuksen digiohjelmassa oli tavoitteena kokonaisvaltaisen alustan kehittäminen.

Asioinnin tietojärjestelmän (ASTI-hanke) kehittämisen arvioitiin sijoittuvan vuosille 2019-2024. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa asioinnin tietojärjestelmäkokonaisuus erityisesti varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, joka mahdollistaa uusia digitaalisia ratkaisuja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelujen saavuttamiseksi ja tarjoamiseksi asiakkaille.

ASTI-järjestelmä ei ole toiminut kaupungin edellyttämällä tavalla. Asioinnin tietojärjestelmän kehittäminen toimialan voimin on vienyt paljon resurssia.

Kaupunginhallituksen kokouksessa kaupunginhallitukselle esitetään ASTI-järjestelmän tilannekatsaus. Asiantuntijoina kokoukseen osallistuvat toimialajohtaja Satu Järvenkallas sekä digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.10.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pormestari
Juhana Vartiainen

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi