Tutkimuslupa, Palkitsemisen rooli tietotyöntekijöiden työtyytyväisyyteen ja motivaatioon julkisessa organisaatiossa

HEL 2023-012673
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 32

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä, Palkitsemisen rooli tietotyöntekijöiden työtyytyväisyyteen ja motivaatioon julkisessa organisaatiossa

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan liitteiden 1 ja 2 mukaisesti ********** Lappeenrannan – Lahden teknillisen yliopiston kauppatieteiden tutkinnon Pro gradu -tutkielmaan. Tutkimuksen aihe on ”Palkitsemisen rooli tietotyöntekijöiden työtyytyväisyyteen ja motivaatioon julkisessa organisaatiossa” –Tutkimuksen yhteyshenkilönä kaupunkiympäristön toimialalla on toimistopalvelupäällikkö ********** .

Tutkimuslupa on voimassa 10.03.2024 saakka.

Päätöksen perustelut

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää palkitsemiskeinojen roolia tietotyöntekijöiden motivointiin ja työtyytyväisyyteen kaupunkiympäristön toimialalla. Lisäksi tarkoituksena on perehtyä olemassa oleviin palkitsemiskeinoihin ja selvittää aineellisten ja aineettomien palkitsemiskeinojen painottumista organisaatiossa.

Aihe on ajankohtainen, sillä työntekijät viihtyvät yhä lyhyempiä aikoja yhdessä ja samassa organisaatiossa ja osaajista kilpaillaan. Palkitsemisella voidaan myös potentiaalisesti vaikuttaa henkilöstön saatavuuteen, jonka eteen kaupunkiympäristön toimialla tehdään jo töitä. Lisäksi kaupunkiympäristön toimialan henkilöstöpalvelujen mukaan palkitseminen aiheena on toimialalla paljon puhuttava aihe, josta käydään jatkuvasti keskustelua. Tutkimuksen avulla aiheesta saadaan tutkimustietoa myös tulevien keskustelujen tueksi.

Aineisto kerätään parihaastatteluina marraskuun 2023 aikana, jotka toteutetaan Microsoft Teams-alustan välityksellä. Haastatteluihin osallistuu 6-8 henkilöä hallinto- ja tukipalveluista. Haastatteluiden arvioitu kesto on 60–75 minuuttia jo-kaista paria kohden. Tutkimusaineisto säilytetään Pro Gradu -tutkielman tekijän kotikoneella, Lappeenrannan – Lahden teknillisen yliopiston Microsoft OneDrive alustalla, joka on salasanalla suojattu. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimusaineisto hävitetään sen jälkeen, kun Pro gradu -tutkielma on valmis ja palautettu.

Tutkimus ei sisällä henkilötietoja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

  • Asiantuntijahaastatteluissa kerättyjä tietoja saa käyttää vain päätöksessä mainittua tarkoitusta varten.
  • Tutkija ja tutkijaryhmä sitoutuu noudattamaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tietosuojalain 1050/2018 sekä muun voimassa olevan lainsäädännön tutkijoille asettamia vaatimuksia.
  • Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.
  • Tutkimusaineisto hävitetään tai arkistoidaan arkistolain edellyttämällä tavalla opinnäytetyön hyväksymisen ja julkaisemisen ja tutkimushankkeen valmistumisen jälkeen.
  • Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kaupunkiympäristön toimialalle.
  • Tutkija tai tutkijaryhmä saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia.
  • Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tai sen sähköinen osoite, josta raportti on luettavissa, toimitetaan Helsingin kaupunkiympäristön toimialan käyttöön lähettämällä se sähköpostiosoitteeseen: kymp.arkisto@hel.fi.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 4a kohdan mukaan kaupunkiympäristön toimialajohtaja päättää tutkimusluvan myöntämisestä toimialalla.

Päätös tullut nähtäväksi 18.10.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Taru Lehtinen, toimistopalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 39165

taru.lehtinen@hel.fi

Päättäjä

Ville Lehmuskoski
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.