Vahingonkorvaus, esinevahinko, 12.10.2023, Päiväkoti Rööperi

HEL 2023-013716
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 92
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus rikkoutuneesta esineestä

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hylätä ********** (jäljessä hakija) vahingonkorvausvaatimuksen pussimaisen laukun rikkoutumisesta.

Päätöksen perustelut

Hakija on esittänyt 26.10.2023 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneessa vahingonkorvaushakemuksessa 75 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen työpaikalla rikkoutuneesta pussimaisesta laukusta (pussukka). Siirtymätilanteessa lapsi kiukustui ja repi hakijan pussimaisesta laukusta, jolloin sen nauha meni poikki.

Varhaiskasvatuksen toimipiste on selvittämässään vahvistanut vahinkotapahtuman.

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan 1 momentin mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan työnantajan vastuu koskee myös julkisyhteisöä, kun vahinko on aiheutunut sellaisen yhteisön työntekijän tai yhteisöön virkasuhteessa tai siihen verrattavissa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Helsingin kaupunki on vastuussa vahingosta vahingonkorvauslain nojalla ns. isännänvastuun perusteella sellaisesta vahingosta, jonka Helsingin kaupungin työntekijä tai viranhaltija on työssä tuottamuksellaan aiheuttanut. Lähtökohtaisesti työntekijä vastaa työssä omaisuudestaan. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintahintaa ei korvata, kun esine on käytetty. Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko.

Saadun selvityksen perusteella ei ole ilmennyt, että vahinko olisi aiheutunut Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työntekijän tai viranhaltijan virheestä tai laiminlyönnistä työssä. Vahinko ei myöskään aiheutunut siitä, että työnantaja olisi rikkonut tai laiminlyönyt työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksiaan. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole vahingonkorvauslain eikä työsopimuslain nojalla korvausvelvollinen.

Päätös tullut nähtäväksi 06.11.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö