Avustuksen hakeminen, ESR-avustus, Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen -hanke, Hämeen ELY-keskus

HEL 2023-014238
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 54

Osallistuminen ESR+ rahoitushakuun hankkeella Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta

Strategiajohtaja

Päätös

Strategiajohtaja päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen ESR+ rahoitushakuun hankkeella ”Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen ja hyvinvoinnin edistäminen kohti yhdenvertaisuutta”. Samalla strategiajohtaja päätti valtuuttaa kulttuurin edistämisen palvelun toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä hankkeessa ja allekirjoittamaan hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.

Helsingin hankkeen kokonaisbudjetti on 495 000 euroa, josta enintään 123 750 euroa varaudutaan kattamaan keskitetyn hanketoiminnan määrärahasta talousarviokohdassa 1 50 04. Hankkeelle haetaan ulkopuolista tukea 371 250 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on tukea lastenkulttuurin yhdenvertaista saavutettavuutta Helsingissä. Hankkeella parannetaan haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta seuraavin keinoin:

  • Kehitetään kuntien kulttuuripalvelujen sekä hyvinvointialueiden perhe- ja sosiaalipalvelujen välille yhteistyörakenne, joka mahdollistaa suunnitelmallisen ja systemaattisen yhteistyön haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden kulttuurisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiseksi kulttuurin keinoin.
  • Yhteistyörakenne kehitetään toiminnallisesti: sitä toteutetaan jo olemassa olevissa toiminnoissa. Etsitään toimintatapoja, joilla voidaan varmistaa perhe- ja sosiaalipalvelujen piirissä oleville lapsille ja perheille osallistuminen jo olemassa oleviin kulttuuripalveluihin (kuten Kulttuurin kummilapset, Taideneuvolat, kulttuuritalojen lastenkulttuuritarjonta).
  • Olemassa olevien palvelujen lisäksi vahvistetaan ja yhteiskehitetään taide- ja kulttuurikentän sekä sote-kentän toimijoiden kanssa uusia toimintamalleja vastaamaan haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden tarpeisiin. Taide- ja kulttuurikentän toimijoita haetaan hankkeeseen avoimella haulla.

Hanke tukee kaupungin strategian toteutumista vastaamalla hyvinvoinnin haasteisiin; hankkeen avulla organisoidaan Hyte-toimintaa paremmin luomalla yhteistyörakenne Helsingin Sotepen kanssa. Tämä vastaa myös Unicefin lapsiystävällinen kunta – hankkeen tavoitteisiin. Hankkeella tavoitellaan myös kaupunkiyhteistä tavoitetta eli mielen hyvinvoinnin varhaisen tuen parantamista lasten ja nuorten arjessa.

Hankkeen pääkoordinaattorina toimii Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut. Helsingin kaupungin hankeosuudesta vastaa Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo.

Partnereina ovat Oulun ja Helsingin kaupunkien palvelut ja yksiköt, joiden avulla tavoitetaan haavoittuvassa asemassa olevat perheet, lapset ja nuoret (SOTE:n perhe- ja sosiaalipalvelut, nuoriso- ja liikuntapalvelut).

Hanke toteutetaan 1.9.2024-31.8.2027 välisenä aikana. Hankkeen kokonaisbudjetti on maksimissaan 999 990 euroa. Rahoitusta haetaan Hämeen ELY keskukselta, ESR+ rahoitusohjelman erityistavoitteen 4.3 Yhdenvertainen osallisuus -teemaohjelmasta.

Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Qiongfang Zheng, Erityisasiantuntija, puhelin: 09-310 34278

qiongfang.zheng@hel.fi

Päättäjä

Markus Kühn
strategiajohtaja
Reetta Sariola
strategiapäällikkö